Blogi elämästä. Aikuisen naisen arjesta, joka täyttyy ideoista, ilmiöistä, ihmisistä, kirjoista, viineistä, elämän pienistä iloista. Rakkaus Ranskaan kulkee rinnalla arjen keskellä.

Seuraa blogiani Bloglovinissa!
Mon Voyage Facebookissa
Yhteystiedot
jaana.ahl@gmail.com
Jaana Ahl

Vihdoin loma

Kesälomaa viikko takana, ja vihdoin alkaa tuntua että lomallahan sitä ollaan. Juhannuskin siinä ohimennen vilahti, ilman sen surempia karkeloita. Kaupungissa ja kotona sitä tuli vietettyä – toki myrskyä ja meren/luonnon voimaa kävin ihastelemassa rannalla.

Suuria reissusuunnitelmia ei kuitenkaan näköpiirissä ole, jotain pientä, tietysti kuten aina. Alkua olen nauttinut ihan kotiseudulla, jossa riittää kyllä tapahtumaa ja kokemusta ihan riittämiin, ei aina tarvitse suunnata lentokentän kautta maailmalle. Naperoiden seura on jo itsessään niin lomaa aikuisen arjesta. Bock’s tuossa ihan naapurissa on jo markkinoineen käyty katsastamassa. Voi kuinka toivoisinkaan siihen miljööseen reilut isot keskieurooppalaistyyliset markkinat.

Omituiselta toki tuntuu, että loma alkaa tuntua kunnolla lomalta vasta näin viikko sen alkamisen jälkeen. Itselle kun parhaiten sujuu työstä irti päästäminen näin kesäloman vietolla yhteen putkeen, kuin se että olisin pätkinyt sen moneen pieneen yksittäiseen viikkoon.

Eilen itseasiassa tuli se suuri ihana ahaa elämys jälleen kerran. Kävin aamusta kampaajalla ja tutun kampaajan kanssa turistessa sai ajatuksensa kunnolla lomamoodiin. Kynnet olen saanut pitää pitkinä ja huoliteltuina, kun työpaikan sääntöjä ei tarvitse huomioida. Hassuja sinällään nämä pienet naiselliset (ehkä turhatkin) yksityiskohdat, jotka itselle ovat tärkeitä – esim käsien pitäminen huoliteltuna, varpaankynnet aina kirkkaanpunaisella lakattuina, hampaat hyvin hoidettuina (meneillään, siis hammaslääkäriruljanssi, joka sekin oli helpoin ajoittaa kesäloman aikatauluun, valkaisusta haaveilen). Perusasioita, joista vaan on tullut itselle jostain syystä merkityksellisiä.

Mikä sitten sai sen eilisen tuntumaan niin ”omalta”? Kun kampaajalta keskustaan suuntasin – hiukan ehkä kiireelläkin. Toivottamaan hyvää ja turvallista matkaa Team Rynkebyläisille. Tuttuja vilisi, tuntui niin moni muukin nauttivan kesälomastaan juuri nyt. Lyhyet kohtaamiset ja keskustelut vahvistivat sitä tunnetta missä koen olevani kotona. Tätä kokemusta kun seuraa sydämellään, niin ei voi kuin löytää oman paikkansa. Piipahdin muutamassa ihanassa putiikissa ja ostin pieniä, mutta sitäkin ihanampia tuotteita. Itseasiassa eilisen voisi kiteyttää ajatukseen, turistina kotikaupungin turvassa, tuttujen ihmisten ympäröimänä.

Postauksia noista yksittäisistä hetkistä siis satelee, koska muutenhan tästä tulisi vallan maratonpostaus, johon ikävä kyllä tiedän omaavani taipumusta jo muutoinkin. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *