Blogi elämästä. Aikuisen naisen arjesta, joka täyttyy ideoista, ilmiöistä, ihmisistä, kirjoista, viineistä, elämän pienistä iloista. Rakkaus Ranskaan kulkee rinnalla arjen keskellä.

Seuraa blogiani Bloglovinissa!
Mon Voyage Facebookissa
Yhteystiedot
jaana.ahl@gmail.com
Jaana Ahl

Seura tekee kaltaisekseen

Kuvattomuus jatkuu – eipä tuo haitanne, pikemminkin ollut silmiä avaavaa tämä vanhan luurin kanssa eläminen. Kyse on omasta saamatomuudesta, mutta samalla lienee jonkinmoinen testi, kuinka riippuvainen sitä älyluuristaan voikaan olla. Vapauttavaa aikaahan tämä on ollut, ja siksi tuo saamattomuuskin lienee kuvioissa lorvinut. Ei tarvitse kuikuilla luuria. Ei piippaile WA, eikä kilahtele Face.

Samaan pakettiin kun some-piippailut on hiljenneet, niin on pulpahdellut esiin ihan uusia kuvioita. Osa yllättäen tupsahtaneita ja osa vähän syvemmältä pintaan pulpahtaneita. Omaa itseähän ei voi oppia tuntemaan muutakuin elämällä ja kokeilemalla. Välillä toki harha-askeleet harmittaa, mutta ah kuinka hyvältä oivallukset ja nappiin menneet ajoitukset siten tuntuvatkaan. Sillä totuushan kuitenkin on, että ilman epäonnistumisia ei ole onnistumisia. Ne vain ovat osa jokaisen elämää. Eiköhän meillä kaikilla ole kokemuksia aiheesta – osa piilottaa ne hyvin ja osa vähemmän hyvin. Se onko tuo epäonnistumisten piilottaminen nyt ylipäätään järkevää, niin mun mielestä ei – jonkun toisen mielestä henki ja elämä.

Kuinka paljon itseasiassa onkaan vaikutusta sattumalla siihen millaiseksi elämä muodostuu kokonaisuutena ja isommalla kaavalla. Jo sillä on iso merkitys, minne pääsemme/päädymme opiskelemaan. Ottaakko vastaan se kakkosvaihtoehto tarjotuista opinnoista, vain siksi että jonnekin on mentävä. Sammuuko opintojen intohimo tähän vai syttyykö jotain uutta ja silmiä avaavaa. Kumpaakin vaihtoehtoa varmaan tapahtuu. Entä, kun opiskelijana hakee sitä ”oikeaa” työpaikkaa, ja laittaa hakemuksia mahdollisimman laajalla skaalalla, kuinka suuri onkaan vaikutus loppuelämään sillä mihin siten lopulta päätyy. Tätä suurempi vaikutus kuitenkin mielestäni on se miten tästä eteenpäin. Jos huomaa tehneensä harha-askeleen, niin jääkö sille kinttupolulle, vai löytyykö rohkeutta vaihtaa elämänsä suuntaa. Jähmettyykö, vai uskaltaako ottaa riskin.

”Seura tekee kaltaisekseen” lienee yksi omista lempisanonnoistani ollut aina, kunnes nyt keski-iän myrskyssä olen lisännyt sihen jatkoa – ”Vain jos sen antaa tehdä”. Tärkeäähän ei ole se mitä se seura ajattelee tai miten toimii, vaan se miten vahvasti pysyy itse omalla polullaan. Oma taipumukseni on ihan selkeästi aina ollut mukautua ja sopeutua ympäröivään yhteisöön, vihdoin olen oppinut kulkemaan omaa mukulakivitietä kohti omia päämääriä, ilman että muovaudun yhteisön laajempin päämääriin. Viimeaikoina olen hätkähtänyt omia tapojani mukautua ryhmään, ja kauhukseni todennut, että jopa puhetapani selkeästi muovautuu riippuen siitä missä yhteisössä kulloinkin olen. Pelottavaa. Vaatetuskin muovautuu aika nopsaan ryhmän mukaisesti.  Onneksi tämän huomasin -sillä suunta on ollut täysin väärä – olen enemmän aito oikeasti oma itseni, siellä mistä tulen, a minne olen menossa, enkä se joka nyt olen kipuillut olevani. Todellisuuden tajuaminen on vapauttava ja voimaannuttava tunne.

Koska niitä kuvia tähän nyt ei ole, niin ajattelemisen aihetta kaukaa menneisyydestä (Taitaa olla lukematon määrä kertoja kun olen tähän runoon palanut,täällä blogissakin se lienee jo muutamaan otteeseen vieraillut)

Kuolee hitaasti hän

”Kuolee hitaasti hän,
joka ei matkusta eikä lue,

ei kuuntele musiikia, ei rakasta itseään.

Kuolee hitaasti hän,
joka tuhoaa oikean rakkautensa,
joka ei anna itseään autettavan.

Kuolee hitaasti hän,
joka muuttuu tavan orjaksi käyden joka päivä samoja polkuja,
joka ei muuta rutiineja ja
joka ei riskeeraa vaihtamalla vaatteidensa väriä tai puhumalla muukalaisten kanssa.

Kuolee hitaasti hän,
joka kieltää intohimonsa ja niiden tunteiden kuohun,jotka kirkastavat katseen ja eheyttävät särkyneet sydämet.

Kuolee hitaasti hän,
joka ei vaida elämänsä tyyliä, kun on tyytymätön työhönsä ja rakkauteensa,
joka ei riskeeraa varmaa epävarman sijaan, jotta voisi kulkea unelmiensa perässä,
joka ei anna itselleen mahdollisuutta ainakin yhden kerran paeta viisailta neuvoilta.Elä tänään,
riskeeraa tänään,
tee tänään,
älä anna itsesi kuolla hitaasti,
älä unohda olla onnellinen.”
– Pablo Neruda –

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *