Blogi elämästä. Aikuisen naisen arjesta, joka täyttyy ideoista, ilmiöistä, ihmisistä, kirjoista, viineistä, elämän pienistä iloista. Rakkaus Ranskaan kulkee rinnalla arjen keskellä.

Seuraa blogiani Bloglovinissa!
Mon Voyage Facebookissa
Yhteystiedot
jaana.ahl@gmail.com
Jaana Ahl

Taistellen kohti Tikiä

Mitä eriksummallisemman tapahtumaketjun jälkeen, täytyyhän tämä idea nyt purkaa edes blogiin, vaikka varsinaiseen kisaan en nyt sitten osallistumaan päässytkään – eikä kisa alunperinkään ollut se pointti, ainoastaan sitä kautta tiesin tuotteesta ja mielenkiinto heräsi.

Kyseessä on siis Tiki Smoothie juomat. Näitä, kun on yhteen kauppaan tänne Vaasaan onnellisesti laskeutunut. Mistä kaikki siis alkoi. Instagramin puolella oli meneillään mielenkiintoinen kilpailu, jossa tuotteiden lisäksi huomion kiinnitti varsin mielenkiintoinen logo. Luinpa sitten asiaa pidemmälle ja innostuin – kaikella sillä keski-ikäisen naisen vimmalla. Tuota tahdon kokeilla ja sopiihan tuote kuin nakutettuna, omaan Biohakkerointi idean alkajaisiksi. Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa kuin mehupaasto (Olen mehupaastonnut 2krt, joten jokseenskin tuttua hommaa).No moisesta Tikistä innostuneena, ei muutakui läpi tuulen ja tuiskun – kahlaten läpi hankien ja nietosten (Suomen kesä – you know). Päädyttiin tuohon ainoaan markettiin, joka tässä kyläpahasessa tuotetta myy. Tunnin etsimisen jälkeen annoin  periksi, vain kuullaksemme ”Ei meillä ole sellaista myynnissä” Hmmmmm + muutama sisäinen voimasana… jokin ei nyt kolahda kippoon. Ja ei muutakuin tarkistamaan uudelleen tiedot, jotta löytäisimme tuon ainoan myyntipisteen. Taas sinne tuiskuun ja tuiverrukseen. Kaveri antoi jo periksi – joten yksin sain matkani kohti terveellisempää elämää raahautua. Yön yli nukuttuani, lähdin takaisin kauas vuorten taa (tai no ainakin keskustan poikki) tuon ihmejuoman perässä. Kas kummaa löysin kuin löysinkin perille. PANG! siinä se oli edessäni tuo ihmenektaria sekoitteleva härveli. 

Noin vaan kuten jätskikoneesta, sieltä sai lirauttaa kuppinsa täydeltä terveellistä smoothieta. Itse tietysti lorottelin pari kupillista ensin tämän vihersmoothien (sis appelsiini, mango, tuorepuristettu omena, luomu lahtikaali, ananas ja pinaatti).

Toisen kupposeen valuttelin sitten punaista juomaa, ja Wagneria tuuraamassa ollut Haisuli, ei ainakaan tunnustanut sotkeneensa punaisella juomalla pitkin kaupan tarjoilutiskiä – mutta huoks – ei noista ukoista koskaan tiedä, siihen suuntaan silti hohtaa epäilyksen syväänpureutuva katse. Itsehän en mitään tunnusta.Punainen elämän eliksiiri sisälsi : mansikka, mango,tuorepuristettu omenamehu, tuorepuristettu porkkanamenu,banaani,sitruuna,frozen yougurt ja mangopyree)

Ihanan punaisesta juomasta ei pahemmin kuvia jälkipolville jäänyt todisteeksi – sen verran hyvää se oli että hupsis kuppi oli tyhjä, jo kun kotiin pääsin. Tehtävä siis suoritettu. Niin no samaisessa hässäkässä totesin, että enhän voi mitään kuvaa Instan kisaan laittaa koska käyttäjätilini on yksityinen.

Enpä löydä mitään negatiivista sanottavaa, en ideata tai tuotteesta, toki se yksi jäi maistamatta – kipaisen joku päivä testaamassa senkin. Toivottavasti näitä ”Smoothie ”pisteitä”) saataisiin laajemminkin esille – en todellakaan tiedä kuinka uudesta ideasta on kyse, mutta helppo ja hyvä tapa lisätä terveyttä elämään. Ihmettelen miksi esim kuntokeskuskset eivät tällaista ole hankkineet, sillä varmasti moni esim aamutreenaaja nappaisi ravitsevan aamupalan mukaansa töihin kiiruhtaessaan rankan aamuspinningin jälkeen. Helppoa ja vaivatonta- kaikenlisäksi hyvän makuistakin. Kisaan en pystynyt osallistumaan, mutta tulipa tuo taistelu  vastoinkäymisiä vasten ainakin kerrottua julkisesti. Ja mikä olikaan sitten se mystinen marketti mistä näitä tässä kaupungissa saa? No K-Supermarket Wasa (tuttuvallisimmin ehkäpä Hietalahden K)

Maistuis varmaan sullekin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *