Tapaa ystäväni – elämäni parhaat matkakumppanit!

Friends will be friends, lauloi Queenin Freddie Mercury. Silläkin uhalla, että kaverini harmistuisivat, haluan ajatella heitä tällä tavalla julkisesti. Yhdeltä olen kysynyt luvan koko kutsumanimen julkaisemiseen, koska se on vain niin suloinen ja kuvaava.

Ystävät ovat elämän suola, sokeri ja suklaa. Suppeaan kaveripiiriini kuuluu kourallinen persoonia, joista saisi aikaan täydellisen kattauksen mihin tahansa hirtehiskomediaan, jossa jaetaan osuvia elämänviisauksia ja eläydytään rohkeasti heittäytymisestä puhumattakaan. Tässä koodinimet minun maailmani tärkeimmille peruspilareille (heti vanhempieni jälkeen, tietenkin):

Dancing Queen

Idea tähän mun Netan blogiin eli monvoyagen pitämiseen syttyi oikeastaan kokeilunhalusta, joka linkittyy markkinoinninopiskeluuni. En kuitenkaan ole ainoa, joka on tehnyt samaa blogaamalla, vaan seuraan hyvän ystäväni jalanjäljissä. Hän kertoo omassa blogissaan tanssiharrastuksestaan.

Tanssiva ystäväni on sellainen hahmo, jonka elämänilo ja vilkkaus purkautuu estottomasti pubin kuin pubin tanssilattialla ja ystävien illanistujaisissa. Hän ei pelkää näyttäytyä, muttei kuitenkaan intoudu tanssimaan ollakseen tarkoituksella tanssilattian keskipiste, se tanssiblogin tähtityttö. Hän ei vain voi pysyä paikoillaan, kun kuulee musiikkia. Meillä on aika samanlainen tyyli kirjoittaa, mikä tuntuu minusta sekä hämmentävältä että imartelevalta, koska pidän hänen tavastaan ilmaista ajatuksiaan. Olemme tunteneet niin kauan, että meitä voisi kutsua jo sielunsiskoiksi.

Veeti Sunshine

Tämä heppu on hersyvän hauska tapaus. Veeti ja minä ollaan tunnettu melkein elämämme alusta saakka. On melkeinpä uskomatonta tuntea joku kaveri niin pitkään ja yhä pitää yhteyttä. Veetin hassu nimitys tulee toki positiivisuudesta, koska hän on luultavasti valoisin ja positiivisin henkilö, jonka tunnen. Lempinimen takana on kuitenkin Veetin ja hänen vaimonsa yhteinen rakkaudenhedelmä, joka kuuli erään televisiomainoksen taustalaulun väärin. Let the Sunshinesta tuli väärin kuullussa versiossa Veeti Sunshine. Päivitettyään uuden kutsumanimensä Facebookiin Veeti ei enää ole voinut karistaa lisänimeä, mutta tuskinpa se haittaa, koska mikään ei voisi olla osuvampi nimitys.

Veeti on ollut todella kärsivällinen tukihenkilö kaikissa suhdemyrskyissäni. Meistä ei koskaan tullut pariskuntaa, vaikka sainkin ensimmäisen suukkoni Veetiltä 30 vuotta sitten. Veetillä on ihanat kotijoukot, jotka varmasti ovat iso syy siihen, miksi mies on sellainen Setä Aurinkoinen.

Rakas, paras ystäväni

Sentimentaalinen, mutta osuva nimitys miehelle, jonka kanssa seurustelin muutaman vuoden ja joka pystyi tekemään puolestani vaikean päätöksen. Joskus rakkaus ei riitä, vaan ihmiset ovat syvästi kiintyneitä toisiinsa ja heillä on hyvä olla toistensa kanssa, mutta yhdessä oleminen ei siltikään toimi. En ole koskaan ollut pettynyt entiseen miesystävääni, vaikka joskus hän on kertonut kokeneensa olevansa pettymys aivan jokaiselle itselleen läheiselle tai tärkeälle ihmiselle. Joskus minusta vaikuttaa, että miehet ovat herkempiä ja hauraampia kuin naiset. Itsellänikin on ollut itseluottamuksen kanssa notkahduksia, mutta en koskaan ole kokenut niin kokonaisvaltaista epäonnistumisen tunnetta kuin exä ainakin puheistaan päätellen. Tosin hän ei varmaankaan hirveämmin ilahtuisi, jos tietäisi minun puhuvan tällaisista asioista kenellekään, saatika sitten kirjoittavan tästä netissä. Kukaan blogini lukijoista ei kuitenkaanuskoakseni tunnista häntä. Saanhan siis anteeksi Rakas, että kerron sinusta piirteen, joka saa minut tuntemaan, että olen itse kolhinut sinua tahtomattani?

Wolverine

Kerrassaan naurettava salanimi uudelle ystävälleni. Hän on toinen parhaista ystävistäni ja jotenkin todella samanlainen kuin minä. Hän ymmärtää vitsini ja saa minut nauramaan. Puhumme vaikeistakin asioista avoimesti ja meillä on häkellyttävän luonnollista keskenämme. Aika näyttää, tuleeko meistä muutakin kuin ystävät. Ystävyys on kuitenkin minulle kaikki kaikessa, koska ystäviä tarvitaan aina, mutta romanttinen rakkaus on häilyvämpää, särkyvämpää. Elämäni yksinäinen susi on jo opettanut minulle, että ihminen voi olla toiselle susi myös hyvällä tavalla.