Blogi elämästä. Aikuisen naisen arjesta, joka täyttyy ideoista, ilmiöistä, ihmisistä, kirjoista, viineistä, elämän pienistä iloista. Rakkaus Ranskaan kulkee rinnalla arjen keskellä.

Seuraa blogiani Bloglovinissa!
Mon Voyage Facebookissa
Yhteystiedot
jaana.ahl@gmail.com
Jaana Ahl

Vihdoin lomalla

Vihdoin se kauan odotettu kesäloma on todellisuutta. Saa nähdä mitä tästä tulee, sillä en ole koskaan lomaillut täyttä neljää viikkoa yhteen putkeen. Kokemushan se on siis tämäkin. Eilen vietin sitten ihan rauhassa kesälomaetkoja ihan omassa rauhassani irtokarkkien seurana. Jep – minä joka en pahemmin koskan irtokarkkeja osta, niin nyt on muutamaan kertaan tullut käytyä silläkin osastolla. Nooh ei vielä suurkuluttajaksi voi ainakaan nimetä, sillä en ole vielä päässyt ostoksisa kertakaan yli 1€ maagisen rajan. Kuvittelin vaakaa kohti tallustaessani että huh kun on paljon mitähän nämä oikein tulee maksamaan – no 89senttiä siinä lapussa lopulta tuijotti takaisin.

Kuinka kiitollinen olinkaan siitä että ennen kesäloman alkua oli laitettu sunnuntai vapaapäiväksi, eli tavallaan yksi lomapäivä lisää. Rauhassa sain siis ”laskeutua” lomalle,Eilinen lomaetkopäivä menikin aikalailla varmasti supistettuna niiden asioiden parissa joita lomallakin on ajatuksissa. Nukuin kaikessa rauhassa pitkään, roikuin koneella tutustumassa Muumimaailman ja Viking Linen maailmoihin. Selasin Ikean kuvaston useampaan kertaan. Katsoin maratonina – You Tubesta Biohakkereiden webinaareja ja Ollin videoklipsejä.

Eiliseen siis mahtui niin lastenjuttuja, hurhdusmaailmaa ja sitä sokerihöttöä laiskottelun lomassa. Näistä sitten täytyisi se kultainen keskite löytyä. Mielenkiintoista sinällään, että noiden asioiden läpikäymiseen ja pohdintaan tarvitaan mun kohdalla lomaa, tai ainakin useamman päivän vapaata. Miksi ihmeessä en osaa keskittyä moisiin ihan tavallisena arkena. Näin kesällä on hyvä hankkia tietoa asioista, joita voi sitten syksyllä ottaa käyttöön. Koulua unohtamatta.

Lomalla sandaalit jalkaan ja kohti kesäseikkailuja – työkengät ja avaimet saa ihan rauhassa lorvia jossain näkymättömissä. Pelastetaan ne sitten käyttöön, kun tämä lomailu alkaa kyllästyttämään. Tokikin olen merkannut kalenterin täyteen tapahtumia, josta voin sitten vilkaista ja valita, kun iskee fiilis ”tylsää – mitähän tekisin” – silloin kalenteri esille ja sieltä katsoa tapahtumat jotka sinne merkkeilin tällaisia hetkiä varten. Tapahtumat ym kuitenkin jää vaihtoehdoksi vasta jos aika alkaa käydä pitkäksi – Muumimaailma ja laivareissu on sentään jo etukäteen varmistettu, mutta kaikki muu

Haluaisin hurahtaa

Vaihtoehtojen karsiminen kummasti helpottaa päätöksentekoa ainakin omalla kohdalla. Kuinka kauan olenkaan hokenut, sitä miten paljon ahdistaa nykyinen meno, kun valintoja on ihan liikaa tarjolla. Pohdinpa sitten että miten olen asioihin aiemmin suhtautunut, ja milloin olen kokenut olevani oikealla tiellä. Hurahdus- se sana iski heti ajatuksiin. Olisiko taas syksyllä aika hurahtaa johonkin. Vaikka tuolla muutama postaus sitten kovasti vakuuttelin että niin ei tälläkertaa käy. Näin se mieli muuttuu.

Onhan noita kaikenlaisia juttuja tullut kokeiltua. Suuriosa kokeiluista kuitenkin liittyy tavalla tai toisella ruokaan ja liikuntaan, ja ihan siitä samaisesta syystä kuin että ahdistaa kaupoissa kun ihan liikaa vaihtoehtoja – helpommalla pääsee kun itse laittaa riittävästi rajoitteita itselleen, niin pienemmästä määrästä on helpompi valita.

Biohakkerointi on se omalla kohdalla todennäköisin tämän syksyn hurahdus. Siinä kun onnekseni voi liikkua myös sisällä – kaikenmaailman seurantahärpäkkeet saavat kuitenkin pysyä ihan omissa oloissaan. Jospa kokeilein ihan taas vain napata lähtötilanteen ja sitten seurata yksittäisiä verrokkipäiviä.Eli tarvittavat härpäkkeet löytyy jo kotoa.

Samanhenkistä seuraa sitten vain lähdettävä taas etsimään – muutama tuttu toki aiheeseen on hurahtanut, mutta yksi suht suurista avuista jonka aiemmilta kerroilta toivon löytäväni, on samanhenkinen nettryhmä. Tällähetkellä olen aikalailla poukkoillut muutamien ryhmien mukana, mutta ryhmäkoot ovat nin hurjia, että seuraaminen vaatisi niin paljon aikaa mikäli meinaa jutuissa mukana pysyä, että etsin mielummin jotain vähän pienempää sakkia. Lisäksi mieluusti niin että keskusteluissa on ihan tavallisia tallaajia, eikä pääasiassa alan asiantunijoita. Heh – ei ole kiva olla ainut tonttu ryhmässä jossa muut on asiantuntijoita – eikä niin että keskusteluissa suuressaosassa markkinoidaan jotain. Tahdon tavisten keskelle – toki noissa ammattimaisemmissa ryhmissä hyvää on se että niissä saa tietoa kahmittua kahmalokaupalla, mutta itse keskusteluun osallistumisen kynnys onkin sitten se haastavampi osa-alue.

Ennen syksyn odotettavissa oleva hurahdusta on kuitenkin edessä ihana kauan odotettu kesäloma – itseasiassa koko aikuisen ikäni ensimmäinen täysi neljän viikon mittainen. uskomatonta – saa nähdä mien osaan suhtautua vapaa-aikaan, nyt ainakin tuntuu että olen liikaakin tällännyt tapahtumia kalenteriin. Nooh onnekseni suurinosa ihan omaksi iloksi kalenteriin kirjoitettu, osallistun jos tuntuu siltä – pakko ei ole. Eli elellään tilanteen, sään ja fiiliksen mukaan loma.

Selkävaivaisena kohti lomaa

Voi nolous tämän selän kanssa. En tiedä miksi ihmeessä on niin vaikea tunnustaa että ne omat keinot ei riitä, vaikka järki nyt sanoikin, että tarvitsee järeämpiä keinoja kuin omat, kun aamut alkaa kontaten kohti keittiötä. Nooh nyt sitten kipu saatu aikalailla hallintaan, mutta ankeuskanskeus on jäljellä (relaxanteista huolimatta) -joten vähän varovaisemmin jos nyt sitten venyttelyt jne. Balancea teen nyt lähinnä pari biisiä kerralla ja useamman kerran päivässä. Ei kerralla koko tuntia – ja piikkimatto tietty mukana apuna. Ehkä tästä selvitään kohti kesälomaa kuitenkin. Noloa vaan myöntää, että en sitten pystynyt sinne kesälomaan asti saanut kituutettua, vaan stoppi tuli vaan viikkoa ennen. No joskos selkävaivat olis sitten voitettu tältä kertaa, ja palais maanpinnalle moisten vaivojen takia, niin hyvä olis. Sinällään pöhköä, että pitää liikkua, mutta töihin ei pääse, niin se vaan on niin ristiriitaista, ja outoa.

Kesäloma siintää ajatuksissa. Toisaalta hiukan ristiriitaiset fiilikset senkin suhteen – onhan tässä koko kesä odotettu kesää, ja sitten kun mun loma on ohi, niin onkin jo syksy. Kauhistuti se kyllä kaupassa, kun oli koulutarvikkeet ilmestyneet hyllyn – todellisuus Suomen lyhyestä kesästä pämähti todelliseksi. Koitan olla miettimättä sitä liikaa, muuten loma menee sekin ohi syksystä stressaamalla. opettelisi enemmän elämään hetkessä ja jalat maassa.

Himadiagnoosi

Kai se on itselleen taas myönnettävä, että lääkärin juttusille sitä on mentävä, ei tää selkäkipu hellitä näköjään kotikonstein (tulehduskipulääke+venyttelyt/jooga). Hyvin mä silti oon saanu tuon jalkaan heijastuvan kivun pois noilla edellä mainituilla, mutta – tämä kipu selässä pitäis saada pois, että tulis joku tolkku taas tähän arkeen. Alkaa meinaan nämä aamujen ylösnousukoreografiat olla ihan omaa vaikeusastettaan.

Juu onhan mä jälleen kerran tehnyt oman hienon himadiagnoosin – Tuttu lääkäri jo sitä varmaan osais odottaa – se naureskelee mun omille päätelmille että ”no mihinkäs diagnoosiin oot päätynyt tällä kertaa”, mutta usein ne nyt on kuitenkin aika lähelle kolahtaneet – jopa se hieno – surullisen kuuluisa – Supraspinatus tendiniitti. Yhdessä sille naurettiin- koska se nyt oli mun ”himadiagnooseista” se, jonka valistsin vaan siksi kun nimi oli helppo sanoa. Ok no toki oireetkin sopi sinnepäin. Ja sehän se sitten olikin.

Toisaalta joskus kyllä pistää miettimään, että mikä tuolla alaselässä ja lantionseudulla aina jaksaa nippailla – eihän sitä ole edes kunnolla koskaan tutkittu, oireet on kuin oppikirjoista. Tai no mitä tutkimisella nyt sitten tarkoitetaan – kai mä itse oon miettinyt lähinnä, ettei ole koskaan kuvattu – toisaalta kun oireet on saatu pois myös pohjautuen tuohon Piriformis diagnoosiin ilman kuvauksia, niin kaipa se sitten on oikeaan osunut.

Ihme ettei mua oireineni ole pistetty luokkaan ”vippaa päässä” -kaikki lääkärit kun ei tunnu huumoria tajuavan, ja välillä jää tunne ”hmmmm luulikohan se nyt oikeasti, että teen päivät pitkät kuperkeikkoja ja selkäsärky häiritsee hyvää harrastusta” Tai mistäs noista tietää mitä niiden päässä liikkuu. Varmasti kaikenlaista asioita tulee vastaan – ehkä joku voikin tehdä aamusta iltaan kuperkeikkoja, nykyään kun voi harrastaa jo vaikka mitä.

Kai mun nyt on ilman kuperkeikkaharrastustakin klonkattava lääkärille. Yöt, kun sais nukuttua ilman kipuja, niin jaksais töissä paljon paremmin – kun liikkeessähän riittää noi PerusBuranat – mutta yöllä kun pitäis edes yrittää pysyä pötköllään, niin ei siinä nukkumisesta mitään tuu.

Ai niin mikäs se diagnoosi sitten olisikaan hmmmm – taidanpa varmistuttaa sen kuitenkin sillä lääkärillä ensin – harmi kun omalääkäri on lomalla. Ei uskalla muille heitellä ideoitaan, kaikki kun ei sitä huumoria niiden takaa ymmärrä. (Vaikka siis tarkoitus ei ole millään lailla kyseenalaistaa mitään, vaan lähinnä kertoa oireet vähän lyhyemmän kaavan kautta.)

Surullinen kaupungin keskusta

Kuinkahan monta kertaa olen istunut koneen ääreen ja aloittanut kirjoittamsen? Ihan yhtä monta kertaa olen läjäyttänyt läpän kiinni ja tehnyt jotain ihan muuta. asioita vain ei ole saanut mihinkään järkevään kirjoitusmuotoon. Yritys jälleen kerran – saa nähdä ”kuinka ämmän käy”
Lomaan on vielä reilusti matkaa. Sinällään eipä tuo häiritse kun nuo ilmat nyt ovat näköjään mitä sattuu -harvassa ovat olleet aurinkoiset lämpimät kesäpäivät. Toisaalta en kyllä elä muutonkaan noiden säiden mukaan – en hullaannu auringosta – enkä itke sateesta. Loma on loma oli kelit siten mitkä tahansa. Paljon on silti ehtinyt mahtua näiden postausten välimaastoon – siinähän tuo vilahti juhannuskin, keskikesä siis takana ja kohti loppukesää ja pimeneviä iltoja ollaan siis menossa. Juhannuksen olin itse kokonaisuudessaan töissä, joten ei tullut popsittua kesäherkkuja sen kummemmin kuin nautittua uimisesta tai rantasaunasta vihtoineen.
Tänään kuitenkin vihdoin vapaapäivä, mutta ennen tähän päivään ryntäämistä, palailen edellisen vapaapäivän fiiliksiin. Tuolloin nimittäin piipahdin keskustassa, jossa nykyään tulee käytyä ihan liian harvoin. Keskustassa tuntui surullista kyllä aikalailla autiolta. Ihmiset ilmeisesti löytävät tiensä suurempiin markettihärdelleihin keskustan ulkopuolella. Tunnustan – sinne itsekin usein tieni johtaa. Piti oikein pysähtyä miettimään – Miksi en käy useammin keskustassa? Vastaukseksi löysin ainoastaan tuon tutun sana ”Kiire” – vaikka kyse tuskin on edes siitä. Eihän se nyt yhtään kauempaa kestä hurauttaa autolla Toriparkkiin kuin marketin parkkipaikallekaan. (Parkkimaksu nyt ei niin iso tekijä kuitenkaan luulisi olevan – muutakuin psykologisesti – ilmainen vain houkuttelee enemmän, eli siitäkö tässä on kyse?) Toisaalta myös nettishoppailu on niin helppoa, että sen avulla kaiken saa paljon helpomalla ja yleensä vielä hintakin on edullisempi. Ei tarvitse edes lähteä kotoaan mihinkään, mutta miksi lähtemisestä on tehty ”ei tarvitse” – eikö se olisi kuitenkin ihan kivakin lähteä kotoa jonnekin. Hmmmm… vai onko kiire kaikkialla muualla niin voimakas että energiaa lähtemiseen ei vain löydy.
Keskustan
jokin surullinen tunnelma vaan löi monessa kohtaa läpi (sateisen harmaa päivä löi toki oman vahvistuksensa). Päämäärättömän haahuilun lisäksi piipahdin muutamassa kaupassa, – ja liian monessa oli vain muutama asiakas, joita myyjät yrittivät todellakin kaiken kykynsä mukaan palvella parhaalla mahdollisella tavalla. Osassa ammuttiin jo ylikin. Mietin että miksi – onko todellakin kyse jostain henkiinjäämiskamppailusta, jossa pikkuruiset vaateputiikit yrittävät sinnitellä ja kilpailla isojen markettien ja halpakauppa puljujen kanssa. Siltä se ainakin tuntui – myyjien asiakspalvelusto huokui osassa paikoista selkeästi se, että työpaikan säilyminen on näistä hetkistä kiinni. Liian moni liike on ovensa säppiin laittanut – ihmisten kaikottua. Pelko viimeistenkin asiakkaiden menettämisestä lienee taustalla. Surullista varsinkin sellaisten liikkeiden kohdalla joilla on myös nettikauppa. Nettikauppa kun tuskin pystyy työllistämään kuitenkaan näitä liikkeistä pois joutavia työntekijöitä. Toisaalta työnkuva varmasti muuntuu kokonaisuudessaan paljon juurikin tähän suuntaan. Tosin en tiedä onko esim posti tai nettikaupat työllistäneet ihmisiä samalla vauhdilla kun hetitä on asiakaspalvelusta pois yksi kerrallaan napsittu. Tuskin. Liikkeet joilla nettikauppaa ei ole, ovat varmasti vielä riippuvaisempia ihmisistä jotka oikeasti lähtevät kaupungille kiertelemään – nyt kun näitä kiertelijöitä ei ole, niin onko pakko sitten siirtyä myös sinne kasvottomaan ja tunteettomaan nettiin.
Nyt kun tuo ihana aurinkokin vihdoin näyttäytyy, niin keskustaan on ainakin jätskille piipahdettava. Ihana auinkoinen päivä, niin monen synkän ja kylmän päivän keskellä.

Ps. Kuvat taas jääneet matkanvarrelle, eikä niitä saa lisättyä.

Kesä ja markkinat

Aika tuntuu kiitävän siivillä, varsinkin näin vapaapäivinä. Vastahan oli aivan ihanat Kansainväliset markkinat keskustassa, kun sitten jo (mun mielestä) heti perään FestVilla (tai no olihan tässä viikko välissä, mutta aina ei ehdi ajankulkuun mukaan). Markkinoille suuntasin, minipäikkäreiden jälkeen, yövuoroista ja nautin todellakin siitä ihanasta kansainvälisestä fiiliksestä – tokikin oli ihana myös törmätä moneen tuttuun, joita ei välttämättä niin usein näe. Eli pientä ”hei-hei” fiilistä aistittavissa taas. Kunnon säikähdyksen sain kuitenkin todetessani ”hmmmm markkinat loppuu klo 20, mutta Toriparkki on mennyt kiinni jo klo 18.00” – siitäkin selvittiin säikähdyksellä eikä autoa sinne yön yli tarvinnut jättää. Huh.

FestVilla sitten taas, öhöm, jostain syystä ei vaan nyt innostanut lähtemään liikenteeseen, vaikka vapaata oli, ja ilmakin ok. Osittain johtunee kaiketi siitä, ettei vielä ole ehtinyt sisäistää kesän läsnäoloa. Loman lähestyessä kaiketi sekin alkaa hahmottua. Tämä viikonloppu sitten menikin ihan univajetta paikkaillessa. Siivoilua auringonpaisteessa ja rentoa oleilua siitä tämän viikonlopun vapaapäivät lienee tehty.

Kuvat kun kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin tulihan niitä markkinafiiliksiä napsittua. Ostoksia tuli tehtyä, ja tottahan toki vielä sunnuntaina oli piipahdettava ostamaan tuotteet jotka lauantaina jäi vielä harkinta- asteelle.  Toki viime viikonloppuun mahtui myös sunnuntain perhejuhlat ja juurikin sellaiset pienet ja söpöt, kuten juhlan prinsessan tyyliin sopii.

Kokonaisvaltaista arkea

Tuiki tavallista arkea (Biohakkeroinnin keskellä ja innoitamana) tässä puksutetaan eteenpäin, ei, en ole hurahtanut totaalisen fanaattisesti aiheeseen, vaikka siltä saattaakin vaikuttaa, ellei tunne kunnolla, kuten Ollikin sanoo tuossa haastattelussa, että ”sinne ääripäähän ei tarvitse mennä – hänkin on sen nähnyt, ja palannut hiukan takaisin” – nimenomaan näin – tällä kertaa en aio edes mennä sinne ääripäähän, vaan jarruttelen heti jos siltä alkaa näyttää. Kokonaivaltaisuus kuitenkin on se avainsana omalla kohdalla tällä hetkellä, ääripää on täälläkin nähty.

Ei mitään suurta ja maailmoja mullistavaa suunnitteilla -opinnot lähinnä selkiytyneet-, ainakin ajatuksissa, hiljainen ajatusprosessi käynnissä silti mahdollisimman sekavana – mutta muotoutuu kun sen kaiken heittelee ihan yksittäisinä sanoina paperille. Samohin aikoihin, kun tutustuin muutamaan niin innoittavaan ja motivoituneeseen persoonaan, heräsi oma palo niihin aitoihin asioihin, joita kohti olen suunnannut -ilmeisesti hetkeksi vain pysähtynyt levähtämään, mutta matkan määränpää häämöttää edelleen edessä.  (Onko se Åbo Akademi, vai joku muu, niin on selvittelyn alla)  Nyt tarvitaan vain toimia (ja sitäkautta opintopisteitä) sen saavuttamiseksi. Toiminta on huomattavasti helpompaa, kun määränpää on selkeä. Alf Rehnin (jota seuraan aktiivisesti noin muutenkin- pidän hänen ajatusmaailmastaan) kannanotto työelämään, ja sen tilaan – siihen miten työelämä koetaan, oli todellakin herättelevä. Pääset lukemaan sen tästä – niin tiedät mistä puhun. Toki kirjoituksella ikää jo vuosi, mutta uskon, että samoilla linjoilla mennään edelleen.

Keskustelut myös ”Järjen äänen” kanssa loksautelleet asioita kohdilleen, ja kyllä, tuo ”Järjen ääni” on oikea persoona, mutta jääköön arvailujen varaan kuka nimen takaa paljastuu. Itse olen vain hänet tuollatavoin nimennyt omissa ajatuksissa, joten kutsutaanpa häntä myös täällä samoin. Kyseessä ei siis ole ”Joonas-ilmiö” – jonka tutut tietävät – puhun siis paljon itsekseni, ja jos joku kysyy että ”mitä sanoit” tai ”kelle puhut” vastaan yleensä juttelevani vain ”Joonakselle” – Joonasta siis ei ole olemassa, kuin mun oudossa huumorissa, joten ei kannata soittaa valkotakkisille. ”Joonaksella” on piiiiiitkä tarina ja historia.

Ettei nyt liian raskaaksi postaus poksahda, niin muutamia arjen pikku huomioita :

Jälleen todettu, että vedenkestävä ripsiväri, ei ole edelleenkään hienkestävää. / Munakahvi (=”mieskahvi”) on ihan ok makuista, toki kananmunan valkuaisen maku hiukan puskee läpi, kun sitä tasting tyyliin maistelee. Kahvina se silti maultaan pysyy  / Ohjaajan korokkeelle tällä hetkellä ikävä / En edelleenkään ”osaa” käydä treenamassa ennen iltavuoroa, vaan aina työvuoron jälkeen – loppui se vuoro sitten aamu klo 07.00 tai ilta klo 21.00. / Kauhistelen fit.maailman pe*sebuumia – onneksi omana aktiivitreenaaja aikanani, ei mosta ollut / Mun omitusta huumorintajua ei näköjään edelleenkään ymmärretä / Alkoholilain farssi ei enää edes jaksa naurattaa / Draamaa saa aikaiseksi halutessaan vaikka sukkien väristä / Joko olen tehnyt maailmanennätyksen, tai vaa’asta patterit loppu (yössä tullut 150kg painoa lisää) /

Kirjan fiilistelyä Kuin kiusallaankin tuossa kirjassa on nuo lihakset suomeksi – kun anatomian tenttineenä, on ollut tärkeämpää osata latinaksi – nooh en kuvitellut, että näitä suomenkielisiä nimiä tarvitsisin – omituisia nimiä esim Puolikalvoinen lihas – öööö niin siis niinku mikä?

Soveltavaa Biohakkerointia

Biohakkereiden kirjan lukeminen edistynyt huomattavasti paremmin kuin oletin. Keskittymiskyky kun ei kuitenkaan ole parhaasta päästä, mutta paras keino saada edes jotain sisäsitettyä, on tehdä rentoutusharjoitus (jep edelleen meditoin tai teen rentoutusharjoituksia piikkimaton päällä, vaikka kaverit sille nyt vähän nauraatirskahtelevat)  En edes aiheesta puhu, ellei joku satu kysäisemään.

Teen siis lyhyen harjoituksen ja sen jälkeen kaikki laitteet ja härpäkkeet kiinni  – taustalle meditaatiomusaa soimaan vaimeasti, niin sillä saan parannettua edes hiukan keskittymiskykyä ja pystyn lukemaan, jopa useamman sivun kerralla –  keskittymiskyvylle saavutus.

Ainuttakaan mittaria en ole käyttöön ottanut – edelleen hiukan anti-mittarityyppi – eli toki nuo mittarit voi lyhyellä tarkkailuajalla näyttää suuntaa missä mennään, mutta uskon silti vahvasti ihmisen kykyn tuntea oma elimistönsä, kunhan uskaltaa olla rehellinen itselleen. Toki mielenkiinnosta haluaisin näihin uusiin erilaisiin mitareihin tutustua, mutta hinnat sen verran suolaisia, että jää toistaiseksi väliin. Esim Moodmertic ja Bellabeat kiinnostaa, mutta toistaiseksi mennään ihan omaa kehoa kuunnellen, ja kukkaroa.

Kirjan alku sujui täysin ongelmitta, unesta oli mielenkiintoista lukea – koska erilaiset rentoutustekniikat ja niiden ohjaaminen, ja  niiden fysiologiset vaikutukset kiinnostaneet paljon, ja niistä tiedän – joten tavallaan aikalailla vahvstusta siihen vanhaan tietoon, toki myös uusia ideoita – esim ostin Kärsimyskukkauttetta – ja totesin sen  tosi hyvän makuiseksi, lisäksi se kyllä tuo rauhallisemman yön – päivällä en ole sitä testannut – vaikka suositus stressin poistoon olisikin sekä päivällä ja illalla.  Sekoitan sen kauramaitoon, vähän aitoa vaniljaa mukaan ja tuo uute – se on niin hyvää, että tekisi mieleni juoda ties kuinka iso lasillinen, mutta paras pitäytyä oikeissa annostuksissa. Samettisen pehmeää.

Spirulinasta ja Rasvakahvista tuskin tarvitsee pahemmin mainita, ne kun varmasti ovat jo kaikille tuttuja. Uutuutena bongasin Loomeco nimisen nettikaupan ja sieltä ihanan ateriankorvikkeen – En lähde sen huippuutta julistamaan, aika arkinen mutta hyvä sellainen. Aion ostaa ehdottomasti uudelleen. Tälläkertaa hain vain yhden pussin kokeiluun, kun tiesin, että niitä edellisessä työpaikassani WSC:llä irtotavarana myydään. Näin kolmivuorotyötä tekevänä olen muutoinkin havainnut, että yövuorojen ruokailuissa pitää olla tarkkan,a että se hyvä rytmi säilyy ja on öiden jälkeen helpompi palata normi päivärytmiin. Olen tähän saakka käyttänyt paljon muita ateriankorvikkeita esim.Naturdiet. Nyt tuo Organic Meal kyllä ajaa ohitse.

