Blogi elämästä. Aikuisen naisen arjesta, joka täyttyy ideoista, ilmiöistä, ihmisistä, kirjoista, viineistä, elämän pienistä iloista. Rakkaus Ranskaan kulkee rinnalla arjen keskellä.

Seuraa blogiani Bloglovinissa!
Mon Voyage Facebookissa
Yhteystiedot
jaana.ahl@gmail.com
Jaana Ahl

Yövuorot ja avanto

Nyt sitten viikko tavallista arkea takana, eli paluu päivätyöstä takaisin kolmivuoroon. Yllättävän helpostihan se hurahti- ensimmäinen viikko – tosin aloitin viikoni yövuoroilla, ja se helpotti asiaa. Yövuorot nimittäin on se vuorotyön mulle sopivin osuus, vaikka töitä usein onkin paljon. vaikka yövuoroista pidänkin, niin kyllä se ikävä tavalliseen päivärytmiin on Päätinpä sitten testata avannon vaikutusta ihan kunnolla noihin rytmityksen vaihdoksiin. Normaalisti käyn avannolla aina mahdollisimman myöhään – tai no niin, että olen takaisin kotona tuossa 9 aikaan illalla. Syy ihan se että tuolloin nukun uskomattoman hyvin. Osa porukasta kuitenkin käy mieluusti aamulla, koska kokevat tuolloin sen piristävän vaikutuksen. Nooooh päätinpä sitten minäkin, että jospa avannolla käynti ennen yövuoroon menoa piristäisi, ja innoissani sinne sitten tepastelin. – Voi hyvää päivää tai yötä – ihan miten vaan – en ole koskaan ollut yövuorossa niin väsynyt kuin tuolloin. Jotain ihan käsittämätöntä eikä sille jatkuvalle haukottelulle enää voinut muutakuin nauraa – vuoro muutoin meni hyvissä fiiliksissä. Päätin sitten että sai kyllä olla ihan vihoviimeinen kerta kun uskon avannon piristävään vaikutukseen. Toisaalta jokainenhan meistä on yksilö, joten omalla kohdallani nautin siis mieluusti jatkossa iltauinneilla käynneistä.kova. Jos olisikin niin, että ihan jokainen saisi valita itselleen täydellisen työaikataulun, niin itselläni se olisi päivätyö, ja lisäksi öitä. Harmi kun moista voi fiilistellä vain haavemaailmassa.

Yövuoroista palautuminen on ollut itselle se vaikein palikka, eli yövuororytmi on helppo aloittaa, mutta takaisin normirytmiin pääseminen onkin sitten se haastavin juttu – tästä syystä tekisin mieluusti pidempiä settejä yövuoroja peräkkäin. Tähän rytmin vaihdokseen avanto oli täys 10. Nukkumapäivän, luonnollisesti nukuin shyvin ja sikeästi alkuiltaan saakka. Pelko siitä, että meneekö tuleva yö valvomiseksi oli täysin turha, sillä illalla taas kylmään veteen muutama pulahdus ja kotiin nukkumaan takasi hyvät yöunetkin.

Nytpä nuo on testattu ja sopiva malli itselle löydetty, joten siinä on ihan hyvä pysytellä, kun seuraavat yöt jo odottaa nurkan takana.

Väriläiskiä talveen

Kuinka uskomaton voima väreillä onkaan. Toisaalta samat värit on olleet aina ne jotka vetää puoleensa, kuin myös tietyt ovat ne luotaantyöntävät, joista en enää edes yritä oppia pitämään.
Vahvimmin mua on aina puoleensa vetäneet keltainen (huom juurikin tietty sävy) samoin kuin ”vanhan rouvan roosa” – kumpainenkin vielä hillittyyn harmaaseen yhdistettynä. Toki olen sitten jo vuosikausia sitten koittanut väripsykologiaan tutustua, mutta eipä tuosta hullua hurskaammaksi ole tullut. muistan jo lapsuudesta kun saatiin serkkuni kanssa samanlaiset keltavalkoraidalliset paidat ja kuinka hyvältä se keltainen tuntuikaan – käytin paidan todellakin ”puhki” sanan varsinaisessa merkityksessä – vanhempien kauhuksi varmaan.

Tuo vanha roosa yhdistettynä harmaaseen, on vain aina ollut rauhoittava ja jollain omituisella tapaa myös luokseen kutsuva. Samat sävyt löytyy mun olohuoneen muuten niin niukasta värimaailmasta. Samoissa sävyissä kuljen myös kalenterimaailmassa, ja voi niitä kauniin värisiä tarra-arkkeja joita on Pinterestitä kertynyt. Ei se nyt tietenkään pelkkää ihanaa hattaraa ole, vaan mahtuu väriläikkiäkin mukaan, mutta pääosin värimaailma on roosaa ja muita pastelline sävyjä. ne vain tuntuu enemmän omilta edelleen – vuosienkin jälkeen.

Inhokkiväritkin löytyy (jos nyt jotain niistä mainita täytyy) – sininen – -enpä muista ostaneeni juurikaan muuta sinistä vaatetta kuin farkkuja – tulee vain huono olo moisesta. Sikäli ihmettelen, että vaikka työvaatteet on siniset, niin niihin suhtautminen on silti täysin neutraali. Mielenkiintoinen juttu, jota olen pohtinut – vastausta löytämättä.

Toinen yök on tietty tumman vihreä. Hassua sinällään että vihreän toinen sävy tuo rauhaa ja lempeyttää, mutta tumma vahva vihreä, saa aikaan huonon olon. Sainpa joskus aikoinaan raskaanaollessani naurunkohteenakin piehtaroida, sillä tietty jurikin tuo sama syvä vihreä aiheutti heti oksennusreaktion. Sitä jatkui koko raskauden ajan, ja edelleen tulee inhon tunne tuosta sävystä. Ristiriitaista, että nyt jo maailman myrskyihin kadonnut huivi, jota käytin lähestulkoon aina tavalla tai toisella, oli vihreän sävyinen ja sain siitä jollain tapaa todella turvallisen olon paniikkihäiriön kanssa kamppaillessa. Ehkäpä kyse on siis nimenomaan – ei itse väristä vaan pikemminkin juuri siitä oikeasta sävystä. Hiukankin harmaaseen vivahtava vihreä (esim korosteseinä) taas tuo ihan rauhallisen reaktion. Omituista. 

Mitään ehdottomuuksiahan nuo värikuviot eivät omallakaan kohdalla ole. Sävyt lienee ne suurimmat vaikuttajat – toki myös yhteys jossa väri tulee vahvasti esille. Positiivisessa tilanteessa vastenmielinen väri kun ei ole ollenkaan niin vastenmielinen kuin negatiivisessa tilanteessa siihen törmääminen.  Ihmettelempä vain kuinka suuri merkitys niillä on ihan jokaiseen päivään. Olemmehan jatkuvasti erilaisten värien ja sävyjen ympäröimänä, jotka siellä taustalla vaikuttavat kovinkin vahvasti.

Helmikuun hankien puhtautta ja auringon keltaista odotellessa. 

Ps.Kuvat napsittu Pinterestistä – on meinaan teknisiä ongelmia saada näitä tekstejä kuvineen julki.

Kalenteroitua arkea

Hyvin olen päässyt kalenteroinnin alkuun. Loppuvuosihan meni siinä erilaisten testailujen merkeissä ja sain kyllä itselleni aikaan jopa kunnon kalenteristressin. Nyt kun tositoimiin olen tuon suhteen päässyt, niin kuinka ihanan rauhoittava vaikutus sillä kaikella onkaan. Kalenterin oheen ja rinnalla kulkemaan, on tulossa myös ihanista ihanin yllätys. Siitäpä sitten myöhemmin (Tosin maailman kehnoinpana yllätysten pimittäjänä, seuraavat päivät lienee aikamoista piinaa), mutta todellakin pienistä asioista voi tulla todella hyvä mieli. Huikealta on tuntunut myös se kun ihmiset kyselee, että mistä tässä noin kokonaisuudessaan on kyse. Koko idean taustoista saakin sitten jo lähestulkoon romaanin pituisen höpötyksen, ehkä joskus senkin avaan.

Kalenterointiin liittyvät sanat on herättäneet kysymyksiä.

Mitä on Happy Mail?

Kalenterimania ryhmän kautta tutuksi tullut mukava arjen piristys. Halukkaat ilmoittaa listalle tietonsa osoitteineen, ja tiedot mitsä pitää ja mistä ei. Ylläpitäjät jakavat porukan pareihin, joissa tulee esiin kenelle kukakin postia lähettää. Sekä henkilö jolta postia tulee saamaan. Kyse ei siis ole keskinäisestä vaihdosta – ”minä lähetän sinulle ja sinä minulle”, vaan postia sadaan yhdeltä ja lähetetään toiselle. tarkoitus ei suinkaan ole lähettää hurjia määriä kalenterointiin liittyvää tavaraa, vaan ylipäätään jotain sellaista josta toinen ilahtuu – oli se sitten vaikka ihan vaan postikortti, tai itselle käyttämättä jääneitä tarra-arkkeja jne. En tiedä voisiko tässäkohtaa sanoa, että ikävä kyllä nuo on yleensä tosi isoja postituksia. Siksi ”ikävä kyllä” koska itselleni samoin kuin varmasti monelle muulle aloittelijalle kynnys lähettää on ihan turhaan liian korkea, kun näkee mitä kaikkea muut on lähettäneet. Toisaalta taas näin pääsee ihan kivasti mukaan ilahdutuspostiin. Esimerkkejä itselle tulleista: Näiden lisäksi kirjekuoret pullistellen kaikkea ihanaa kalenterointiin liittyvää.

Mitäs se RAK-posti sitten oikein on.

Kirjain yhdistelmä RAK muodostuu sanoista ”Random acts of kindness”. Tutumpi ehkä ihan muussa yhteydessä. Aikoinaan tästä oli vallallaan malli jossa esim maksoi kahvilassa kahvin, ja ilmoitti että siinä on maksettuna vaikkapa seuraavan kahvinostajan kupponen. Tarkoitus siis pysyä täysin nimettömänä. Ryhmässä tuo toimii siten että sinne saa osoitteensa jättää, ja sieltä sitten joku sen nappaa, ja lähettää yllätyspostia. Kun tällaista yllätyspostia sitten on itse saanut, ja siitä ilahtunut, niin itselleni ainakin tuli heti tunne, että haluaa itsekin ilahduttaa jotakuta. Itse olen muutaman RAK:n saanut ja todellakin niistä tulee hyvälle mielelle moneksi päiväksi – onhan se tällaisena sähköpostien aikakautena ihan omaa luokkaansa. Etanaposti on pop.Ja tässä pari RAK-postia – kuvat eivät ehkä tee oikeutta, koska olen ne kiitoskorttimuotoon aikoinaan laittanut, sillä vaikkei lähettäjää tiedäkään, niin kukapa kehtaisi jättää kiittämättä päivän piristämisestä.

Kuulemani mukaan tämä idea on vallalla ainakin erilaisissa käsityöryhmissä. Positiivista tässä valituksen ja nillityksen maailmassa on nämä ihanat pienet positiiviset yllätykset. Erityiskiitokset on pakko lähettää nimenomaan tuon kalenterimania -ryhmän ylläpitäjille, ja koko sille usean tuhannen jäsenen populaatiolle. Ryhmän idea on olla positiivinen, iloa tuottava ja ”kaikki mahtuu mukaan”-malli. Koskaan en ole näin ihanaan ryhmään kuulunut, sillä pienintäkään ivaa tai provosointia tai pilkkaa/kiusaa ei sallita – asioihin puututaan jämäkkäällä otteella, ja aina löytyy apu jos minkäkinlaiseen ongelmaan.

Tottakai aiheesta löytyy myös blogi, jota kautta itse löysin kyseiseen maailmaan. Voi kuinka toivoisinkaan että samanhenkisiä ryhmiä, blogeja ja ajatusmaailmaa levittäytyisi myös muille osa-alueille. maailmassa (varsinkin SoMe:ssa) on ihan liikaa negatiivista nillitystä jopa pilkkaa ja kiusaamista, joten jospa me kaikki antaisimme edes hitusen positiivisuutta, ja hauskoja yllätyksiä ihan tavalliseen arkeen. Itse olen jossainmäärin napannut tuota RAK -ideaa ihan työpaikallenkikin, ja iloisen vastaanoton ”sairaalatonttu” on kuulemani perusteella saanut. -Eli kiinni jäin positiivisessa mielessä. Nyt täytynee keksiä jotain muuta pientä piristystä – koska kyse voi olla niin pienistä asioista, kuin pienen 1-2€ maksavan yllätyksen kautta piristämään jonkun päivää. Ei vaadi paljon antajaltaan, mutta voi pelastaa, jonkun huononaamun, ja tehdä päivästä hymyilevän.

Oman kalenterin aukeama – onnekseni useimmat kuvista on ihan symbolisia, ja niiden sisällön ymmärrän vain minä. Minä super-anti-askartelija, joka olen aina moista yökännyt, niin tässä olen tällähetkellä menossa. Uskallusta ja pitkää pinnaa (jota multa ei tahdo löytyä) tämä vaatii, mutta on sen arvoista. Kiitos sille joka lähes valaistuneen joogin tavoin aiheen alunperin mulle ehdotti – jonka tyrmäsin heti kintaalla viitaten, mutta josta nyt oon saanut tukea ja turvaa – joka toivottavasti pysyy mukana pidempään kuin monien uuden vuodenlupaukset (itse en moisia ole koskaan tehnyt enkä tee) – muutamat henk.koht tiedot tuosta poistin, mutta tällä tyylillä mennään, Tämä oli siis ensimmäinen kunnon kokeilu – heti joulun jälkeen – tämänhetken aukeamaa en avaa, ihan siitä syystä että siellä on yltiöpaljon henk.koht juttuja ja kun ne piilottaa, niin näyttää ihan pöljältä koko aukeama. Sekavahan tuo on, mutta kyllä se oma malli sieltä vielä paikkansa löytää – varsinkin kun tilaamani härpäkkeet pämähtää postiluukkuun.

Voihan saapas sentään

Viimepäivinä ollut käynnissä varsinainen saapaskeskustelu, mun rakkaiden hai:n ympärillä – romanttisen vaaleanpunaiset hait alkaa olla kyllä kaukana vaaleanpunaisesta. Niillä julkisesti näyttäytyminen vaatii jo aikamoista luonteenlujuutta, ja valmiutta kertoa kysyjälle, että ”joo on nämä joskus olleet kauniin hempeän vaaleanpunaiset” – Syytä moiselle värinvaihdolle, en todellakaan tiedä. Väri nimittäin vaihtui lähestulkoon heti ensimmäisen syksyn aikana. Tosin en ole oleenkaan ainut, vaan pari muutakin kaveria on pohtinut samaista ongelmaa. He ovat jo nakanneet moiset nurkkaan, ja ostaneet jo uudet kumpparit syksyn sateisiin ja talven loskaan. Omani oli toki aikansa kaapinpohjalla, odottaen matkaa roskikseen, mutta koska ne ovat sopivasti jalkaan kiskottavat, niin olen sitten ne jalassa lähtenyt roskia viemään, joten eivät ole perille poskalaatikkoon päätyneet – vaan takaisin kiertoon ja käyttöön. kaikesta noloudestaan huolimatta.

