Blogi elämästä. Aikuisen naisen arjesta, joka täyttyy ideoista, ilmiöistä, ihmisistä, kirjoista, viineistä, elämän pienistä iloista. Rakkaus Ranskaan kulkee rinnalla arjen keskellä.

Seuraa blogiani Bloglovinissa!
Mon Voyage Facebookissa
Yhteystiedot
jaana.ahl@gmail.com
Jaana Ahl

Onko avantouinti välinelaji?

Talvi tuntuu vihdoin muuttuvan kevääksi. Tavallaan tuntuuhan se ihan pöljältä nillittää pitkästä talvesta, koska en kuitenkaan edes ole mikään kesäihminen. Paljon hyvääkin tähän pidennettyyn talveen kuitenkin mahtuu. Onhan tämä nyt huomattavasti parempi, kuin se ettei talvea varsinaisesti olisi lainkaan. Loska ja kura ne lienee kuitenkin paljon tylsempiä, kuin nämä aurinkoiset pakkaspäivät, joita tänä vuonna on riittänyt.

Avantokausi jatkuu edelleen ja siitä jos mistä nautin. Jouduin  pysähtymään ja pohtimaan omaa asennettani avannolla käyntiin. Ystävä on kiinnostunut kokeilemaan tuota, varsinkin näin aurinkoisina päivinä. Totesin että ei sinne mitään erityistä tarvitse – uikkarit ja pyyhe – siinä se. Kun sitten illalla pakkasin reppuuni mietin kokonaisuutta – niinpä sinne ei tosiaan tarvitse muuta, mutta itsellä jo ”reppu” sillä idealla hankittu, että sinne voi märät pyyhkeet ja uikkarit laittaa. Joskus tosin mukaan tulee napattua Ikean pieni ostoskassi, joka ajaa ihan saman asian. Miksi sitten olen ylipäätään hankkinut koko reppua ollenkaan, kun 0,29€ kassi ajaa saman. En osaa vastata. Miksi olen hankkinut hamam pyyhkeen, vain avannolla käyntiä ajatellen – nooh koska se on tosi näppärä, ja mene pieneenkin tilaan. On uikkaritkin ostettu tuota harrastusta ajatellen. Pefletti, hikipyyhe ja jalkapyyhe myös. Tunnustettava se on  juomapullokin on lasia, ja jälleen kerran erityisesti avannolla käyntiä silmälläpitäen hankittu.

Onko silti kyseessä välinelaji? Itse en käytä edes jalkineita, en hanskoja enkä saunamyssyä. Loppujenlopuksi halutessaan voi siis päästä alkuun hyvin pienin hankinnoin. Toisaalta jos käy niin, että laji vie mennessään, niin tulee hankittua myös näitä oheistuotteita. Jokseenkin tuntuu hassulta se, että miksi sitä on tullut hankittua välineitä, kun kerran ilmankin pärjää. Onko kyseessä vain omat selitykset ostohaluille, on ostettava kun kerran tarvitsen, vaikken oikeasti edes tarvitsisi.

Sain Nhs:ltä testiin lasipullon juurikin tuota tarkoitusta varten, ja kuinka iso ero siinä onkaan onko pullo lasia vai muovia. Kun olen käyttänyt aiemmin muovista pulloa. Veden makuun on tarttunut jokseenkin ”avannon haju” – vaikea selittää, sillä en osaa edes hahmottaa mistä moinen on lähtöisin. Toisaalta muovinen pullo, on helppo, kun sen voi ottaa saunaan mukaan – lasinen sen sijaan jää itsellä ainakin löylyhuoneen ulkopuolelle (muilta lasipullon käyttäjiltä opittu tapa), koska en uskalla ottaa riskiä, siitä miten pintamateriaali kestää kuumutta. Testaamalla se toki selviäisi, mutta en tuota riskiä ole uskaltanut vielä ottaa.

Väriksi on valikoitunut rosa, joka on tuttu ja turvallinen. Edelleen siis keltainen ja (himmeä)rosa vetää puoleensa. Samainen lempeä väri kun kulkee tuon hamampyyhkeen mukana.

 

 

Viiniä ja muistoja

Taas oli viini-illan aika. Käyn tastingeissa kuitenkin ihan liian harvoin. Tässäkin suhteessa näkyy valoa tunnelin päässä, sillä näin säännöllisen rytmin kanssa onkin helpompaa katsoa eteenpäin ja tehdä niitä varauksia kalenteriin. Vihdoin kun on Riedelin ”tasting-bag” hankittuna, niin helpompaa hypätä mukaan. Katsotaan mitä tulevaisuus tuolla rintamalla tuo.

Perjantaille olin jo ajoissa varannut paikan tastingiin, sillä tiesin, että illan tulee vetämään Chateau Carsinin ja Viinilehden – Juha Berglund. Viinit ja/tai sanotaanko tila, entuudestaan tuttuja. Olenhan orjailemassa itsekin käynyt. Sain kunnian viettää iltani erittäin arvokkaassa seurassa, mistä olen todellakin kiitollinen. Jokainen tasting opettaa niin paljon. Oma tapani suhtautua oppimiseen on psykologinen kokonaisuus. Itse tilanne tapahtuu viinien äärellä, mutta taustalla vaikuttaa paljon suurempi psyko-sosiaalinen kokonaisuus. Tästä syystä jokainen kokemus on ainutkertainen ja laaja-alainen oppimistilanne. Kunhan uskaltautuu antautumaan oppimiselle avoimesti. Tunnustan olevani hörhö siinäkin mielessä, että uskon aina kokonaisvaltaisuuteen.

Illan aikana tuli siinä keskustelussa esiin myös Viinistä Viiniin -kirja. Sinällään mielenkiintoista, että se ponnahti esiin juurikin nyt, koska olen plannerini kautta enemmän löytänyt tuota kirjaa. Aiemmin ovat selaamisen jälkeen päätyneet omalle hyllylleen muiden viinikirjojen joukkoon. Olen miettinyt planneriin jotain järkevää pohjaa, jolla viinit saisi ihan omaan pakettiinsa, niin tuo kirja on ollut hyvänä tukena. Kun erillistä pelkkää ”viiniplanneria” olisi vaikea kuljettaa mukana, jotta se olisi aina tarpeenvaatiessa saatavilla, siksi vain oma lohko tärkeimmille viineille mukana kulkevaan planneriin.  Olenhan viinimaailmassa kuitenkin ihan alkumetreillä, mutta toisaalta en myöskään halua uppoutua sinne syövereihin saakka, kyse on kuitenkin vain harrastuksesta, ja siitä ei saa liian totista puurtamista tulla.

Ilta toi mukanaan reilusti uskallusta alkaa laajentamaan alueellisesti omia kiinnostuksen kohteita. Samoin kuin ehkä lisää uskallusta luottaa siihen omaan kokemukseensa. (Kokemus, sillä pelkkä maku tuntuu jokseenkin liian tekniseltä ja ehkä kylmältäkin sanana.)

Illan menu:
Raputartar, kuohkea hummeri-jokirapukeitto ja tilliöljyä
***
Yrtti-valkosipulimarinoitua häränfilettä, peruna-parmesankakkua, paistettuja sieniä ja papuja sekä timjami-punaviinikastiketta
***
Metsämarja-mantelileivos, tyrnikreemiä, paahdettua valkosuklaata ja vadelmasiirappia
***
Kahvi – Tee

 

Ps: Tottakai ilta vei ajatukset myös aikaan jolloin itse olin Carsinilla ottamassa ensiaskeliani viinimaailmaan. 

Saikkua kiitos

”Illan aikana selviää voittaako terveyskeskuslääkäri lääkäreiden suomenmestaruuskilpailut vai korjaako potin Eiran yksityinen plastiikkatohtori. Piipahdamme luomulääkärin vastaanotolla ja kuulemme valepotilaana aktiivisesti toimivan Olavin viimeiset kuulumiset. Sairaalan ylilääkäri ja hänen orkesterinsa Duo Aspirin antaa kaikessa karuudessaan oman mausteensa esitykseen, tulkiten Ismo Leikolan jäljittelemättömällä tyylillä tehtyjä lauluja.”

Tässä lainaus sunnuntai-illan teatteripläjäyksestä. Vierailunäytös Vaasan kaupunginteatterissa. Muutenkin ajankohtainen asia sai varaamaan liput tuohon vierailijanäytökseen, johon nyt vaan sattumalta törmäsin jollain Vaasan tapahtumasivulla. Talvi kun tuntuu vaan jatkuvan ja jatkuvan, niin komedia oli mitä parhain lääke tilanteessa, jossa kesä ja loma tuntuu vain kaukaiselta heijastukselta – epätodelliselta noin ylipäätään.

Ihan huikea kokemushan se oli. Aikoihin ei ole saanut nauraa niin vedet silmissä. En todellakaan ollut ainut. Salissa raikasi nauru kyllä ihan ensihetkistä lähtien. Tottakai paikalla vaikutti olevan paljon ihmisiä, jotka tavalla tai toisella katsovat sairaalamaailmaa sisältäkäsin. Tällätavoin komedia sai vieläkin syvemmät juuret, ja nauru pulppusi jostain tosi syvältä arjen harmaudesta kaiken SoTe-keskustelun keskellä.

Joitain kohtauksia olisin itse hiukan lyhentänyt. Esim Kukkakaalikratiinisetti, vaikka kaikessa paikallisuudessaan todella hyvä olikin, niin jotain siitä olisin jättänyt pois, ja lyhentänyt. Se nyt tietysti oli vain minun mileipiteeni. Kokonaisuus kuitenkin vakuutuslääkäreineen ja Duo Aspirinin (kyseessä oli toki trio, mutta koska sivareita ei lasketa, niin siksi duo) ”Seuraava” -kappaleineen kunnon komediaa. Nyt ”Lisää saikkua” odottelemaan – onhan sairaalamaailma, ehtymätön komedian lähde vai mitä?(Kuva lainattu netistä tapahtuman sivuilta)

Ajankäyttö hallintaan

Mihin ihmeeseen mun aika karkaa taas, ja mitä ratkaisuja asiaan päätin testata. Kuten jollekin asiasta mainitsinkin, että haluan oppia sen taidon, että osaisin töistä päin lähteä suoraan jonnekin muualle kuin aina kotiin. Tapa tulla aina ensin suoraan kotiin, on jokseenkin ärsyttävä. Se on jäänyt jostain esihistorialliselta ajalta kummittelemaan ja vakiinnuttanut paikkansa ihan liian syvään. Ne päivät jotka olen selkeästi päättänyt kauppakäyntipäiviksi, toimii, tällöin menen suoraan töistä kaupan kautta. Kaikki muu, sitten jääkin jonnekin sinne suunnittelun asteelle. Kuinka helppoa sitä olisikaan mennä suoraan töistä uimahallille, joka nyt sijainniltaan on huippu, noin työmatkoja ajatelle. Silti – ei auto ei vaan suostu suuntaamaan sinne – ei vaikka kaikki tarpeellinen olisi mukana. Aina ensin kotiin ja vasta kotoa muihin menoihin. Säästäisin, aikaa, bensaa, hermoja ja kaikkea muutakin, kun osaisin suunnata suoraan menoihin.

No koska asia on häirinnyt mun ajatuksia jo ties kuinka pitkään, niin laadin tietysti hyvät suunnitelmat. Niiden hyvyydestä en nyt tiedä, mutta edes joitain pikkiriikkisiä ideoita. Nyt kun arki muuten on säännöllistä, niin on aika saada rytmiä ja säännöllisyyttä (toimivuutta myös vapaa-aikaan). Tavoite kuitenkin on etten hurjasti joutuisi lukuharrastuksesta karsimaan. Harkinnassa siis taas tuo BookBeat, siinä kun voisi samalla kuunnella ainakin osaa kirjoista samalla kun käy kävelyllä. Suurinosa kirjoista siellä kuitenkin oli harmittavasti (tämän idean suhteen) lukuversioina.

Ensimmäinen oli testissä – kirjoitin siis blogipostaukset kerralla ja ajastin ne suunnitellusti. Toimii, mutta hmmmmm eipäs se siirrä niitä Faceryhmään, joten se täytynee vielä jotenkin kehittää. Avannolle, mun ei kannata töistäpäin suunnata, koska si nukun parin tunnin päästä ku tukki, ja siinä olisikin si vuorokausirytmi sekaisin (testattu). Kalenteriin siis ”pakkomerkkaukset” ja tarvittavat kamppeet mukaan, niin se taitaa olla vaan se yks keino. – Toimivuutta epäilen, mutta toivoa silti on.

Kalenteri on suuressa osassa siis tässäkin taas, ongelma lähinnä lienee se että pitää päättää asioita reilusti etukäteen, ja sepäs siinä se vaikeus onkin – ns lyödä lukkoon päiviä ja kellonaikoja. se jostain systä pelottaa, vaikken muille kuin itselleni niistä olekaan selitysvelvollinen.

Eiköhän tällä kalenterikrääsä määrällä saada asiat sovitettua oikeille paikoilleen. 

Siivous pääsi vauhtiin

No niitä siivoiluja. Ennenkuin kiskon tavaraa kaapeista ja alan käymään läpi, niin päätinpä siivoilla hiukan myös Facebookia. Tällä kertaa en mitään kaverilistaa lähtenyt rukaamaan, koska siellähän kaikki on sulassa sovussa, jokainen omalla listallaan. Muutoinkin Facen käyttö on muuttanut muotoaan, enemmänkin siellä nykyään törmää ällöhattaraisiin sanontoihin, tai selkesästi puhtaaseen markkinointiin. Niin tuosta syystä Instagram on ollut sopivampi omaan käyttöön. Koska en kuvia juurikaan muokkaile, niin siellä on jokseenkin aidompi tunnelma (joskus siitä alta, valmiista filttereistä löytyy jokunen jossa on parempi valotus, mutta yleensä tavis kuva sinne vaan rennosti), kuin Facen sanontoja rullaillessa. Tokikin seuraajia on huomattavasti vähemmän, joten helpompi julkaista kun tietää katsojakunnan.

No mitäs sieltä sitten karsin, jos en kaverilistaan koskenut? No itseasiassa löysin artikkelin (harmittaa, kun en sitä tähän nyt muista, mutta luultavimmin Trendi-lehdestä, enkä muista kirjoittajankaan nimeä), hän oli toteuttanut tämän samaisen idean, vielä vähän ronskimmalla kädellä. Ottanut ihan kaikki sivutykkäykset pois. Poistin siis tykkäyksiä, jätin jäljelle vain oikeasti tärkeitä sivuja. Saan näin näkyville pääasiassa, kavereiden statuksia, enkä pelkkää mainosvirtaa ja kilpailuhuttua.

Tavallaanhan tuo herätti miettimään enemmänkin noita tykkäysjuttuja. Keskimäärin suomalaisella Facen käyttäjällä oli jutun mukaan hieman yli 200 erilaista sivun tykkäystä. Itsellä sentään jäi alle tuon luvun jo valmiiksi. Siinä karsiessa omia ns. turhia sivutykkäyksiä, niin kyllä niitä sentään sadan tykkäyksen verran lähti. Ehkä jään nyt sitten paitsi jostain hyvästä tarjouksesta, mutta ainakin rauhallisemmalta oma seinä näyttää. Näppärämpi seurata kokonaisuutta, kun on turhat sälät pois sieltä täyttämästä seinää.

Kätevät emännät ja pesukoneen muutto

Kyseinen ”kätevien emäntien päivä” alkoi oikeastaan jo perjantai-iltana. Huomasin kaverin Faceseinällä, että hän lahjoittaa pois ihan ok pyykinpesukoneen. No tiesin myös toisen kaverin, joka moista kapistusta kiperästi tarvitsi, joten ei kun äkkiä varaamaan ja onnistui kuin onnistuikin. Yleensä olen nettikirppareilla tai muussa vastaavassa siellä epätoivojonottajien pettyneiden sakissa. Nyt kuitenkin onnistuin – voi sitä ilon fiilistä.

Lauantaina sitten pähkäiltiinkin päämme puhki, että milläs se kapistus saadaan siirrettyä paikasta a paikkaan b. Kaikki mahdolliset tutut ja kaverit kävin ensin läpi kerjuutyylillä. Kun ei näin lyhyellä varoitusajalla saatu hommaa hoidettua, niin ei muutakun peräkärryä vuokraamaan. Siitähän se varsinainen kätevien emäntien seikkailu sitten alkoi. Sain käteeni ihmeellisen salkun – ja olin ihmeissäni, että en kai mä ny tällä salkulla mitään tee. Kiltisti huoltoaseman mies sitten avasi salkun ja näytti sisällön. Totesin että ”saattaisin ehkä tarvita vähän apua, kärryn kiinnittämiseen” – ja taas kiltti huoltsikan mies tuli opastamaan ja matkaan päästiin. Aikataulutkin oli lähellä totaalista kaaosta, kun eihän siinä matkanvarrella voinut mitään viestiä pukata että tulossa ollaan. Nooh ajoin reteesti pihaan josta kone siis piti hakea – kunnes tajusin että ”ai sisäänkäynti ei olekkaan pihan puolelta vaan kadun puolelta” – niin ja hitto – osaanhan mä tällä vehkeellä eteenpäin ajaa, mutta mitenkäs tällä nyt pitäis peruuttaen pois pihasta päästä. Siinä me istua tönötettiin autossa ja mietittiin moista systeemiä – käänsin sitten minne päin vaan niin aina se kärry oli poikinpäin siellä takan – milloin minnekin suuntaan. Järkeilin että no suoraan vaan niin eihän se voi kääntyä – no mun taidoilla se todellakin kyllä kääntyi. Kaverista ei ajokortittomana ollut juurikaan apua näyttämään minnepäin yrittää tähdätä.

Pelastava enkeli – talon pihaan kurvasi huoltofirman auto ja huoltomies lunta sieltä oli tulossa luomaan, no sinne vaan reippaasti apua kysymään, ja hän sitten sai auton kärryineen pois pihasta. Vihdoin pesukone kyytiin – ja ”ööööö pitäis kai tämä jotenkin saada tänne myös kiinni – välähdys ”tähän ne salkun liinat tai mitkä lie remmit varmaan on tarkoitettu. Eihän me niitä osattu käyttää – taas tarvittiin miehistä apua. Vihdoin kone kunnolla kiinnitettynä suhaistiin kohti koneen uutta kotia. Siellä onneksi kantoapu valmiina, ja kone turvallisesti uudessa kodissa. Kätevän emännän kauhu iski jälleen – millä mä nyt muka saan tämän auton ja kärryn tästä takaisin tielle. Onneni kukkuloilla, kun kuulin että suoraan ajamalla pystyy kiertämään ja pääsee takaisin tielle. Huh helpotusta.

Loppusilaus saatiin vielä kun palautin kärryn, niin tottakai olin ymmärtänyt väärin sen mihin kärry pitää parkkeerata, joten taas huoltoaseman setä avuksi, ja saatiin vihdoin kärrykin oikeaan kohtaan – vähän se tietysti vaati kärryn liikuttamista miesvoimin. Kone uudessa osoitteessa, kärry vihdoin oikealla paikalla palautettuna.

Kotiin tultuani mietin, että jos siellä joku on sattunut tilannetta seuraamaan kun peruutuksen ihmellisiä saloja hämmästelin – naisen logiikalla tietenkin, niin onhan siinä varmaan makoisat naurut saanut.

Epäilen kyllä että mun nimen kohdalle kärryvuokraukseen on ilmaantunut maininta näistä uskomattoman hienoista taidoista – niin tai ainakin osasin pyytää apua. Onnekseni apua myös oli tarjolla – suuri kiitos heille.

Arjen kuulumisia

Nyt on säännöllistä arkea kuljettu ensimmäisen työvuorolistan verran eli kolme viikkoa. Vihdoin uskallan hengähtää kunnolla, ja suunnitella elämää eteenpäin. Spekulaatiot päivätyön syyhyn, jätän ihan vapaasti spekuloitavaksi niille joita se nyt niin kovasti ihmetyttää. Meillä jokaisella on tarinamme, ja vapautemme kertoa, tai olla kertomatta sitä.

Kirjoja – niitä kerääntyy luettavaksi ahmimiseen asti, tällä hetkelläkin kirjastossa odottelee varattuna kirja, johon haluan päästä uppoutumaan, kunhan tämän hetken lukemisen alla oleva kirja on saatu päätökseen. Kirjat on syyllisiä tähän, että postauksia blogiin on tullut harvemmin. Niin ja voihan avantoakin osittain syyttää, se nappaa jokaisesta illasta aina sen tunnin, ennen nukkumaan menoa.

Tämän hetken kirja on omiin tunteisiin tutustumista. Miksi ihmeessä jokin ärsyttää – mistä pohjimmiltaan on kyse noissa tunteiden kohtaamisessa. Kirjan nimi antaa aivan väärän kuvan, mutta onnekseni luin arvostelun muualta, ja tiesin mitä hakea. Takerrun enemmänkin tuohon ”Tunne elämäsi” (huom ei tunnelämäsi) otsikkoon. Hidasta Elämää kirjoissa on muutoinkin monta mielenkiintoista kapistusta joihin syventyä. 

Kalenterin käyttö, on edelleen haastavaa, kunhan saisin sinne kaikki merkinnät ihan aidosti kirjattua, eikä se täyttyisi vain kauniista tarroista – niin ja tutuista keltaisista Post It lappusista. Kun nyt vaan hyväksyisin sen tosiasian, että se oma käsiala nyt on mitä on – jos ei ole aikaa (eikä hermoja) tutustua ihanaan kalligrafiamaailmaan, niin on tyydyttävä omiin harakanvarpaisiin. Kunhan Jyväskylän reissun jälkeen saan koulun deadlinet kunnolla selville, niin kalenteri alkaa kummasti täyttyä myös niistä. Ihana odottaa innolla taas koulun haasteita.

To Do-listalla pitkät luettelot kodin siivouksesta ja siitä mitä minäkin päivänä on tarkoitus saada tehtyä. Yritän taas päästä tilanteeseen jossa raivaan ja siivoan kodin samalla idealla, kuin jos muuttaisin. Sillä tavoin pääsee kummasti eroon kaikesta ylimääräisestä. Huone ja kaappi kerrallaan ja iso rulla mustia jätesäkkejä, niin päästään taas eroon kaikesta turhasta ja silloin olo on paljon kevyempi.

Nyt kun tavalliset kuulumishöpinät on paketissa, niin voinkin postailla yksittäisistä aiheista. Lähtökohta on selvillä.

Taikaa Egyptistä

Aikoinaan kun tuote nousi puheenaiheeksi, ja sen kerrottiin tepsivän niin moneen vaivaan, niin jäin harmittelemaan miksi en tuotetta testaillut. Parempi silti myöhään kuin ei milloinkaan. Kurkistetaas löytyykö Egyptin monitoimivoiteesta luvattua taikaa.

Yleensä en niin ole innostunut näistä monitoimivoiteista (all purpose skin creme), jotka lupaavat vähän sitä ja tätä. Tämän tuotteen kohdalla kiinnostuin ihan siitä syystä, että mitään negatiivista en oikeastaan löytänyt kerrottavan. Tuote on tujua ja jähmeää. Sisältö 100% luonnollisista aineosista koottu. (Sisältö : hunajaa, kuningatarhyytelöä, siitepölyä, propolista, mehiläisvahaa sekä oliiviöljyä). Ihan ensireaktio oli purkin avatessani ”hmmmm tuoksuu samalle, kuin -80 luvulla sotilasapteekin huulivoide” Tuntumakin aikalailla samaa luokkaa. En tiedä saako moista Sotilasapteekin tuotetta edes enää, mutta olisihan se kiva verrata näitä keskenään noin muutoinkin. Mielenkintoista miten jokin tuoksu niin nopsaan heitää jonnekin kauas muistoihin.

(Kuva napattu netistä)

En koskaan ole ollut mitenkään riippuvainen huulirasvoista. Liian läheltä nähnyt kuinka monet on koukkuun moiseen jääneet. Itselle tämän tuotteen saapuminen sattui juuri oikeaan kohtaan kuin nenä päähän. Juuri ennakoiden kovia pakkasia, niin ja tuota edelleen järkyttävää yskänrokkoa. Yskänrokon arpivaiheeseen tuote on todellakin huippu. 

Jalkojen kuivat koppurakantapäät, saaneet kyytiä, sillä vaikka säännöllisesti rasvaan jalkani tuolla jo aiemmin hehkuttamallani Pirkan jalkavoiteella, niin 3krt viikossa lisään tämän alle, ja jalat todellakin tykkäävät moisesta yhdistelmästä. Jalkojen kunto kun on itselle tärkeää myös kosmeettisista syistä. Haluan, että jalat on kunnossa käydessäni niin avannolla kuin joogatunnillakin.

Ehkä minäkin uskaltaudun testaamaan tuotetta useampaankin kohteeseen, sillä luvataanhan sen toimivan ainakin : kasvovoiteena, kosteuttavana kasvonaamiona, huulivoiteena, silmänympärysvoiteena, meikinpoistovoiteena, voiteena auringonoton jälkeen, arville, kutisevalle iholle, naarmuille ja pienille palovammoille, helpottamaan ja hoitamaan ihoärsytystä, parranajon jälkeen, hiustenhoitoaineena, käsi- ja kynsinauhavoiteena, halkeilleille kanta- ja kyynärpäille sekä raskausarpien hoitoon. 

Tuote tuli minulle testiin nhs.fi kautta. Hinta tuotteelle 39,90€

Ylipäätään jos luontaistuotteet ja luonnonkosmetiikka kiinnostaa, niin kannattaa piipahtaa noilla sivuilla. Todellakin positiivinen yllätys itselleni. Liian usein sitä haahuilee ympäriinsä.

Ystäväperhe aikojen takaa

Eesti juhli 100 vuotista itsenäisyyttään, ja mieleen tulvahtelee muistoja ko maasta. Toisaalta hassua, että nämä muistot ilmaantuu esille nyt, eikä aiemmin, vaikka onhan tuolla nyt tullut myöhemminkin piipahdeltua. Tai no Tallinnassa lähinnä.

Joskus -80 luvulla monilla oli ystäväperhe Eestin puolelta. Meidän ystäväperhe muodostui tanssin kautta. Ei näin vanhoja voi muistaa, mutta johonkin tanssiesiintymiseen lähdettiin Vaasa-Pärnu – ystävyyskaupunki-idean puitteissa. Yövyimme perheissä, ja tätä kautta sitten perheestä muodostui ystäväperhe, jonka kanssa kirjeet kulki ja kuinka kiva olikaan aina lähettää pieniä lahjapaketteja. Toisaalta aina oli sama jännitys siitä pääseekö paketti koskaan perille. Yleensä kyllä perille löysivät – en ainakaan muista etteikö jokainen paketti olisi perille mennyt. Silloin kun ei ollut internetistä tietoakaan, jotta olisi voinut tarkistaa asiaa. Silloin kirjeenvaihtokin oli todellista etanapostia varsinkin entisen Neuvostoliiton alueelle. Kuinka uskomattoman kaukaiselta koko tuo aika tuntuu.

En muista mihin vuodenaikaan siellä olimme – muistaakseni pari kertaa, ja molemmat tanssin merkeissä. Harmaus on sanana se joka ensimmäisenä tulee mieleen. Kauppoja joista shoppailla oli tasantarkkaan yksi. Eikä sieltäkään juuri valinnanvaraa ollut.

Perhe kävi toki myös vastavierailulla meillä, ja vaikka kuinka kaappejani pengoin, niin valokuva-albumi lienee jäänyt jonnekin varaston nurkkaan. Muutamia kuvia toki löysin- Wasalandiassa näytettiin käyneemme, ja tietysti tanssiesityksiä kaupungintalolla.

Kuinka paljon tuo maa onkaan mennyt eteenpäin. Eihän näitä aikoja voi edes verrata keskenään. Olisihan se mielenkiintoista tietää, miten ihmiset ovat kokeneet tuon tajuttoman suuren muutoksen. En tiedä miksi tai milloin yhteydenpito ystäväperheeseen loppui. Olen yrittänyt heitä tavoittaa. Olisihan se huippua tavata tai edes meilailla niiden ihmisten kanssa. Kysyä aidosti kuulumisia. Valitettavasti perheen tytär on varmaankin mennyt naimisiin, joten sukunimi lienee vaihtunut. Poika, joka oli varsinaisesti se ystävä, niin hänet toki netistä löysin, mutta yhteystietoja ei sitten millään. Instasta löysin jonkinmoisen yhteystietoväylän, mutta siihen viestiin en vastausta saanut. Voihan se olla niin, että tuo aika ei kuitenkaan ollut niin hohdokasta, joten ehkä ovat halunneet ihan tietoisestikin unohtaa tuon ajan, ja kaiken siihen liittyvän.

Jokatapauksessa

ps. Hupsiasta heijjaaa – luulinpa julkaisseeni tämän jo, mutta sinne oli hautautunut luonnosten maailmaan. No nyt ainakin esille.

Stressin kaveri

No enhän nyt tätä todellakaan tilannut. Kumpi oli ensin muna vai kana? Hävisin taistelun yskänrokkoa vastaan, mutta siinäpä nyt on sitten miettimistä, johtuuko tämä lämmönnousu, tuon viruksen aktivoitumisesta, vaiko viruksen aktivoituminen lähestyvästä flunssasta (ja sitä kautta lämmönousu). Harvoin käy näin, etten sais heti lääkettä laitettuani, keskeytettyä tuota niin *kirosanoja* ärsyttävää rakkulaa hallintaani. Nyt hävisin taistelun. Tottakai just kun olin innoissani vapaasta viikonlopusta, ja siitä mitä kaikkea se pitäisi sisällään. Nooh seuraillaan tilannetta ja eletään sen mukaan. Ei todellakaan tule mun hampaidenvalkaisukuva postausta ainakaan kuvineen mukaan. Sen verran rähjäiseltä mun suuni näyttää.

Tietysti piti tonttuna käydä kurkkaamassa mitä kaikkea tähän nyt liittyikään. Hyvin nopsaan nakkasin googlen ”himadiagnoosiosion kiinni” sen verran hurjia kuvia siellä näkyi, että tää mun tämänkertainen huuliviholliseni taitaa kuitenkin olla aika lälly. Tuli taas todettua, että jos olisin noi himadiagnoosin artikkelit lukenu, niin suurinpiirtein taivaan (tai ehkä helvetin) portilla kohta olisin kolistelemassa. Tyydyn siis ihan vaan toteamaan että ”jep ihan tavallinen yskänrokkorakkula tuossa huulessa aikaansa on tullut viettämään.