Kirjoittelen kirjasta enemmän, kunhan pystyn sisäistämään asioita paremmin, toistaiseksi se fysiologian osuus on niin vaikea selkoista, että tarvitsee kyllä aikamoisen tuntemuksen aiheeseen jos siitä meinaa selvitä äkkilukemalla – mun kemia ei ole ikinä koulussa ollut huippuluokkaa, joten hiukan töksähtelee, mutta eiköhän sekin tässä matkan varella aukena.

Muutama pettymys aiheen ympäriltä – tai no oikeastaan sellainen, joka vaan on jotain josta en pidä – Olli mainitsi eräässä rasvakahviklipissä nimeltä tietyn kahvin – pliiiis ei näiltä ammatilaisilta, tuotemainontaa – olisi ollut parempi puhua ilman tuotteen nimeä. Markkinointi sitten ihan omana osanaan.

Toki tästäkin tekstistä voisi  narista markkinointina, kun olen nuo ostamani tuotteet tuonne linkittänyt – ihan vaan omia kokemuksia, enkä ole sellaisessa asemassa aiheen tiimoilta, ettenkö voisi omista kokemuksista kirjoittaa. Nämä kolme aiheen vetäjää, ovat markkinoinnillisesti asemassa, ja toivottavasti siihen tuotteiden mainostamiseen ei päädytä liikaa. Silloin katoaa mielenkiinto.  

Ps. En ole viinimaailmaa unohtanut – paljon olisi siitäkin kirjoittamista – löysin nimittäin aivan huikean roseen jälleen kerran – siitä myöhemmin.

Teit minusta äidin

Eilinen äitienpäivä pistänyt miettimään monia monia asioista – nousseet pintaan niin tunteet ja ihmetykset. Meillä tällaiset päivät eivät koskaan ole olleet mitenkään hurjan ”shown” päiviä. Lapsuudesta tietysti muistan kuinka äidille vietiin kahvit ja lahjat sänkyyn – onnentoivotusten kera. ja äiti tietysti oli kovin onnellinen lahjoista – hmmm….. makaroneista ym päiväkodissa ja koulussa tehdyt lahjat nyt varmaan niin autuaita olleet, mutta ajatus tärkein. Edelleen muistan eräänkin kukkaronmallisen kortin ja runon – korttiin oli limattu 5penninen, ja runo meni näin :

Tästä äitikulta saat ihmekukkaron multa,

voit maksaa velat ja laskut

eikä silti oo tyhjät taskut.

Tuo runo kaiketi kuvastaa omaa aikakauttaan -70 luvun  loppua – mistä päiväkoti/ala-asteikäinen edes tietää mistään veloista tai laskuista. Tuskin nykypäivänä ihan samaisessamuodossa ainakaan asioita ilmaistaisiin päiväkodin/ala-asteen korttien puuhastelussa.

Äitienpäivä jatkui tavallisessa työläisperheessä siitä että lähdettiin mummulaan – jossa nyt sitten kaikki serkut ja kummikaima sukulaiset olivat. Herkuteltiin mummun tekemällä kakulla – hmmmm joka oli ”taas kerran vahingossa” tullut liian kosteaksi ja koristeltu kettukarkeilla ja persikan siivuilla – ok mahtui mukaan suklaanappejakin. Mutta hyvää oli kaikkien mielestä tietysti. Aikammme siinä sukuloituamme, siirryttiin toisen isoäidin luo, jossa oli takuuvarmasti aina mansikkakermakakkua – mumman pravuuri, ja se loppui yleensä alta aikayksinön – tai no me lapset kaiketi pyydettiinn salaa lisää ja lisää – ja saatiinkin sitä toki, kunhan kuitenkin kaikille riitti. Tästä mummulasta muistan erityisesti, että kaikille piti riittää tasapuolisesti – tarkka jako. Illalla raahauduttiin sitten sokeriähkyssä kotiin ja ilta jatkui kuin mikä tahansa ilta.

Ei meille tavallisille lähiöiden lapsiperheille tullut mieleenkään viedä äitiä tai mummaa syömään hienosti ravintolaan. Itseasiassa, en edes ole kunnolla perillä milloin tuo perinne ravintolakulttuurista on näin vahvan voiman taakseen, että jopa huoltoasemien ruokapaikat on täynnä perheitä ja äitejä,mumoja, lapsenlapsia, ja hälinä mahtaa ravintoloissakin olla aikamoinen.

Äitien- tai Isäinpäivä ei ole meillä muotutunut ravintolaraameihin, vaan tavallaan aikalailla normaali päivä – esimerkiksi tänään olin itsekin ensinnäkin töissä – pojan perhe tietysti piipahti illansuussa. Ihanaa oli parivuotiaan kanssa taas leikkiä ja tanssia – pikku muruhippuseen (kohta 3kk) olen vasta tutustumassa. Perheenä voi mennä lomalle, tai vaikka piknikille ihan milloin vaan – silloin kun ravintolat eivät ole ääriään myöden täynnä ja piknikille rennosti kokoporukalla – eli äitien-ja isienpäivähän on oikeastan jokapäivä.

Instan ”Teit minusta äidin” idea oli kiva, omani laitan vain tähän.Teit minusta äidin

Teitte minusta isoäidin

Voimaa sanoihin

Voimasanat (kiroilu) on monestakin syystä tietysti tunteita herättävä aihe. Itse en ole koskaan ollut kova niitä käyttämään, varsinkaan nuorena ei olisi pälkähtänyt mielenikään käyttää ainuttakaan kirosanaa. (Jep olen ollut ns.kiltti teini ja vaan harrastanut liikuntaa -Kilpatanssi) Se vaan mun mielestä ei kuulu/sovi varsinkaan tyttöjen suuhun (Eikä kyllä poikienkaan) – Tanssin maailmassa ei kyllä omasta mielestä muutoinkaan hurjasti moisia sanoja käytetty – tai sitten aika kultaa muistot. Kotonakaan niitä ei koskaan pahemmin viljelty – tai jos on niin sekin senverran harvinaista, että en moista muista. Tätini muistan ärräpäitä päästelleen sitten muidenkin puolesta – itseasiassa se oli aika pelottavaa lapsen näkövinkkelistä.

Maanpinnalle näiden sanojen suhteen pämähdin kaiketi synnytyksessä – eli kun kätilö sanoi, että nyt vaan annat tulla kaikki mahdolliset kirosanat mistä vaan sat voimaa. No hmmmm eihän mulla sellaisia ollut, kun en moisia sanoja käyttänyt joten mun ”hurja” vastaus oli ”voi hitsin hitsi” – naurattaa edelleen ja varmaan nauratti kätilöäkin.

Työelämään mammalomalta palattuani, päätin tuonkin taidon opetella. Kuulostaa toki hullulta opetella moista tietoisesti. Voimasanalla saa oikeasti voimaa sanottavaansa, silloin kun niin haluaa. Olen oppinut käyttämään niitä, mutta ihan siitä syystä, että saan tarvittaessa sanoilleni lisää potkua. Tosin sen uskoisin voimasanojen tarkoitus olevankin – käyttää niitä tarkoin ja harkitusti, eikä viljellä sinne tänne. Esimerkkinä vaikkapa Kiroileva siili – ymmärrän täysin sen huumorin ja sanat oikeissa kohdissa. Kiroilu ei siis ole suinkaan mielestäni väärin – se vain täytyy osata kohdistaa oikeaan hetkeen – sidottu aikaan ja paikkaan -tilanteeseen.

Aihe nousi itselläni pintaan, kun kauhistuin eräässäkin tilanteessa (lasten leikkipaikka) jossa muutama äiti oli pienten taaperoidensa kanssa, niin kirosanat vaan vilisivät, ja kun yksi taaperoista konttasi vähän väärään paikkaan niin äidin sanat ”tuu ny s**tana pois sieltä” jäi kaikumaan korviin, ja sai aikaan tämän oman pohdinnan aiheesta. Kyseessä kun ei ollut mikään teinimamma, vaan ihan reilusti kolmeknkympin kieppeillä oleva nainen. Mahtoikohan hän edes itse tiedostaa sanojaan.

Anteeksi vaan kaikki ikikiroilijat mun mielestä se on jotenkin junttimaista, ja menee samaan kategoriaan mun maailmassa, kuin aikuisten -varsinkin naisten kaulaa koristavat fritsut. Miksi ihmeessä – mikä mahtaa olla kokonaisidea noissa. Kuva : kuten näkyy Kiroilevasiili.fi