Blogi elämästä. Aikuisen naisen arjesta, joka täyttyy ideoista, ilmiöistä, ihmisistä, kirjoista, viineistä, elämän pienistä iloista. Rakkaus Ranskaan kulkee rinnalla arjen keskellä.

Seuraa blogiani Bloglovinissa!
Mon Voyage Facebookissa
Yhteystiedot
jaana.ahl@gmail.com
Jaana Ahl

Surullinen kaupungin keskusta

Kuinkahan monta kertaa olen istunut koneen ääreen ja aloittanut kirjoittamsen? Ihan yhtä monta kertaa olen läjäyttänyt läpän kiinni ja tehnyt jotain ihan muuta. asioita vain ei ole saanut mihinkään järkevään kirjoitusmuotoon. Yritys jälleen kerran – saa nähdä ”kuinka ämmän käy”
Lomaan on vielä reilusti matkaa. Sinällään eipä tuo häiritse kun nuo ilmat nyt ovat näköjään mitä sattuu -harvassa ovat olleet aurinkoiset lämpimät kesäpäivät. Toisaalta en kyllä elä muutonkaan noiden säiden mukaan – en hullaannu auringosta – enkä itke sateesta. Loma on loma oli kelit siten mitkä tahansa. Paljon on silti ehtinyt mahtua näiden postausten välimaastoon – siinähän tuo vilahti juhannuskin, keskikesä siis takana ja kohti loppukesää ja pimeneviä iltoja ollaan siis menossa. Juhannuksen olin itse kokonaisuudessaan töissä, joten ei tullut popsittua kesäherkkuja sen kummemmin kuin nautittua uimisesta tai rantasaunasta vihtoineen.
Tänään kuitenkin vihdoin vapaapäivä, mutta ennen tähän päivään ryntäämistä, palailen edellisen vapaapäivän fiiliksiin. Tuolloin nimittäin piipahdin keskustassa, jossa nykyään tulee käytyä ihan liian harvoin. Keskustassa tuntui surullista kyllä aikalailla autiolta. Ihmiset ilmeisesti löytävät tiensä suurempiin markettihärdelleihin keskustan ulkopuolella. Tunnustan – sinne itsekin usein tieni johtaa. Piti oikein pysähtyä miettimään – Miksi en käy useammin keskustassa? Vastaukseksi löysin ainoastaan tuon tutun sana ”Kiire” – vaikka kyse tuskin on edes siitä. Eihän se nyt yhtään kauempaa kestä hurauttaa autolla Toriparkkiin kuin marketin parkkipaikallekaan. (Parkkimaksu nyt ei niin iso tekijä kuitenkaan luulisi olevan – muutakuin psykologisesti – ilmainen vain houkuttelee enemmän, eli siitäkö tässä on kyse?) Toisaalta myös nettishoppailu on niin helppoa, että sen avulla kaiken saa paljon helpomalla ja yleensä vielä hintakin on edullisempi. Ei tarvitse edes lähteä kotoaan mihinkään, mutta miksi lähtemisestä on tehty ”ei tarvitse” – eikö se olisi kuitenkin ihan kivakin lähteä kotoa jonnekin. Hmmmm… vai onko kiire kaikkialla muualla niin voimakas että energiaa lähtemiseen ei vain löydy.
Keskustan
jokin surullinen tunnelma vaan löi monessa kohtaa läpi (sateisen harmaa päivä löi toki oman vahvistuksensa). Päämäärättömän haahuilun lisäksi piipahdin muutamassa kaupassa, – ja liian monessa oli vain muutama asiakas, joita myyjät yrittivät todellakin kaiken kykynsä mukaan palvella parhaalla mahdollisella tavalla. Osassa ammuttiin jo ylikin. Mietin että miksi – onko todellakin kyse jostain henkiinjäämiskamppailusta, jossa pikkuruiset vaateputiikit yrittävät sinnitellä ja kilpailla isojen markettien ja halpakauppa puljujen kanssa. Siltä se ainakin tuntui – myyjien asiakspalvelusto huokui osassa paikoista selkeästi se, että työpaikan säilyminen on näistä hetkistä kiinni. Liian moni liike on ovensa säppiin laittanut – ihmisten kaikottua. Pelko viimeistenkin asiakkaiden menettämisestä lienee taustalla. Surullista varsinkin sellaisten liikkeiden kohdalla joilla on myös nettikauppa. Nettikauppa kun tuskin pystyy työllistämään kuitenkaan näitä liikkeistä pois joutavia työntekijöitä. Toisaalta työnkuva varmasti muuntuu kokonaisuudessaan paljon juurikin tähän suuntaan. Tosin en tiedä onko esim posti tai nettikaupat työllistäneet ihmisiä samalla vauhdilla kun hetitä on asiakaspalvelusta pois yksi kerrallaan napsittu. Tuskin. Liikkeet joilla nettikauppaa ei ole, ovat varmasti vielä riippuvaisempia ihmisistä jotka oikeasti lähtevät kaupungille kiertelemään – nyt kun näitä kiertelijöitä ei ole, niin onko pakko sitten siirtyä myös sinne kasvottomaan ja tunteettomaan nettiin.
Nyt kun tuo ihana aurinkokin vihdoin näyttäytyy, niin keskustaan on ainakin jätskille piipahdettava. Ihana auinkoinen päivä, niin monen synkän ja kylmän päivän keskellä.

Ps. Kuvat taas jääneet matkanvarrelle, eikä niitä saa lisättyä.

Kesä ja markkinat

Aika tuntuu kiitävän siivillä, varsinkin näin vapaapäivinä. Vastahan oli aivan ihanat Kansainväliset markkinat keskustassa, kun sitten jo (mun mielestä) heti perään FestVilla (tai no olihan tässä viikko välissä, mutta aina ei ehdi ajankulkuun mukaan). Markkinoille suuntasin, minipäikkäreiden jälkeen, yövuoroista ja nautin todellakin siitä ihanasta kansainvälisestä fiiliksestä – tokikin oli ihana myös törmätä moneen tuttuun, joita ei välttämättä niin usein näe. Eli pientä ”hei-hei” fiilistä aistittavissa taas. Kunnon säikähdyksen sain kuitenkin todetessani ”hmmmm markkinat loppuu klo 20, mutta Toriparkki on mennyt kiinni jo klo 18.00” – siitäkin selvittiin säikähdyksellä eikä autoa sinne yön yli tarvinnut jättää. Huh.

FestVilla sitten taas, öhöm, jostain syystä ei vaan nyt innostanut lähtemään liikenteeseen, vaikka vapaata oli, ja ilmakin ok. Osittain johtunee kaiketi siitä, ettei vielä ole ehtinyt sisäistää kesän läsnäoloa. Loman lähestyessä kaiketi sekin alkaa hahmottua. Tämä viikonloppu sitten menikin ihan univajetta paikkaillessa. Siivoilua auringonpaisteessa ja rentoa oleilua siitä tämän viikonlopun vapaapäivät lienee tehty.

Kuvat kun kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin tulihan niitä markkinafiiliksiä napsittua. Ostoksia tuli tehtyä, ja tottahan toki vielä sunnuntaina oli piipahdettava ostamaan tuotteet jotka lauantaina jäi vielä harkinta- asteelle.  Toki viime viikonloppuun mahtui myös sunnuntain perhejuhlat ja juurikin sellaiset pienet ja söpöt, kuten juhlan prinsessan tyyliin sopii.

Kokonaisvaltaista arkea

Tuiki tavallista arkea (Biohakkeroinnin keskellä ja innoitamana) tässä puksutetaan eteenpäin, ei, en ole hurahtanut totaalisen fanaattisesti aiheeseen, vaikka siltä saattaakin vaikuttaa, ellei tunne kunnolla, kuten Ollikin sanoo tuossa haastattelussa, että ”sinne ääripäähän ei tarvitse mennä – hänkin on sen nähnyt, ja palannut hiukan takaisin” – nimenomaan näin – tällä kertaa en aio edes mennä sinne ääripäähän, vaan jarruttelen heti jos siltä alkaa näyttää. Kokonaivaltaisuus kuitenkin on se avainsana omalla kohdalla tällä hetkellä, ääripää on täälläkin nähty.

Ei mitään suurta ja maailmoja mullistavaa suunnitteilla -opinnot lähinnä selkiytyneet-, ainakin ajatuksissa, hiljainen ajatusprosessi käynnissä silti mahdollisimman sekavana – mutta muotoutuu kun sen kaiken heittelee ihan yksittäisinä sanoina paperille. Samohin aikoihin, kun tutustuin muutamaan niin innoittavaan ja motivoituneeseen persoonaan, heräsi oma palo niihin aitoihin asioihin, joita kohti olen suunnannut -ilmeisesti hetkeksi vain pysähtynyt levähtämään, mutta matkan määränpää häämöttää edelleen edessä.  (Onko se Åbo Akademi, vai joku muu, niin on selvittelyn alla)  Nyt tarvitaan vain toimia (ja sitäkautta opintopisteitä) sen saavuttamiseksi. Toiminta on huomattavasti helpompaa, kun määränpää on selkeä. Alf Rehnin (jota seuraan aktiivisesti noin muutenkin- pidän hänen ajatusmaailmastaan) kannanotto työelämään, ja sen tilaan – siihen miten työelämä koetaan, oli todellakin herättelevä. Pääset lukemaan sen tästä – niin tiedät mistä puhun. Toki kirjoituksella ikää jo vuosi, mutta uskon, että samoilla linjoilla mennään edelleen.

Keskustelut myös ”Järjen äänen” kanssa loksautelleet asioita kohdilleen, ja kyllä, tuo ”Järjen ääni” on oikea persoona, mutta jääköön arvailujen varaan kuka nimen takaa paljastuu. Itse olen vain hänet tuollatavoin nimennyt omissa ajatuksissa, joten kutsutaanpa häntä myös täällä samoin. Kyseessä ei siis ole ”Joonas-ilmiö” – jonka tutut tietävät – puhun siis paljon itsekseni, ja jos joku kysyy että ”mitä sanoit” tai ”kelle puhut” vastaan yleensä juttelevani vain ”Joonakselle” – Joonasta siis ei ole olemassa, kuin mun oudossa huumorissa, joten ei kannata soittaa valkotakkisille. ”Joonaksella” on piiiiiitkä tarina ja historia.

Ettei nyt liian raskaaksi postaus poksahda, niin muutamia arjen pikku huomioita :

Jälleen todettu, että vedenkestävä ripsiväri, ei ole edelleenkään hienkestävää. / Munakahvi (=”mieskahvi”) on ihan ok makuista, toki kananmunan valkuaisen maku hiukan puskee läpi, kun sitä tasting tyyliin maistelee. Kahvina se silti maultaan pysyy  / Ohjaajan korokkeelle tällä hetkellä ikävä / En edelleenkään ”osaa” käydä treenamassa ennen iltavuoroa, vaan aina työvuoron jälkeen – loppui se vuoro sitten aamu klo 07.00 tai ilta klo 21.00. / Kauhistelen fit.maailman pe*sebuumia – onneksi omana aktiivitreenaaja aikanani, ei mosta ollut / Mun omitusta huumorintajua ei näköjään edelleenkään ymmärretä / Alkoholilain farssi ei enää edes jaksa naurattaa / Draamaa saa aikaiseksi halutessaan vaikka sukkien väristä / Joko olen tehnyt maailmanennätyksen, tai vaa’asta patterit loppu (yössä tullut 150kg painoa lisää) /

Kirjan fiilistelyä Kuin kiusallaankin tuossa kirjassa on nuo lihakset suomeksi – kun anatomian tenttineenä, on ollut tärkeämpää osata latinaksi – nooh en kuvitellut, että näitä suomenkielisiä nimiä tarvitsisin – omituisia nimiä esim Puolikalvoinen lihas – öööö niin siis niinku mikä?

Soveltavaa Biohakkerointia

Biohakkereiden kirjan lukeminen edistynyt huomattavasti paremmin kuin oletin. Keskittymiskyky kun ei kuitenkaan ole parhaasta päästä, mutta paras keino saada edes jotain sisäsitettyä, on tehdä rentoutusharjoitus (jep edelleen meditoin tai teen rentoutusharjoituksia piikkimaton päällä, vaikka kaverit sille nyt vähän nauraatirskahtelevat)  En edes aiheesta puhu, ellei joku satu kysäisemään.

Teen siis lyhyen harjoituksen ja sen jälkeen kaikki laitteet ja härpäkkeet kiinni  – taustalle meditaatiomusaa soimaan vaimeasti, niin sillä saan parannettua edes hiukan keskittymiskykyä ja pystyn lukemaan, jopa useamman sivun kerralla –  keskittymiskyvylle saavutus.

Ainuttakaan mittaria en ole käyttöön ottanut – edelleen hiukan anti-mittarityyppi – eli toki nuo mittarit voi lyhyellä tarkkailuajalla näyttää suuntaa missä mennään, mutta uskon silti vahvasti ihmisen kykyn tuntea oma elimistönsä, kunhan uskaltaa olla rehellinen itselleen. Toki mielenkiinnosta haluaisin näihin uusiin erilaisiin mitareihin tutustua, mutta hinnat sen verran suolaisia, että jää toistaiseksi väliin. Esim Moodmertic ja Bellabeat kiinnostaa, mutta toistaiseksi mennään ihan omaa kehoa kuunnellen, ja kukkaroa.

Kirjan alku sujui täysin ongelmitta, unesta oli mielenkiintoista lukea – koska erilaiset rentoutustekniikat ja niiden ohjaaminen, ja  niiden fysiologiset vaikutukset kiinnostaneet paljon, ja niistä tiedän – joten tavallaan aikalailla vahvstusta siihen vanhaan tietoon, toki myös uusia ideoita – esim ostin Kärsimyskukkauttetta – ja totesin sen  tosi hyvän makuiseksi, lisäksi se kyllä tuo rauhallisemman yön – päivällä en ole sitä testannut – vaikka suositus stressin poistoon olisikin sekä päivällä ja illalla.  Sekoitan sen kauramaitoon, vähän aitoa vaniljaa mukaan ja tuo uute – se on niin hyvää, että tekisi mieleni juoda ties kuinka iso lasillinen, mutta paras pitäytyä oikeissa annostuksissa. Samettisen pehmeää.

Spirulinasta ja Rasvakahvista tuskin tarvitsee pahemmin mainita, ne kun varmasti ovat jo kaikille tuttuja. Uutuutena bongasin Loomeco nimisen nettikaupan ja sieltä ihanan ateriankorvikkeen – En lähde sen huippuutta julistamaan, aika arkinen mutta hyvä sellainen. Aion ostaa ehdottomasti uudelleen. Tälläkertaa hain vain yhden pussin kokeiluun, kun tiesin, että niitä edellisessä työpaikassani WSC:llä irtotavarana myydään. Näin kolmivuorotyötä tekevänä olen muutoinkin havainnut, että yövuorojen ruokailuissa pitää olla tarkkan,a että se hyvä rytmi säilyy ja on öiden jälkeen helpompi palata normi päivärytmiin. Olen tähän saakka käyttänyt paljon muita ateriankorvikkeita esim.Naturdiet. Nyt tuo Organic Meal kyllä ajaa ohitse.

Kirjoittelen kirjasta enemmän, kunhan pystyn sisäistämään asioita paremmin, toistaiseksi se fysiologian osuus on niin vaikea selkoista, että tarvitsee kyllä aikamoisen tuntemuksen aiheeseen jos siitä meinaa selvitä äkkilukemalla – mun kemia ei ole ikinä koulussa ollut huippuluokkaa, joten hiukan töksähtelee, mutta eiköhän sekin tässä matkan varella aukena.

Muutama pettymys aiheen ympäriltä – tai no oikeastaan sellainen, joka vaan on jotain josta en pidä – Olli mainitsi eräässä rasvakahviklipissä nimeltä tietyn kahvin – pliiiis ei näiltä ammatilaisilta, tuotemainontaa – olisi ollut parempi puhua ilman tuotteen nimeä. Markkinointi sitten ihan omana osanaan.

Toki tästäkin tekstistä voisi  narista markkinointina, kun olen nuo ostamani tuotteet tuonne linkittänyt – ihan vaan omia kokemuksia, enkä ole sellaisessa asemassa aiheen tiimoilta, ettenkö voisi omista kokemuksista kirjoittaa. Nämä kolme aiheen vetäjää, ovat markkinoinnillisesti asemassa, ja toivottavasti siihen tuotteiden mainostamiseen ei päädytä liikaa. Silloin katoaa mielenkiinto.  

Ps. En ole viinimaailmaa unohtanut – paljon olisi siitäkin kirjoittamista – löysin nimittäin aivan huikean roseen jälleen kerran – siitä myöhemmin.

Teit minusta äidin

Eilinen äitienpäivä pistänyt miettimään monia monia asioista – nousseet pintaan niin tunteet ja ihmetykset. Meillä tällaiset päivät eivät koskaan ole olleet mitenkään hurjan ”shown” päiviä. Lapsuudesta tietysti muistan kuinka äidille vietiin kahvit ja lahjat sänkyyn – onnentoivotusten kera. ja äiti tietysti oli kovin onnellinen lahjoista – hmmm….. makaroneista ym päiväkodissa ja koulussa tehdyt lahjat nyt varmaan niin autuaita olleet, mutta ajatus tärkein. Edelleen muistan eräänkin kukkaronmallisen kortin ja runon – korttiin oli limattu 5penninen, ja runo meni näin :

Tästä äitikulta saat ihmekukkaron multa,

voit maksaa velat ja laskut

eikä silti oo tyhjät taskut.

Tuo runo kaiketi kuvastaa omaa aikakauttaan -70 luvun  loppua – mistä päiväkoti/ala-asteikäinen edes tietää mistään veloista tai laskuista. Tuskin nykypäivänä ihan samaisessamuodossa ainakaan asioita ilmaistaisiin päiväkodin/ala-asteen korttien puuhastelussa.

Äitienpäivä jatkui tavallisessa työläisperheessä siitä että lähdettiin mummulaan – jossa nyt sitten kaikki serkut ja kummikaima sukulaiset olivat. Herkuteltiin mummun tekemällä kakulla – hmmmm joka oli ”taas kerran vahingossa” tullut liian kosteaksi ja koristeltu kettukarkeilla ja persikan siivuilla – ok mahtui mukaan suklaanappejakin. Mutta hyvää oli kaikkien mielestä tietysti. Aikammme siinä sukuloituamme, siirryttiin toisen isoäidin luo, jossa oli takuuvarmasti aina mansikkakermakakkua – mumman pravuuri, ja se loppui yleensä alta aikayksinön – tai no me lapset kaiketi pyydettiinn salaa lisää ja lisää – ja saatiinkin sitä toki, kunhan kuitenkin kaikille riitti. Tästä mummulasta muistan erityisesti, että kaikille piti riittää tasapuolisesti – tarkka jako. Illalla raahauduttiin sitten sokeriähkyssä kotiin ja ilta jatkui kuin mikä tahansa ilta.

Ei meille tavallisille lähiöiden lapsiperheille tullut mieleenkään viedä äitiä tai mummaa syömään hienosti ravintolaan. Itseasiassa, en edes ole kunnolla perillä milloin tuo perinne ravintolakulttuurista on näin vahvan voiman taakseen, että jopa huoltoasemien ruokapaikat on täynnä perheitä ja äitejä,mumoja, lapsenlapsia, ja hälinä mahtaa ravintoloissakin olla aikamoinen.

Äitien- tai Isäinpäivä ei ole meillä muotutunut ravintolaraameihin, vaan tavallaan aikalailla normaali päivä – esimerkiksi tänään olin itsekin ensinnäkin töissä – pojan perhe tietysti piipahti illansuussa. Ihanaa oli parivuotiaan kanssa taas leikkiä ja tanssia – pikku muruhippuseen (kohta 3kk) olen vasta tutustumassa. Perheenä voi mennä lomalle, tai vaikka piknikille ihan milloin vaan – silloin kun ravintolat eivät ole ääriään myöden täynnä ja piknikille rennosti kokoporukalla – eli äitien-ja isienpäivähän on oikeastan jokapäivä.

Instan ”Teit minusta äidin” idea oli kiva, omani laitan vain tähän.Teit minusta äidin

Teitte minusta isoäidin

Voimaa sanoihin

Voimasanat (kiroilu) on monestakin syystä tietysti tunteita herättävä aihe. Itse en ole koskaan ollut kova niitä käyttämään, varsinkaan nuorena ei olisi pälkähtänyt mielenikään käyttää ainuttakaan kirosanaa. (Jep olen ollut ns.kiltti teini ja vaan harrastanut liikuntaa -Kilpatanssi) Se vaan mun mielestä ei kuulu/sovi varsinkaan tyttöjen suuhun (Eikä kyllä poikienkaan) – Tanssin maailmassa ei kyllä omasta mielestä muutoinkaan hurjasti moisia sanoja käytetty – tai sitten aika kultaa muistot. Kotonakaan niitä ei koskaan pahemmin viljelty – tai jos on niin sekin senverran harvinaista, että en moista muista. Tätini muistan ärräpäitä päästelleen sitten muidenkin puolesta – itseasiassa se oli aika pelottavaa lapsen näkövinkkelistä.

Maanpinnalle näiden sanojen suhteen pämähdin kaiketi synnytyksessä – eli kun kätilö sanoi, että nyt vaan annat tulla kaikki mahdolliset kirosanat mistä vaan sat voimaa. No hmmmm eihän mulla sellaisia ollut, kun en moisia sanoja käyttänyt joten mun ”hurja” vastaus oli ”voi hitsin hitsi” – naurattaa edelleen ja varmaan nauratti kätilöäkin.

Työelämään mammalomalta palattuani, päätin tuonkin taidon opetella. Kuulostaa toki hullulta opetella moista tietoisesti. Voimasanalla saa oikeasti voimaa sanottavaansa, silloin kun niin haluaa. Olen oppinut käyttämään niitä, mutta ihan siitä syystä, että saan tarvittaessa sanoilleni lisää potkua. Tosin sen uskoisin voimasanojen tarkoitus olevankin – käyttää niitä tarkoin ja harkitusti, eikä viljellä sinne tänne. Esimerkkinä vaikkapa Kiroileva siili – ymmärrän täysin sen huumorin ja sanat oikeissa kohdissa. Kiroilu ei siis ole suinkaan mielestäni väärin – se vain täytyy osata kohdistaa oikeaan hetkeen – sidottu aikaan ja paikkaan -tilanteeseen.

Aihe nousi itselläni pintaan, kun kauhistuin eräässäkin tilanteessa (lasten leikkipaikka) jossa muutama äiti oli pienten taaperoidensa kanssa, niin kirosanat vaan vilisivät, ja kun yksi taaperoista konttasi vähän väärään paikkaan niin äidin sanat ”tuu ny s**tana pois sieltä” jäi kaikumaan korviin, ja sai aikaan tämän oman pohdinnan aiheesta. Kyseessä kun ei ollut mikään teinimamma, vaan ihan reilusti kolmeknkympin kieppeillä oleva nainen. Mahtoikohan hän edes itse tiedostaa sanojaan.

Anteeksi vaan kaikki ikikiroilijat mun mielestä se on jotenkin junttimaista, ja menee samaan kategoriaan mun maailmassa, kuin aikuisten -varsinkin naisten kaulaa koristavat fritsut. Miksi ihmeessä – mikä mahtaa olla kokonaisidea noissa. Kuva : kuten näkyy Kiroilevasiili.fi

Tiedettä vai tarua

Ennenkuin joku nyt kauhistuu mun hurahtaneen taas johonkin totaalisesti, niin palataanpa ihan perusjuttuihin. Olen aina ollut innokas kokeilemaan tutustumaan ja testaamaan erilaisia asioista – se vaan on jotenkin niin ”mun juttu” – hakea omakohtaisia kokemuksia, ja tällöin pystyn sanomaan oman mielipiteeni aiheesta, mikäli sellainen keskusteluissa jossain esille tulee. En tosin tiennyt itkeä vai nauraa, kun lääkäri joskus totesi että ”tunnet kehosi ihan liian hyvin, että huomaat pienetkin poikkeamat todella helpolla” Nuo sanat jääneet tuolloin pyörimään päähän, että tarkoittikohan hän hyvällä vai huonolla tavalla (Kilpatanssin maailmassa kun sitä on jo ihan pienestä pitäen, pitänyt hallita ja tuntea keho ja sen tunnelmat)  – no ainakin sain luvan omaa kehoani kuunnellen tarkkailla juuri oikeaa Thyroxin annosta.

Tärkeä asia mulle on kuitenkin ollut, alkuun tiedostamatta, ja näin iän karttuessa ihan tiedostetustikin, ollut että asialla kuin asialla, on jotain ihan tieteellistä taustaa ja tutkimusnäyttöä – muutakin kuin ” höpöhöpö jenkkihöttöä”. Olen toki käynyt ihan mielenkiinnosta tutustumassa mitä mielenkintoisimpiin ilmiöihin, ja todennut yleensä tieteen puuttumisen sieltä taustalta, että ”huuhaata niinkuin arvelinkin” – Tällöin tiedän mistä on kyse ja voin keskusteluissa mielipiteeni tuoda julki.

En todellakaan tuomitse mitenkään ihmisiä, jotka näihin mitä erilaisimpiin ihmehoitoihin uskovat, koska se, että kokevat saavansa avun ongelmiinsa, niin eikö se kuitenkin ole se tärkein. Kunhan sen hoidon oikeasti sitten saavat – eivätkä sitten kuitenkin tilanteen huononnuttua päädy lääkärin pakeille – liian myöhään.

Tiedän missä olen ainakin hyvä, ja saan aiheesta kuulla kunniani monenmonta kertaa – eli kyseenalaistaminen – itseasiassa se on tosi vahva osa mun tapaa saada keskustelua aikaan. Enkä nyt tarkoita kyseenalaistamisella jatkuvaa muutosvastarintaa, joka taas on ihan eri asia – kyseenalaistaa saa, mutta muutosvastarinta on jo liian raskasta kaikille osapuolille, joten siihen en energiaani viitsi tuhlata.

Esimerkkeinä – vaikkapa nuo Positiivisen psykologian kurssi sekä Meditaatiokurssi, joissa opettaja oli Kööpenhaminan yliopistolta – jälleen se vahva tiede taustalla. Koin ja opin paljon ja tietysti hamstrasin hurjasti lisää tietoa aiheista. Tykästyin Biohakkerointiin – lähinnä Olli Sovijärven tapaan, sillä lääkärinä hänellä on myös se tiede siellä taustalla. Tottakai myös tieteessä on paljon asioita joita voi lähteä kyseenalaistamaan, mutta jostain syystä olen aina ollut mielummin sellaisten asioiden kannalla, jotka voidaan jollain luotettavalla taholla tieteellisesti todistaa – se että tieteeseen ottaa mukaan lempeämpiä vaihtoehtoja ei huononna tieteen voimaa vaan pikemminkin tehostaa sitä kunhan osaa ”lukea” asiat oikein – ei sokkona usko kaikkea lukemaansa – vaan jälleen kysenalaistaa. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on se joka on se itselle tärkein – ei äärilaitoja mihinkään suntaan vaan omien kokemusten kautta kokonaisvaltaisesti.

Kipin kapin töihin

Joku kysäisi blogihiljaisuudesta, mutta hmmmmm – ei tässä sen kummemmalla hiljaisuudella mennä – vaan on taas aika kun on yövuorot menossa, ja hiljaa tulee oltua ihan siitä syystä, että yövuorojen aikaan tarvitsen ihan hurjasti enemmän unta pävisin. päivisin siis tulee nukkua porskutettua se lähes 12h. (en tiedä onko vaikutusta sillä että aina yövuorojen ajaksi käännän Thyroxin lääkityksen päinvastoin eli otan se aina herättyäni – se ainaki noin muuten sopii parhaiten)  Kun yövuorot elämään putkahtivat arkeen, niin silloin tuntimäärät pysyi normaalimpina, mutta nyt nukkua porskutetaan päivät onnen ohi – esim tänään älä laihduta päivä ja oon onnellisesti nukkunu – jäi siten herkut herkuttelemata. Ihan hyvä niin, sillä painoahan tässä on nin vahvasti tarkoitus saada alaspäin. Tuli todettua se ihan järkyttävä sokerikrapula muutama viikko sitten kun kaverin sohvalla olla möllötettiin ja parannettiin maailmaan karkkihötön seurassa. Olotila seuraavana aamuna (ja jopa pari päivää sen jälkeen) oli ihan samanlainen kuin olisi bailaahummanut jossain yökerhossa aamun pikkutunneille asti. Ei kiitos enää.

Nyt sitten taas valmistautumaan tulevaan yöhön, jonka toivon olevan hiukan rauhallisempi kuin viime yön – mutta sitä kun ei voi koskaan etukäteen ennustaa – parhaansa on tehtävä ja se riittää – tai no ”kohti ääretöntä ja sen yli” – lienee tähän sopiva sanonta.

Kauniita unia teille, jotka illalla käperrytte peiton alle ja työniloa kaikille, jotka valvotte ja pakerratte yön myhäisinä tunteina. 

 

Kun kaikki vaan loksahti

No niinhän siinä nyt sitten lopulta kävi, että Biohakkeroinnin m tielle päädyin senverran vahvasti, että jatkossa varmasti tulette aiheesta lukemaan monen monia postauksia. Tulin todenneeksi että pelkkä juoksuharjoittelu ja ”terveelliset elämäntavat” ei tuo rittävää motivaatiota, vaan tarvitsen tukea seurantaa ja sitä kautta tavoitteita ja tuloksia. Edellisen postauksen myötä onkin ilokseni ottanut yhteyttä parikin kaveria joita aihe kiinnostaa samalla tavalla vahvasti kuin minua, joten viime postauksessa kaipailemiani jutustelukumppaneita löytyikin yllättävän läheltä. Yhdessä meissä on voimaa tukea toisiamme, ja vaihtaa ajatuksia aiheen ympärillä. Ihanaa kun saa jutustella ihmisen kanssa joka oikeasti ja aidosti on kiinnostunut samoista asioista. Se tunne vaan on todellakin huikea.

Nyt kun tähän pikkuhiljaa laskeudun (varovasti siis hurahtamatta eteenpäin menossa), niin tämän lisänä tietysti naisena nappaan mukaan sen naisellisen puolen, eli ihonhoidon ja kosmetiikan – parikin mahdollista vaihtoehtoa on joista valita – se kokonaisvaltainen ihonhoitomalli ja perustakin. Tälläkertaa tahdon tutustua yhteen sarjaan kokonaisuutena, enkä kuten aiemmin niin että yksi tuote yhdestä sarjasta ja toinen toisesta. Pari ideaa sopivista sarjoista mielessä, mutta ideoitahan otan mieluusti vastaan. Nyt keskitytään kokonaisuuksiin. Edelleen se pelko liian syvälle asioissa menosta jyskyttää takaraivossa, joten koen olevani turvallisilla vesillä.

Ihastustakin näin kevään kunniaksi ilmassa, mutta toistaiseksi en yhtään tiedä missä mennään, ja suoraanhan en osaa asiaa esille tuoda. Siitäkin tuossa jokunen postaus sitten napsutellut  – eli syyt aloitteen tekemisen vaikeuden takana omalla kohdallani. Aika näytää, nyt on aika keskittyä pikemminkin tähän omaan hyvään oloon ja terveiden elämäntapojen maailmaan. Enhän tunne ko ihmistä, haluaisin tutustua, mutta tilanne hämmentää, miten lähestyä – miten tutustua, toisaalta tiedän että yhteisiä keskustelunaiheita on taskut pullollaan, mutta friend zone, on liiaknkin tutta paikka mulle.

Ei tämä Biohakkerointi kuitenkaan  tarkoita viinimaailmasta katoamista, vaan siinäkin hieman kapeakatseisempaa ja laadukkaampaa tutustumista viineihin ja nimenomaan niihin luomu/biodynaamisiin viineihin. Kokonaisvaltaistaja hallitumpaa elämää hakemassa ja näiden tavoitteiden myötä myös tavoitteisiin pääsemisen varmistamista. 

Oman tyylistä Biohakkerointia

Sehän nyt kenellekään mut tuntevalle tulee yllätyksensä, että mulla on taipumus mennä asioissa ihan sinne juuriaan myöden. Nyt kuitenkin on aihe onneksi niin laaja, että uskoisin pystyväni pysymään vähän pinnallisemmilla vesillä. Ettei käy kuten aikoinaan H-limit:n kanssa (enää en ole ollenkaan niin vahvasti ketogeenisen ruokavalion puolestapuhuja kuin tuolloin, mutta oppia, tietoa ja kokemuksia paljon paljon rikkaampi), jossa uppouduin aiheeseen ihan liian syvälle – ok toki se tietämystä ja yleissivistystä lisää, mutta jää muu elämä liian helpolla elämättä kun takertuu tutkimaan yksittäistä aihetta liikaa. Asiahan olisi eri jos pystyisi hyödyntämään tietoa työssä ja se näkyisi palkkapussissa.  Koitan siis tietoisesti pitää harrastukset vähän pinnallisempana. Enkä aio taas joutua sanaharkkaan ravintoterapeutin kanssa (pitkä juttu, mutta jouduin käymään ravitsemusterapeutilla ja vänkäämiseksihän se meni – en ottanut hänen neuvoista ideaa,  vaan sanoin tuntevani itse kroppani ja koen ravitsemustietämykseni riittäväksi, oikeiden valintojen tekemiseen).

Biohakkeroinnista siis tälläkertaa siis kuitenkin kyse. Jep tuo sanahirviö varmasti säikäyttää monet ja niin se olisi tehnyt varmasti itsellenikin. Varsinkin jos olisin ollut sen julkisuuskuvan varassa, joka aiheesta on pääasiassa ollut pinnalla. Liikaa julkisuudessa tuotu esille aiheen teknistä puolta, johtunee ilmeisesti, että Teemu (Arina) joka on esillä ollut, on juurikin tuon teknisen puolen osaaja ja liika tekninen tieto saattaa säikäyttää ainakin munlaisen taviksen (jolla on jo enemmän ikävuosia kertynyt, nuoremmat varmaankin innostuvat enemmän teknisyydestä). Onnekseni itselle entuudestaan tutuin näistä kolmesta herrasta oli Jaakko (Halmetoja)  – siltä ajalta jolloin Vaasasta ei superfoodeja saanut, vaan niitä joutui roudaamaan Helsingistä – ja ihmiset ihmettelivät ”mitä ihmeen superfoodeja popsit ja niin siis mikä macajauhe? Kun selitin, että oli kuinka terveellistä tahansa niin Maca-jauhe on mun mielestä pahaa (on sitä edelleen, mutta siinähän se muun ohessa menee). Olliin (Sovijärvi) olin törmännyt Antioksidanttiklinikan kautta ja hänessä on parhaiten kiteytettynä se mitä itse kaipaan Biohakkeroinnin (ja terveellisen elämäntavan) maailmasta. Kokonaisvaltaisuus – se on se avainsana, joka nyt vaan mun ajatusmaailmassa on se kaiken a ja o.

En tiedä onko järkeä raapaista vaan pintaa, ja napsia ne parhaat palat aiheesta, mutta jos liian syvälle ajautumisen pelko takoo takaraivossa, niin varovasti lienee paras aloittaa. Muuten kohta kuljen tuolla hassut keltaiset lasit silmillä, paidan mitatessa kehon tilaa ja hörppien Macha lattea (joka on muuten hyvää) Eipä siinäkään mitään väärää olisi, mutta ihmiset ympärillä saisivat taas yhden aiheen lisää pyöritellä silmiään. Surullista sinällään, että mulla ei ole kaveripiirissä aiheesta kiinnostuneita joiden kanssa näistä keskustella.

Tiedän, että useampikin tuttu hieraisee silmiään varsinkin tuon tekniikkapuolen mukanaolosta. Ai miksikö ? No koska olen vannonut sen nimeen, että mihin ihmeeseen sitä tarvitaan jotain täysin turhaa askelmittaria – tai aktiivisuusranneketta. Koska eikö sitä nyt jokainen illalla nukkumaan mennessä tiedä, onko liikkunut päivän aikana tarpeeksi, vai olla möllötellyt sohvanpohjalla. Onko syönyt luomuruokaa vai popsinut hillomunkkeja. Eikö jokainen nyt senverran omaa kehoaan tunne, että tietää missä mennään. Kun olen noita aktiivisuusrannekkeita kyseenalaistanut pahemman kerran (niiden buumin ollesssa pahimmillaan jokin aika sitten), no moni vetosi sen motivoivaan vaikutukseen – jep ja istui sohvanreunalla heiluttamassa ranneketta kädellä, että saa tarvittavat pisteet/askeleet täyteen. Onko moisessa motivoinnissa järkeä?

Tunnustan – löytyy itseltänikin useampikin sykemittari – lähinnä juoksua varten varsinkin näin alkuvaiheessa (paluu pitkänmatkan kipittäjän maailmaan on siis alkanut) pitämään huolen siitä että syke pysyy riittävän matalalla (ja onhan niissä jos jonkinmoista muutakin mahdollisuuta seurata kehoa). Löytyy Firstbeatin unenseuranta ”härpäke” – jep seuraillut lähinnä niitä omituisia yöllisiä sykkeen riehumisia, joiden olen loppujenlopuksi olettanut olevan lähinnä unista (painajaisista tms) johtuvia. Riittää yleissilmäys – paljonko punaista ja paljonko vihreää viivaa. Ei siihen vilkaisuun ja analysointiin kauna mene kun pääpiirteet vain haluaa nähdä. Tottahan toki minäkin haluaisin ehdottomasti Moodmetric -sormuksen, ainakin koekäyttöön ja tutustumiseen, mutta hinnat senverran suolaisia, että pidättäydyn ihan tässä ”tunnen itse kehoni” konseptissa ilmeisen pitkään.

Biohakkerin Käsikirjaa en omista, mutta tarkoitus hankkia pikimiten – toki kirjaston versioon olen tutustunut, mutta siihen on niin mahdottomat jonot, että kyllä se omakin on hankittava, kun ei sitä kirjaa siinä yhden lainausajan puitteissa ehdi edes pintapuolisesti läpikäymään. Stressikirjaa odotan innolla ilmestyväksi, sillä burn outin läpikäyneenä sitä haluaa varsinkin keskittyä stressittömään elämään ja käyttää mahdolliset keinot tuon ällöttävän olotilan vältämisen.

Ei mun päällä nyt mitään teknisiä vempaimia tarvi alkaa näkymään, mutta kokonaisuus kun kiinnostaa niin omalla tasollani tähän ajaudun. Toivon toisaalta, että näitä kalliita vempaimia olisi mahdollisuus tosiaan saada vuokrattua tms jostain, sillä ainakin itseni tuntien ne loppupeleissä jää lipastonlaatikkoon, ellen sitten hurahda kaikesta huolimatta kokonaan.

Mitä itse Biohakkerointi on, niin siitä omassa postauksessa, taas nousee esiin mun ongelma – kirjoittaa maraton postauksia – yritän ja yritän saada lyhennettyä, mutta….. ;)

Kai olen tietämättänikin tätä jo jollain tasolla harjaannuttanutkin, kun meditaatio on jo vuosikausia ollut mukana ja välillä naurattaa ihmisten puheet piikkimatosta, aivan kuin se olisi joku tämän hetken pop-tuote – hmmmmm itsellä se on ollut käytössä ammoisista ajoista lähtien kun se Ruotsin kautta tänne rannikolle ensin saapui. Alkuun jonkunmoinen tuon ajan hitti joululahjakin taisi olla. Olinko siis aikaani edellä – ehkä – ehkä en – ehkä vaan tottunut kuuntelemaan kehoa ja etsimään tuotteita joista keho kiitää. Ehkä mun puhelimen anti-blue suojakalvokin lasketaan biohakkerointiin – tiedä tuota, mutta oikealta se itsestä ainakin tuntuu oli sen ”muotinimike” sitten mikä milloinkin.

Entä mun ”testailut” Vuosi ilman kofeiinia? Vuosi Infrapunasaunassa säänöllisesti 3krt/vko vai 5krt/vko?  Vuosi avannolla – sopiiko mulle 3krt viikossa vai päivittäin? Näitä mun kokeiluja on niin monia erilaisia, joissa olen tunnustellut miten keho reagoi mihinkin ja mikä on parasta mulle – kai sekin jonkinlaista alkeellista biohakkerointia on, vaikkei siinä mittareita mukana ole ollutkaan (noita yllä mainittuja lukuunotamatta)

Kokonaisudesta, jos multa kysyttäisiin, niin suosittelisin tätä luentoa ihan kaikille työpaikoille ja ihmisille, jotka nyt vähänkään ovat kiinnostuneita omasta terveydestään – viitaten myös edellisen postauksen omaan vastuuseen omasta terveydestä.


Slidet/ Olli Sovijärvi/Biohakkeroinnin lyhyt oppimäärä /Vaasa 25.04.2017