Blogi elämästä. Aikuisen naisen arjesta, joka täyttyy ideoista, ilmiöistä, ihmisistä, kirjoista, viineistä, elämän pienistä iloista. Rakkaus Ranskaan kulkee rinnalla arjen keskellä.

Seuraa blogiani Bloglovinissa!
Mon Voyage Facebookissa
Yhteystiedot
jaana.ahl@gmail.com
Jaana Ahl

Noro vai ei?

Mahatauti alkaa vihdoin olla voiton puolella. Taas tämä kaiken pysäyttävä pöpö pärähti käymään, ja on ihan kaikessa karuuudessaan herättänyt nyt toipumisvaiheessa monenmoista ajatusta.

Ensinnäkin ollakko vai eikö olla. Niinpä niin mahtaako kyseessä olla Noro vai ei. Milloin tuo nimi Noro on putkahtanut avainasemaan. Ennen sitä puhuttiin vaan, joka vuotisesta maha/oksennus/oksu/yrjötaudista joka leviää ärhäkästi. Oireet kun noudattaa niin kauniisti juuri sitä Noron kaavaa, mutta eihän siinä kunnossa ole a) itsellä kykyä/voimia, b) järkevää lähteä oksennuspussi kainalossa odotushuoneisiin tartuttamaan muita, saadakseen diagnoosin, jolle ei kuitenkaan ole mitään lääkehoitoa olemassa. Mistä sen sitten tietää, mikä sen mahan ja elämän muutamaksi päiväksi sekoittaa niin totaalisesti?  Omalla kohdallani juuri se, että oireet ovat kuin suoraan lääkärikirjoista, ja se että kun kerran on sairastanut tuon siten, että on saanut mahataudilleen, kuuluisan Noro nimen, niin yksinkertaisesti sen vain tietää. Toisaalta tarvitseeko sitä edes tietää? Riittaiskö sittenkin vain se, että tietää olotilansa, vaikkei pöpöllä nimeä olekaan?

Omalla kohdalla kyse ei ole mistään ”pari kertaa yrjösin ja se oli siinä” pöpöstä, vaan yksinkertaisesti siinä vilunväristysten, tuskanhien, oksennuksen ja ripulin keskellä sitä on ihan varma, että kuolen tähän varmasti, vessanlattia tulee tutuksi, koska sänkyyn asti ei kuitenkaan ehdi ennen seuraavaa pään pönttöön laittamista. Ok – sen on tottakai jo oppinut, että kesto on sen pari päivää ja sitten kaikki loppuu, ihan yhtä nopsaan kuin alkoikin.

Itselle tuo on tuttu keväinen kaveri. Tosin jostain syystä on näin vanhemmalla iällä alkanut piipahdella, vain joka toinen vuosi. Yleensä se on vain mennyt niin, että flunssa ei sänkyyn kaada, vaan siten kun muut alkavat olla flunssastaan tervehtymässä, niin sitten alkaa se mun jännitys, siitä koska pöpö iskee. Tänä vuonna ehdin olla jo muka nokkela, ja pitää jääkaapissa kokoajan jotain ”helposti oksennettavaa”, mutta pah sen kerran kun sitä jättää moiset ostamatta, niin pöpö hyökkää juuri silloin.

Nooh nyt ollaan jo voiton puolella, ja kaverina on taas kerran huono omatunto. Miksikö? Tauti tosiaan loppuu yhtä nopsaan kuin alkoikin. Tuntuu, että kyllä tässä jo ihan terve on, mutta ei – kotosalla on parempi pystytellä vielä jonkin aikaa, ettei sitten mene töihin tai kaupan kassajonoihin tartuttamaan muita. Huono omatunto on jokatapauksessa, teki sitten niin tai näin – jos pysyy kotona, on kurja kun tietää että muut joutuvat osuuteni töissä tekemään. Toisaalta jos taas töihin menee, niin silloin huono omatunto soimaa, jos joku muu sairastuu samaan pöpöön, koska itse on ihan varma että ”tuo sai sen varmasti multa – mun syytä kaikki”, vaikka asia ei niin olisikaan. Onneksi joku muu tekee päätöksen tuossa asiassa – kotona siis vielä varoaika, oireiden jälkeen 48h.

Tänään vielä kun malttaa pysyä kodin seinien sisäpuolella, niin sitten pitäisi jo varoaikakin olla kituutettuna. Pakko myöntää, että yliannostus SoMea on ainakin kärsitty. Hah – olen jopa pelannut jotain typerää puhelinpeliä – joita siis en yleensä koskaan pelaa (enkä edes halua oppia) . Kloritea kuluu, kun ainakin kovasti yritän pestä pöpöä pois pinnoilta. Pyykkikone laulaa, kun kaikki mahdollinen pyörii pöpöpesussa. Eiköhän tämä tästä taas huomiseen. Ihan kauniilta tuo ylemmän kuvan pöpö näyttää, mutta alemmassa kuvassa sitten iskeekin se karu totuus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *