Blogi elämästä. Aikuisen naisen arjesta, joka täyttyy ideoista, ilmiöistä, ihmisistä, kirjoista, viineistä, elämän pienistä iloista. Rakkaus Ranskaan kulkee rinnalla arjen keskellä.

Seuraa blogiani Bloglovinissa!
Mon Voyage Facebookissa
Yhteystiedot
jaana.ahl@gmail.com
Jaana Ahl

Käy Muumilaaksoon

Vihdoin koitti ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen Muumimaailmapäivä – en tiedä kumpiko odotti ja jännitti enemmän – minä vai lapsenlapset – nooh pienempi vasta puolenvuoden, joten hän ei ehkä hoksannut jännittää. Minä ja kaksivuotias kyllä hoidimme innostuksen pikkuruisenkin puolesta. Olen halunnut sinne mennä jo vuosikausia, mutta ilman lapsiseuraa idea on tuntunut hasssulta. Väärässä olin, kyllä siellä viihtyy ihan aikuisetkin. Koska suurelleosalle Muumit on kuitenkin niin tuttuja, että aikuisenakin on helppo hypätä tuohon satumaailmaan ja halailla muumeja ja katsella mitäs Hemuli puutarhassaan häärää.

Ostimme Muumimaailma+laivaristeilypaketin – joka osoittautui huippu valinnaksi. Viking Grace on upea laiva, mutta siitä enemmän risteilyosuuden postauksessa.

Jokseenkin tuntui uskomattomalta, että näin kylmänä ja sateisena kesänä, meidän Muumilaaksovierailun aikana aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta – pieni tuulenvire oli täydellistä, joten tuskaisen kuuma ei missään vaiheessa ollut.

Etukäteen olin ladannut Muumimaailman app:n, näin pysyttiin kartalla siitä mitä milloinkin ja missä tapahtuu. Ihan ensimmäisenä kun saarelle pääsimme,  oli juuri alkamassa muumien teatteriesitys. Muumit ja suuri Dronttijahti. Voi kuinka suuret tunteet pienellä oli, eläytyminen näytelmään loisi koko olemuksesta,  Drontti Edvard olikin vähän pelottava, pysytteli se onneksemme turvallisen välimatkan päässä, ja lavasteiden takana vain pää ja hännänpää näkyivät. Toinen näytelmä, jonka katsoimme oli Pikkumyyn syntymäpäivä.

Päivään mahtui Muumimamman pannukakkuja, ja hurjasti ihastelua Nipsun putiikissa – ja voi sitä valinnan vaikeutta, jonka kaksivuotias joutui tekemään, kaikkia pehmohahmoja kun ei millään voinut ostaa. Päätyi siihen, että Niiskuneidille käy kaveriksi parhaiten Muumipeikko, joten tästä rakkaasta parista tulikin koko matkan ajaksi sellainen pari joita ilman ei mihinkään voinut mennä. Mummulle mukaan tuli Haisuli, ihan siltä varalta jos Wagneria (minun reissusikani) ei löydy, niin Haisuli astuu Waggen saappaisiin. Hiukan itseäni jäi vaivaamaan Tuutikki – se kun oli niin ihana, mutta ehkä ensi kerralla sitten.


Muumituotteita oli ymmärrettävästi myynnissä uskomattoman paljon. Kaikkea olisi tehnyt mieli ostaa, mutta pehmomuumit, juomapullo ja muumivaatteet, lippis naperolle, ja kesämyssy pikkuiselle. Mummulle, täydellinen kirkkaankeltainen, Niiskuneiti kauppakassi, Naperolle  pinkki PikkuMyy kerhokassi. Hintoja olin jännittänyt ennen matkaa, mutta mielestäni kaikki oli ihan kohtuuhinnoissa – samanverran sitä rahaa meni kuin normi huvipuistossakin, mutta kokemus oli huomattavasti rakkaudellisempi ja lämpimämpi. Hintataso siis yllätti positiivisesti.

Muumilaakson ehkä tärkein kohde, ei meille ollutkaan niin tärkeä. Napero kyllä sinne kovasti tahtoi, mutta nopeasti tahtoi sieltä pois, jostain syystä hän koki talon pelottavana. Hurjan pelottava oli esimerkiksi Muumipapan vanha kirjoituskone. Olimme etukäteen sopineet käyvämme tarkistamassa onkohan Muumipeikko siivonnut huoneensa, ja siistihän se oli. Kurkimme muumilaaksoa kaikessa rauhassa ikkunasta käsin. Muutoin Muumitalo sai olla aikalailla rauhassa.

Kuvat kun kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin tässä Muumilaakson tunnelmia. Ihan täydellinen muumipäivä.  On lapsia mukana tai ei, niin  paikka sopii ihanasti myös lapsenmielisille aikuisille. Aikuistenkin tulisi tänäpäivänä ehkä leikkiä vähän enemmän ja ja nakata tosikkomaskin nurkkaan ja antaa lojua siellä. Naantalihan on jo kaupunkina kuin satukirjasta.

Vaikka pieni kaksivuotias, ihasteli muumeja silmät suurina ja viittoi ja vilkutteli heille, niin Muumihalit jäi tälläkertaa halailematta, sillä senverran pelottavalta tilanteet tuntui. Mummu sentään kävi halailemassa Muumipeikkoa ja Muumimammaa. Haisulia en minäkään uskaltanut halata – vaikka vapaalla se olikin, sillä vankilaselli ammotti tyhjyyttään.

Niin iso merkitys oli nimenomaan tällä, että näimme kaikki hahmot useampaankin kertaan ja kaikki lapset saivat niitä kuuluisia muumihaleja, ja näkyihän siellä Hemulikin kukkiaan tutkimassa. Jännittävä ja täysin odotttamaton kohtaaminen juuri ennen poistumista. Odottelimme naperon kanssa, kun miniä oli pienemmän kanssa lastenhoitohuoneessa. Ja ohops – piti hiukan siirtyä, kun viereisestä ovesta joku pyrki ulos -ja hupsis sieltähän tulla tupsahti Tiuhti ja Viuhti – ja heti perään Noita ja Aliisa, jotka aivan ihanasti huomiovat pienen rattaissaistujan. Muutoinkin kaikki hahmot tekivät roolisuorituksensa upeasti. Naperolle ikimuistoinen kokemus aivan varmasti. Niin ja mummulle myös. Tottakai täytyi saada muistona poskeen maalattuna kuva  Niiskuneidin kuva..Muumimaailma – näkemiin taas ensi vuoteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *