Category Archives: 2

Monvoyage muotimatkalla

Muoti ja minä olemme epätrendikäs yhdistelmä. Ennemminkin mieltäisin olleeni nuorempana trendsetter, koska käytin pillifarkkuja ja talvisaappaita, kun muut painelivat menemään bootcut-mallisissa farkuissaan. Luokkatoverini ihmetteli, miksi en vedä farkkujen lahkeita talvisaappaiden varsien yli. Se olisi vaatinut yli-inhimillisiä kykyjä, koska housut todellakin olivat erittäin tiukat. Mitään varsinaista pilkkaamista en muista kuulleeni vaatteiden vuoksi, eikä vaatetustani ole juurikaan muutenkaan arvosteltu. Punaisia samettihousujani kehui toissakesänä kaksi tuntematonta miestä eri tilanteissa. Kiinassa valmistettu, pitkä, valkoinen villapaitani on saanut miehiltä mukavia kehuja. Yhden kerran minua kutsuttiin venäläiseksi, koska olin pukeutunut äitini vanhaan keinoturkkiin. En tietenkään loukkaantunut, koska minkään kansallisuuden edustamisessa ei ole vikaa, mutta stereotypioiden ja ennakkoluulojen kohtaaminen omassa kotimaassa kaiken lisäksi omaa kansalaisuuttani vastaavalta ventovieraalta tuntui jotenkin järkyttävältä. Mielestäni ihan jokainen muodikkaaksi mielletty vaatekappale ei imartele jokaista käyttäjää, mutta ulkonäkö on aivan jokaisen ikioma asia, jonka ei pitäisi kuulua kenellekään muulle.

Ikä ei määrää, miten ihminen saa pukeutua

Olen alkanut miettiä, millaisia vaatteita voin käyttää, jotta en vaikuttaisi tavoittelevan liian nuorekasta ulkomuotoa. Tämä on virheellinen ajatusmalli, koska muiden mielipiteillä kannattaa pyyhkiä lattiaa, eikä toimia sen mukaan, miten olettaa muiden ajattelevan. Olen alkanut käyttää mekkoja ja hameita enemmän vasta täytettyäni 35, kun aiemmin ne eivät vain tuntuneet yhtä hyvältä päälläni. Itseluottamukseni tosin karisi todella vauhdilla, kun eräänä iltana pukeuduin mustaan mekkoon ja vedin jalkaani verkkosukat, joissa oli valkoiset resorit ja mustat rusetit. Entinen miesystäväni rakastaa niitä sukkia, joten olin tosi vakuuttunut, että tekisin niillä vaikutuksen muihinkin. Vaikutus tosin ei vastannut mitenkään toivomaani, vaan ensimmäinen vastaantulija purskahti nauramaan ajaessaan ohitseni polkupyörällään. Vaikka muiden mielipiteille ei kuulu antaa liiemmin painoarvoa, tuossa vaiheessa istuuduin jalkakäytävän reunakiveykselle ja riivin sukat jaloistani. Saattaa olla, että lopputulos toimi paremmin ilman niitä.

Nuorempana voi olla vaikea ymmärtää, että jokainen meistä ikääntyy ja se tuo mukanaan ulkoisia merkkejä, jotka kuuluvat asiaan. Minulle ikääntymisessä vaikeinta ovat otsaryppyni. En silti vielä ole leikannut otsatukkaa, koitan sinnitellä vielä muutaman vuoden. On todella kapeakatseista vetää ihmisistä johtopäätöksiä pärstäkertoimen tai pukeutumisen perusteella. Olemus voi kertoa jotain ihmisen tilanteesta, mutta se ei välttämättä kerro kaikkea, eikä etenkään syitä kenenkään valinnoille. Joskus on siis parempi tuijottaa sittenkin vain omaa napaansa kuin katsella muita nenänvarttaan pitkin. Kukin pukeutukoon, kuten haluaa.

Muotia saa kritisoida ja muotia voi luoda itse

Yritän olla arvostelematta ihmisiä sen mukaan, mitä he ovat päättäneet pukea. En kuitenkaan itse ostaisi rikkinäisiä farkkuja, koska miksi maksaisin tuotteesta, joka on jo valmiiksi rikki? Mielestäni se on vedätystä. En myöskään näe mitään järkeä siinä, että nuoret kulkevat nilkat paljaina Suomen talvisissa olosuhteissa. Silmiin pistävät myös minihameisiin sonnustautuneet neitokaiset, kun ulkona on pakkasta – liian vähästä vaatetuksesta seuraa vain virtsarakontulehdus ja selluliittia. Toisaalta ravintolaillan jälkeen on helpompi tehdä tarpeensa hankeen yöbussia odotellessa. Kaiken kaikkiaan muodikkuutta on pukeutua tilanteen mukaan ja riittävän järkevästi. Näyttävyys ja rohkeus ovat hyviä piirteitä, mutta kaikkien ei todellakaan tarvitse näyttää toistensa kopioilta ja onneksi näin ei periaatteessa olekaan. Mitä enemmän valinnanvaraa vaateliikkeet tarjoavat, sen tyytyväisempiä asiakkaat ovat. Sisäänostajien olisi hyvä muistaa, että vanhemmatkin ihmiset tarvitsevat vaatteita, eikä muoti kosketa vain kapean ikähaarukan edustajia. Kierrätysmateriaalien käyttö ja luonnonmateriaalien kehittäminen ovat mielestäni kiintoisia ja trendikkäitäkin suuntauksia. Samalla käsityötaidot voivat nousta uudelleen kunniaan. Toivottavasti moni koululainen saisi kipinän käsitöihin jo ala-asteella!

Elämästäni blogin teen: tärkeimpien aiheiden lista

Miksi juuri tämä Netta tässä halusi perustaa tällaisen blogin? Hyvä kysymys! Olen miettinyt jonkin verran tätä aika yleistä itseilmaisun tarvetta, joka ihmisillä yleisesti vaikuttaa olevan. Jos mietitään, kuinka hurjan yleistä on esimerkiksi haluta kirjailijaksi tai nykyisin tubettajaksi, onhan meitä itsestään puhujia ja elämästään hyvinkin avoimesti kertovia henkilöitä melkoinen määrä. Onko sen takana tarve tuoda itsensä esiin vähän kuin maalaisi sitruunamehulla näkyviin taikatussilla piirretyn omakuvan? Alkaako ketään muuta koskaan ärsyttää se mielipiteiden loputon virta, joka paukkaa päin näköä sosiaalisen median feedeissä, kun jokaisella on painavaa sanottavaa kaikista mahdollisista aiheista? Minulle tulee suoranainen ähky Facebookissa, joten olen yrittänyt alkaa vältellä koko kanavaa siinä kuitenkaan ikävä kyllä onnistumatta. Blogeissa ja vlogeissa on kuitenkin puolensa, sillä niiden avulla ihmiset saavat sekä viihdettä että vertaistukea ja joskus jopa asiallista tietoa ikuisen mainostulvan sijaan. Aika mediakriittinen saa aina olla ja myönnän suoraan, että minulle tämä blogiprojekti on

1. ensisijaisesti projekti, jonka tarvitsen koulutustani silmällä pitäen

2. kokeilu ja harjoituskohde

3. tapa jäsennellä itselleni, kuka oikeastaan juuri tällä hetkellä olen.

Arvelin, että jäsentely on helpointa aloittaa listaamalla, mistä olen päättänyt kirjoittaa tässä blogissa ja miksi. Nyt joku huutaa siellä pää punaisena, että minun pitäisi lopettaa tylsä ja tyhjänpäiväinen jorina, mutta joudun olemaan eri mieltä ja vastalauseeksi lataan tulemaan vähän speksejä listamuodossa:

Tervetuloa elämääni

Aito elämä on tarua ihmeellisempää, eikä mitään Sex in the City- sinkkuelämäsoopaa. Aito elämä tosin voi myös olla melko puisevaa päivästä toiseen. Oma elämäni on tällä hetkellä tilassa, jossa vilkuilen taaksepäin ja tähyilen tulevaan. Anteeksi, jos kuulostaa turhan runolliselta. Fakta vain on, että nykyihmisen tahtotila, taloustilanne ja ikivanhat biologiset lainalaisuudet voivat asettaa 2000-luvun aikuisen erilaiseen ristituleen kuin menneinä aikoina. Onko sillä merkitystä? Tavallaan. Elämä kun on eräänlainen loputon kudelma, jossa jokainen ihminen jättää kokonaisuuteen omat jälkensä ja maailmanhistorian matossa kuviot ovat kautta aikain vaihdelleet radikaalistikin. Siihen nähden omat vaiheeni ovat kaikkea muuta kuin kaaosteoriaa, mutta kai niistäkin saa aikaiseksi muutaman raidan universumin räsymattoon.

Elämääni Suomessa

Sillä on paljonkin merkitystä, missä ympäristössä ihminen on elämänsä aloittanut ja minne se elämä joskus päättyy. Serkkuni siteeraa mielellään valaistuneiden elämäntapaoppaita ja toitottaa, että jokainen takoo oman onnensa ja lähes kaikkeen voi itse vaikuttaa. Ei pidä paikkaansa. Jos sattuu syntymään monivammaisena, sairastuu, joutuu onnettomuuteen, mieli järkkyy, kokee äärimmäistä pahuutta, silloin tuskin on valinnut epäonneaan. Traumoista tai heikkouksista on haasteellisempaa muokata menestystarinaa. Minulla on aika helppoa verrattuna niin moniin muihin, mutta jonkun mielestä minunkin kokemukseni voisivat tuntua rankoilta. Kaikki on suhteellista. Suhteellista on sekin, keiden kannalta Suomi on hyvinvointivaltio ja keiden kannalta asiat täällä mitenkin toimivat. Aihe on ehkä arka, mutta haluan silti sanoa siitäkin jokusen sanan.

Kevyttä turinaa kavereista, viikonlopuista ja mitä – muodistako?

Muodittomuudesta ehkä enemmänkin, hahaa! Muotiblogeille on oma tilauksensa, joten hyvä että niitä on. Mielestäni trendikkyyden illuusio ja muodinmukaisuus ilmiönä ovat yhtä kiehtovia kuin markkinointi ja internetiin luodut epätodelliset sivustot sekä sisältö, jonka ainoa merkitys on todellisuudessa tuottaa jollekin rahaa. Tästä tulisi kovin raskas blogi, jos en kuitenkin joskus kirjoittaisi yksinkertaisesti itselleni tärkeistä jutuista. Oma tyyli on yksilön kannalta tärkeä persoonallisuuden ja arvojen ilmaisumuoto, toisaalta siitä ei tule vetää liikaa johtopäätöksiä. Blogini pointti ei sinänsä ole kantaaottavuus, mutta yhdessä asiassa kantani on ainakin selvä: ystävät eivät koskaan mene muodista! Siksi koko blogini kenties tärkein osio kertookin heistä.

Elämä Suomessa on kallista ja kallisarvoista

Minulla on tuttavia, jotka haluaisivat muuttaa Suomeen ja tuttavia, jotka ovat niin jo tehneetkin. Suomalaisuus on minulle itsestäänselvyys, koska olen syntynyt täällä ja sukujuureni ovat suurilta osin suomalaiset. Ehkä en sen vuoksi oikein osaakaan asettua Suomeen rakastuneiden asemaan, koska minulla ei ole omakohtaista kokemusta vertauskohteista. Suomessa on melko turvallista ja meillä vallitsee yksilönvapaus monessakin suhteessa.

Serkkuni on muuttanut pois Suomesta, mutta muistaa edelleen ottaa osaa poliittiseen keskusteluun yhteisöllisessä mediassa. Osa luokkatovereistani matkustaa työasioissa ympäri maailmaa ja heidän päivityksistään saan jonkinlaista käsitystä erilaisista elämäntavoista. Teini-ikäisenä entinen miesystäväni siivottiin kotoaan kapinoimasta vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin. Se aika varmasti muutti häntä monin tavoin ja hän haluaisi muuttaa ulkomaille, mutta hänellä on nykyään perhettä.

Asumiskustannusten tasosta on keskusteltava

Minun elämäni Suomessa on suhteellisen turvattua. Asumistuesta on ollut viime aikoina paljon polemiikkia. Olen samaa mieltä siinä asiassa, että suuret vuokrayhtiöt saavat huomattavaa hyötyä yhteiskunnan kassasta, koska korkeat asumiskulut ja matalat tulotasot pakottavat ihmiset hyödyntämään tilanteensa nojalla asumistukeen oikeuttavaa järjestelmää. Se tulee kalliiksi yhteiskunnalle, etenkin kun kaikki vuokrayhtiöt eivät ole kotimaisia. Silloin ne maksavat käsittääkseni verotkin toiseen valtioon. Joidenkin ihmisten mielestä asumistukijärjestelmä tulisi purkaa. Se aiheuttaisi mittavia ongelmia todella suurelle osalle Suomen kansalaisista. Suomeen haluaville tuttavilleni olenkin täsmentänyt, että aivan kuten kaikkialla, täällä asuminen vaatii sitten rahaa, eikä töiden saaminen välttämättä ole helppoa, vaikka miten toisteltaisiin ”Suomi nousuun”- mantraa. Samat realiteetit tosin vallitsevat kaikkialla muuallakin.

Minua asumistukiasia koskettaa siinä mielessä, että tuloni ovat epäsäännölliset, elämäni sijoittuu vuokratasoltaan korkealle päkaupunkiseudulle ja satun asumaan yhtiössä, jonka omistaa suuri vuokrayhtiö. Se on minun kannaltani armollisempaa kuin asuminen yksityisen vuokranantajan asunnossa. Silloin riskinä saattaisi olla joutua muuttamaan, jos omistaja haluaisikin realisoida omaisuutensa rahaksi, tai sattuisi muuten tarvitsemaan asuntoaan omaan käyttöönsä. Oman elämäni realiteetteihin kuuluu myös synti, josta ei sovi joka seurassa kertoa.

Saako Suomessa olla köyhä?

Olen asunut tässä kodissani jo viitisen vuotta. Tämä on ensimmäinen asunto, jota en jaa kenenkään kanssa. Asuin aika pitkään lapsuudenkodissani, sitten vähän aikaa kimppakämpässä, josta muutin yhteen miesytäväni kanssa. Jaoimme asumiskulut, niin vuokran, sähkön, kaasun kuin kotivakuutuksenkin. Ruokakulutkin maksettiin yhteiseltä etutililtä. Kuten arvata saattaa, yhteinen elämä ei sitten ollutkaan niin auvoisaa, että siitä olisi riittänyt eväitä loppuelämän kestävään rakkaustarinaan. Muutimme tahoillemme, sillä silloin luottotietoni olivat vielä onneksi kunnossa. Nyt asia kuitenkin on toisin, koska tiukimmissa tilanteissa turvauduin siihen mihin niin monet muutkin lankeavat. Pari pikalainaa, pari vippiä lisää lainojen lyhennykseen, liian vähän tuloja. Lopputulos: oma henkilökohtainen velkavankeus. Sen lusiminen vie aikaa.

On helppo antaa ohjeeksi, että laskut pitää vain maksaa ajallaan. En mielelläni lainaa rahaa, enkä ainakaan sotke perhettä ja ystäviä maksumuistutuksiin, käräjäoikeuden viesteihin, enkä ulosoton vireilletuloilmoituksiin. Pahimmillaan minulla on roikkunut osittaisia vuokrarästejä ja olen pelännyt, että kämppä menee alta. Mihin menisin silloin, aikuinen ihminen? Ryömisin takaisin vanhempien nurkkiin? En ole ylpeä tilanteestani, mutta se ei silti määritä minua ihmisenä. Jos en ole oppinut tästä muuta, niin ainakin sen, miten pahalta postinkantajan askeleet rappukäytävässä ja postiluukun kolahdus voivat tuntua. ”Miksi olet kotona siihen aikaan päivästä, kun posti jaetaan, etkä kunnon töissä, kuten kunnon veronmaksajan pitäisi, senkin luuseri?” kysyy nyt joku. Kappas, minä kun teen mieleisiäni töitä milloin missäkin, kotonakin. Kuvitelkaapa tähän kohtaan säteilevä hymiö! Elämä Suomessa on lähtökohtaisesti turvatumpaa kuin useissa muissa sivistysvaltioissakaan. Vähävaraisuuden stigma on kuitenkin sellainen leima, jonka vuoksi suomalaiset turhaan halveksivat kanssaihmisiään. Se on halpamaista kallisarvoisessa maassa.