Kurjaa koska ovat muutoin kaikinpuolin ehjät ja hyvät, ainoastaan se väri on totaalisen karmea, ettei niitä valoisaan aikaan pahemmin kehtaisi käyttää. Tai no minä olen kehdannut ja lompsinut niillä jopa yliopiston käytävillä, ihmisten ihmeteltävänä. Tokikin mun asenteesta kertoo myös, se että olen yhdellekin luennoitsijalle saanut selittää toisista ”kulkupeleistäni” että juu ihan oikeasti olen myös tullut kouluun pinkit Reinotossut jaloissa ja mitä ihmeellistä on kumppareissa? -Hassua tavallaan että sekin niin paljon herätti muissa ihmettelyä. Ehkä akateeminenmaailma vain ei tajua mun asennetta.

Takaisin saappaisiin, koska asialle on jo naureskeltu isolla porukalla, vallan riittävästi. Ulkopuolisten omituiset katseetkin alkaa jo tirskututtaa. Toteamus siitä miten saappaani alkavat olla jo todella huonoa mainosta valmistajalle, niin olen harkinnut jopa ostavani uudet ihanan auringon keltaiset (huom vasta harkinnut) Pitäähän nämä häpeääherättävät kauhistukset kuitenkin jalat kuivina. Olinhan nyt päättänyt keskittyä itseeni, ja osataa kerrankin jotain pientä luxusta itselleni, kun aina täytyy kituuttaa taloudellisesti – lasketaanko kumpparit, kuitenkaan siihen pieneen lisäluxukseen naisen elämässä, niin se nyt jää nähtäväksi. Ehkä jokin muu esim parfyymi tai kaunis vaate, kuitenkin menee edelle.

Rakkaat Hait uuden uutukaisina viinitarhalla Bordeuxissa

….paluu arkeen -loskan ja lumen keskelle. (Itseasiassa nuohan näyttää kuvassa paaaaljon             paremmalta kuin luonnossa).

 

Luen ja kuulen

Tähtisumua, juhlan humua.
Tinaa ja taikoja, parempia aikoja.
Poreita ja paukkuja, uuden vuoden naukkuja.

Hyvää alkavaa vuotta
2018

Sinne jäi taakse niin joulu, uuden vuoden juhlat, kuin koko vuosi 2017. Mitäs tuota läpikäymään sen tarkemmin, kuin toteamalla, että ihan hyvinhän se meni tuokin ja uutta kohti sitä kuitenkin suunnistetaan. Ehkä suurin haaste tulevana vuonna on se miten saan pidettyä tuon kalenterini mukana ja aktiivisesti käytössä. Olen sitä hehkuttanut ja siitä höpissyt, ties kuinka paljon – nyt vasta alkaa varsinainen täysi käyttö. Viime viikon se ainakin oli mukana jokapaikassa. Toivottavasti aktiivisesti mielessä = aktiivisesti mukana ja käytössä. ”Entisessä elämässä” -kuntosalimaailmassa- näkyi ihan liian hyvin se miten vuosi vuodelta luvataan niitä terveita elämäntapoja itselle tai muille – ja lupauksia lunastetaan ehkä muutaman viikon, kunnes taas sama arki vie mennessään.

Tässä pitkien vapaan päivinä, päätin sitten kokeilla BookBeatia, koska siinä nyt oli se 2 viikon ilmainen kokeilujakso, ja kun kuitenkin rakastan kirjoja – keskittyminen ei riitä romskujen lukuun. Nooh tietysti löysin itseni omantyylisteni kirjojen maailmasta. Erik Bertstrand Larssen Kirjat: Paras, Helvetinviikko sekä Vahva – kummasti kutkuttivat lukemaan.  Noissa riittänee lukemista pitkälle kevääseen. BookBeatin kokeilujakso ei riitä itselläni näiden läpilukemiseen, vaan kirjastosta ne jo varasin. Tuon kokeilujakson halusin pääasiassa siksi, että näin saan kokeiltua tabletilta/puhelimesta lukua, koska kirjamaailma on siihen suuntaan menossa entistä enemmän. Koti täyttyisi totaalisesti kirjoista, jos niitä ostaisi sitä mukaa kun niitä lukee. Kirjasto siis riittää toistaiseksi. Samat kirjat kun saa sieltä ilmaiseksi luettavaksi. Ei tuo BookBeatin kk maksu ole hurja, mutta silti kirjasto on kaikella tavalla mulle sopivampi. Kirjasto on muutoinkin itselle niin tärkeä – hiljainen rauhoittumisen paikka.

Kirjojen lisäksi satuin vahingossa bongaamaan joulurallatuksien keskeltä mielenkiintoista musiikkia. Tuskin olisin itse noin vaan osannut alkaa etsimään tämän tyyppisiä biisejä. Varmaan monelle muulle jo vanhoja tuttavuuksia, mutta mulle jotain uutta. Kun sitten kaivoin vähän tietoa tuosta salaperäisestä nimestä – Sakari Aalto, niin löytyihin sieltä tietoa vaikka kuinka paljon. Näissä vaan on jotain aitoa, jotain jota on vaikea selittää. Melkein kuollut biisin sanat ”Näätkö sä mua, vaik en sun kaltainen oo” Pistää miettimään ihan sitä miksi liian helposti – erityisesti muiden mielipiteen perusteella lokeroidaan ihmisiä ”kaltaisuuksiin”. Josko vuonna 2018 uskallettaisiin tutustua ihmisiin avoimemmin mielin. Pakko tosin tunnustaa, että nykypäivän keski-ikä lienee täysin erilalla vapaa – voi täysin vapaasti tykkäillä juurikin siitä musiikista joka itselle kolahtaa – oli se sitten suunnattu virallisesti mihin ikäluokkaan tahansa. Auroran Täydelliset soi nyt taustalla kevyenä rallatuksena. Helppoa kuunneltavaa.

”Tiedätkö et sussa on vaan kaikki kohdallaan,

mä haluun pitää huolta et sun toiveet pääsee toteutuu,

tehdään mitä haluut ei viel aika kotiinpaluun,

teet meistä täydelliset,

sinä eikä kukaan muu.”

Hyvä, lämmin, hellä vai?

Tulihan se joulu tänäkin vuonna, ihan ilman hössötystä ja joulustressiä. Kaupassa kuunnellessani kiivassanaista keskustelua, siitä millaiset kehykset joulumenulle pöytään hankitaan, mietin sitä kuinka täysin eritavoin me joulua vietämmekään. Johtuuko se sitten kuuluistasta tuloerojen kasvusta, vai vain siitä suorittamisen täyttämästä elämästä. Toisilla on painetut jouluohjelmalehtiset, joissa ohjelmanumerot on tarkkaan mietitty – tokikin sen mukaan, että kaikki sujuu täydellisesti, ilman että uhmaikäinen tai teini, ei niin hyvä-lämmin-hellä tunteella olisikaan varustautunut. Kaveri, joka viettää joulunsa jälleen kerran joulupukin vaatteissa hikoillen, kertoi kuinka vuosi vuodelta on entistä enemmän, etukäteen lähetetty tarkat ohjeet siitä mistä puhutaan ja mitä pikkumaija on kesällä tehnyt, ja kuinka pikkupetteri oli päästänyt suustaan kirosanan, vaikka ne on kielletty. On siinä varmaan muistamista, mikä ”puhe” missäkin taloudessa on puhuttava.

Toisaalla taas vähävaraiset perheet viettävät joulun hyvinkin niukoin eväin, hyvä kun kinkku ja laatikot on pöydässä. Pahimmassa tapauksessa on joutunut nöyrtymään, ja kertomaan tuo julkisesti, sillä se lienee ainut keino saada avustuksia, joita joulunaikaan jaetaan. Moni perhe jättää avustuksen pyytämättä, sillä kynnys avautua julkisesti omasta vähävaraisuudesta on liian korkea. Moni lapsi jää vaille lahjoja, vain koska kulissit on tärkeä säilyttää, sillä köyhänleima on edelleen niin häpeällinen – oli syy sitten mikä tahansa.

Vaikka hyvä-lämmin-hellä jäisikin jouluna vain haaveeksi, niin uskon että olemalla itselleen rehellinen, jokainen löytää ainakin sen ilon. Ihan vain kun itselle tärkeät asiat löytyy, niin uskaltaa niistä nauttia. Iloita kun voi niin monista pienistä asioista, samoista asioista, joista on kiitollinen. Jostain syystä joulu on Suomessa jokseenkin haikea aikalailla, jopa surumielinen – maailmalla joulu on enemmän ilon juhla. Suomessa kaihoisat joululaulut varmasti valtaavat ainakin yksinäisten joulun, saaden sen tuntumaan vain ahdistavalta pakolta. Kun varpunen onkin pieni veli taivaasta tai ”Hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää…”

Nautithan joulusta juurikin sellaisenaan kuin se sinulle sopii. Minä lähden nyt avannolle, ja sieltä syömään – illaksi kotiin hyvän kirjan pariin – suklaat, juustot ja glögit lähettyvillä. Eikä edelleenkään joulustressistä tietoakaan.

Niin prkleen positiivsta

Jälleen kerran paluu aiheeseen joka näyttää säännöllisen epäsäännöllisesti tupsahtavan eteen, jokaisella kerralla hiukan eri muodossa. Saman suuntaisia pohdintoja löytyy ainakin tästä postauksesta.

Nyt onkin ehkä aika kohdata Eniten vituttaa elämä-kirjan malli. Miksi antaa niiden yltiönegatiivisten turhaan sätkiä siinä sivussa – yhtälailla sitä voi hypätä mukaan tuohon ah niin kasvavaan joukkoon. Kirja nyt jostain syystä vain jämähti käsiini kirjastossa, ja irtihän se ei lähtenyt, joten kotiin se oli raahattava. Lieneekö suurella johdatuksella näppinsä pelissä. Tiedä tuota, mutta niin monen hattaraisen elämäntaitokirjan jälkeen olen näköjään Antisäätäjän kautta päätynyt todellisuuteen. Antisäätäjän ollessa suoraa puhetta ja aitoja oivalluksia. Eniten vituttaa elämä, taas on täysin toiseen ääripäähän piirretty viiva. Jos siis haluat pysyä pessimistinä, niin lukaiseppa ainakin säännöt, joita ei missään nimessä kannata tehdä ettet vain vahingossa löydä jotain positiivista kokemusta. Pessimismin jatkumo on näin taattu pitkäksi aikaa eteenpäin.

Kirjassa köyhyyden puolustuskeinoiksi on nimetty sanonta, jota itse käytän säännöllisen epäsäännöllisesti : ”Kaikkea ei voi mitata rahassa”.  Se onko kyseessä aidosti köyhyyden puolustelupuhe, vai lieneekö kyseessä sittenkin ihan aito suhtautuminen asioihin. Sen verran on viimeaikoina joutunut omaa tilannetta selittämään, kun muita on niin kovasti henk.kohtaiset asiat näyttäneet kiinnostavan. Hassua, että ylipäätään asiaa joutuu selittämään. Ei, minulla ei ole, superraharikasta miesystävää tai valtavia perintöjä saati omaisuuttaja materiaa. Ihan aidosti uskon, että kaikkea ei voi mitata rahassa. Uskon siihen, että elämä jokatapauksessa kantaa – tavalla tai toisella.

Miten saada negatiivisista ihmisistä esiin edes hippusen positiivisuutta. Nooh eipä kaiketi millään, ainoastaan omaa suhtautumista voinen muuttaa. En siis anna negatiivisuudelle tilaa, vaan pysyttelen omassa kuplassani, ja toimin kuten koen itse aidosti oikeaksi.  Jos joku ärsyyntyy siitä, että toimin kuten itse koen itselleni parhaaksi, niin se lienee tämän ärsyyntyvän ongelma, eikä minun. Ei sitä kukaan aina jaksa niin pumpulia olla, mutta jospa edes himpunverran vaaleanpunaista väriä arkeen, eikä jäädä miettimään, muiden asennetta, jokainen on vastuussa vain omastaan. Katson siis vain sormien läpi tuota negatiivista asennetta, ja hippasen vähin äänin muualle, vaikka sitten pimeän, synkän ja jääkylmän lähteen äärelle.

Pientä ja suurta tapahtumaa

Paljon ehtii tapahtua, vaikka koneelle ei ehdikään jämähtää. Edelleen saan nauttia päivätyön säännöllisyydestä – ainakin muutaman viikon eteenpäin. Tuntuu vihdoin, että tässä kaikessa on jotain järkeä ja suunnitelmallisuutta. En itseasiassa ole edes aiemmin tajunnut, kuinka uskomattoman tärkeää juurikin itselleni tämä oikea rytmi on.

Juha Tapion konsertissa piipahdin Ylistaron komiassa kirkossa. Ihana konserttihan se oli – väkeä niin paljon, että ei siltä kaikille istumapaikkaa löytynyt. Itse kuuluin taas siihen onnekkaaseen joukkoon, joka istumaan pääsi, sillä jälleen kerran sanat ”Täällä on yksi sinkkupaikka” pelasti. Yksin kun on liikenteessä, niin usein nuo sanat pelastaa tilanteen. Tokikin se tunnelman intiimiys katoaa, kun väkeä on niin paljon, edelleen nuo ihan ensimmäiset keikat ja se silloinen kiertue, tuntuu itselle läheisimmältä, kuin nämä suuret kokonaisuudet. Vanhoistakappaleista edelleen kyyneleen silmäkulmaan toi kirkossa lumoava Kaunis ihminen. Kappale Ihme on sellainen että sen kuuntelisin mieluusti, mutta valitettavasti se ei juurikaan ole enää esille päässyt. Suurin pelonaihe illan aikana ”miten saan autoni irti siltä kuraiselta pellolta”. Nooh onnistui sekin jopa ilman apuvoimia. 

Sulvan Stundarsin joulumarkkinat tuli myös käytyä. Sieltä ei hurjasti sitä jouluntunnelmaa löytynyt, järjestäjistä riippumattomista syistä. Sää kun oli talvisen aurinkoinen, mutta maa kuravellillä, joten parkkipaikka ei ollut käytössä – sinne siis auto jätettiin piiiiitkän matkan päähän. Enkä ihmettele vaikka napero vol 1 ilmoitti ettei osaa enää kävellä, taito vain hävisi yhtäkkiä. Ihanaa lapsen ajatusmaailma.  Satuttiin paikalle ehkäpä noin muutenkin hetkeen, jolloin ihmisiä oli eniten liikkeellä, koska hurjan paljon ei ehtinyt katsastella tuotteita, koska kokoajan kuljettua jonossa, ja muutoin koko jono jäsähti paikoilleen. Kivat tonttulakit naperot sentään sai. uskon että jos olisi ollut edes hieman lunta, ja hieman myöhemmin olisi tultu, niin olisi ollut vähän pimeämpää, niin tunnelma olisi ollut ihan toinen. Onhan se tietysti kaikille aina sama. Kuravelliset kävelyreitit ei silti tuoneet jouluntunnelmaa, mutta kai siihen on totuteltava ettei niitä lumisia jouluja enää automaattisesti tule.

Itsenäinen ihana ja niin rakas Suomi täytti 100 vuotta. Ihailin kaikkea sitä loistoa, ja ihanuutta mitä koko vuoden kestävä ”tapahtuma” on eteen tuonut, ja kunniakkaasti tuo Itsenäisyyspäivä huipensi ohjelman. Omat isovanhempani ovet sota-ajan kokeneet, mutta lapseni ei ikävä kyllä sotainvalidi paappaani ehtinyt tavata. Eikä näin kuullut aitoja sotamuistoja, nuorille sota on vieläkin kauempana kuin meille, joiden isovanhemmat ovat sen läpikäyneet.  Vaikka eipä paappa niistä hurjasti avautunut, mutta olihan se sodan muisto kuitenkin läsnä. Historian tehtäviin sain omana yläasteaikanani uskomattoman paljon arvokasta apua. Kiitos ja kunnia niille joille se kuuluu. Kiitos jokaiselle itsenäisyyden puolesta taistelleelle. Niin rintamalla olleille kuin kotirintamalaisille. 

Nyt joulumusat taustalle ja siivoamaan. En tokikaan mitään suurensuuria joulusiivoja tee, vaan ihan perussiivoiluja kotosalla, kun tuntuu että täällä ei ole ehtinyt kuin käydä kääntymässä – mutta mistähän esim tiskiä kertyy, vaikka täällä ei itse ehdikään aikaa hurjasti viettää. Edelleen jaksan iloita tästä kodista – ei tämä mikään luksuslukaali ole, mutta sen pienen ja ahtaan opiskelijaboxin jälkeen niin täydellinen. Lienee taustalla myös siinä että pitkästä aikaa tahdon jouluun valmistutua ja hääräillä kaikkea pientä.

Pari sanaa kalenteroinnista. Ihanat uudet suomenkieliset tarra-arkit kotiutuivat, kuinka ihania ne onkaan sinne kaiken vaaleanpunaisen hattaran keskelle. vaikka noin yleisesti en kiroilusta pidä, niin sopivassa määrin realiteettia kaiken keskelle pitää jalat tukevammin maassa. Näitä aion tilata lisää, kunhan vuosi on vaihtunut ja kalenterin kanssa ollaan päästy tositoimiin – pakko myöntää että jouluideoita on tullut sinnekin hamstrattua, vaikka kalenteri alkaakin vasta 25.12. Nooh ainahan tulee taas uusia jouluja. Moni on kysellyt muutoinkin ko aiheesta sekä tarroista että koko kalenteroinnista, niin kirjoitan aiheesta ihan oman postauksensa, mutta nämä tarrat on Katjan tarrapuodista. Suurinosa muusta hötöstä ihan Pinterest ja haku free printable planner stickers/divides/inserts jne. (Noita sanoja hieman muokkailleen, esim itselläni on kooltaan personal planneri, niin lisään myös sen sanan hakuun, niin tarrat sopivat paremmin, eikä tarvitse sitten itse kokoa muokata) 

Säännöllisyyttä ja hallintaa

No joku roti tähän mun postaustiheyteen pitäisi myös saada. Mielenkiintoista miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kun vuorokausirytmi on muuttunut, niin asiat hakee ihmeesti omaa paikkaansa. Toivottavasti sen myös löytäen. Olen siis aiemmin tottunut napsuttelemaan tänne aamupäivästä, mutta nyt kun työrytmi on täydellinen noin muuten, niin tottumuksille (kuten aamupäivisin koneellaolo) joutuu etsimään oman paikkansa, ja se näköjään on ottanut aikansa. Omituista miten oudolta tuntuu olla koneella illasta – tokikin pimeys (ok nyt on toki pimeää lähes vuorokauden ympäri) tuntuu oudolta. Uusi työpöydän lamppu hankinnassa, entinen josta toki tykkään, kun ei käy kiinnitykseltään yhteen nykyisen työpöydän kanssa.

Olen nauttintu ihan täydellä sydämellä tästä säännöllisyydestä. Säännöllinen päivätyö tuo mukanaan ihan erilaisen maailman. Kuinka ihana onkaan, kun pystyy asioita suunnittelemaan, kuinka ihanaa onkaan, kun voi aamulla herätä töihin säännöllisesti samaan aikaan. Mikään ei tunnu horjuttavan hyvää fiilistä ja töihin lähtöä. Tämähän on aivan unelmaa – toivottavasti ihmiset jotka saavat tällätavoin arkeaan elää, hoksaavat olla kiitollisia. Tottakai omalla kohdalla tämä vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti, koska jo ihan perusasiat pysyy hallinnassa, näin keskittymisongelmaiselle, se lienee ihan elinehto. Nautin siis vielä näistä muutamasta edessä olevasta viikosta, jolloin saan tehdä pelkkää päivävuoroa. Sen jälkeen paluu karunpaan arkeen ja kolmivuoroon. Kummasti on tänä säännöllisyyden viikkoina löytynyt energiaa ihan normaaleihin asioihin, joiden luulin kadonneen lopullisesti – syytin tämän aikakauden tunnusmerkkiä eli kiirettä. Nyt on mielenkiinto niin moneen asiaan herännyt uudelleen, nyt kun energiaa on ihan eritasolla. liikunnan maailma on onneksi sittenkin erilailla olemassa ja ihana oli kiertää urheiluliikkeitä ajan kanssa, ja katsella kaikkea uutta mitä sillä saralla on tarjolla. Treenihikoilukin tuntuu taas energiaa tuovalta eikä vain jatkuvalta varkaalta. 

Kokonaisuudessaan elämä tuntuu paljon hallitummalta, ja varmasti tilanne vielä paranee, kunhan saan ottaa plannerini tositoimiin ja käyttöön. hankinnat on hankittu, testailut tehty ja tästä se lähtee – plannerin muovaamiselle on varattu sunnuntaisin ihan oma aikansa – silloin ei muita häiriötekijöitä sallita. Nyt on to do listalla jouluun liittyviä asioita, vaikka varsinaista jouluplanneria en uskaltanutkaan lähtä väsäämään, koska kaikki on vielä niin uutta, etten vahingossa tee tuosta harrastuksesta uutta aikavarasta, koska tarkoitus on päinvastainen. Plannerin joulumaailma vasta rakenteilla, joten tässä arkisempi versio. Puhelimelle joulu jo saapui. 

Joku roti tähän hommaan

Ei – tämä ei ole planneriblogi, vaikka se nyt onkin ihan hurjasti ollut esillä. Työkuvioissa tulee muutos seuraavien 6 viikon ajaksi – saan ensikertaa eläissäni työnkierron kautta mahdollisuuden kokeilla päivätyötä. Edessä siis odottaa vapaat viikonloput ja säännöllisyys, taakse jäävät arkivapaat ja lisät. Jännittää.

Tuo säännöllinen arkirytmi, vaikuttaa varmasti tosi paljon.  Samalla kun pääsen testaamaan tätä, saan todellista vaihtelua työkuvioihin, ja näin saan keskityttyä enemmän oman elämän rakentamiseen – eli tutut kalenteri, biohakkerointi (taas löydettävä oikeille raiteille) niin ja tietysti tuo Antisäätäjä siellä taustalla hihkuen muitutuksiaan. Nyt toivottavasti löytyy selkeämmin aikaa myös ihanille viineille. Ihan hurja ikävä sitä maailmaa. Nyt voi rauhassa suunnitella, mitä milloin ja missä. Tietää milloin on töitä ja milloin vapaata- ilman että se pitää ensin tarkistaa kalenterista.

Kalenterimaailmassa olen viimepäivinä uppoutunut ihan huikeisiin tarroihin. Naurattaa itseäkin kuinka sitä on niihin hurahtanut aivan kuin pikkutyttö aikoinaan muisteihin (kiiltokuviin kai hienommalta nimeltään). Sen jälkeen kun hyppäsin Pinterestin ja Etsyn syövereihin, niin se oli menoa – varsinkin ku pelkästään free printible tarrat riittää tässä vaiheessa, kun mistäs sen tietää vaikka tämä karahtaisi karille, niin ei ainakaan ole kukkaro tämän takia kasaan kuihtunut.

Nooh tärkeintä on kuitenkin, että saan karsittua arkeeni oleelliset asiat – aidosti iloa tuottavat, ilman, että haahuilen jossain oleellisen ulkopuolella omassa kuplassani. Tänään juurikin kaverin kanssa pohdittiin, että onko oikeasti todella niin, että aika menee ihan uskomatonta vauhtia, verrattuna ”dinosaurusten ” aikaan. Johtuuko tämä kiihtyvä tahti keski-ikäisyyden mukanaan tuomasta pakosta – joka ohjaa tekemään hurjasti asioita ”kun vielä ehtii” – vai onko todellisuus vain netin, ja somen kautta, muuttunut niin hektiseksi, että myös nuoret ovat samassa vauhdissa ja riittämättömyyden tunteessa mukana.

Perusta siis on nyt hankittuna, ihan halvimmasta päästä Wishin kalenterin kannet (tosin heti jo huomasin, että liian vähän niihin renkaisiin mahtuu, kun kalenteri kuitenkin on se tärkein, mutta tällä aloitan. samoin tarrat ja koru – linjalta Wish ja free printable. Voi kun oppisin kärsivällisyyttä/keskittymiskykyä (vähän noin niinkuin sivutuotteena) edes sen verran että kuvaus jaksaisi innostaa.

Ps. Kyllä on niin hempeetä roosaa, mutta toki niitä vastapainoksi tarkoitettuja tarrojakin tulee, ei tämä niin hattaraa ole. Antisäätäjän : ajanhallinta, luku 1.5 tiivistää asiat lyhyesti. (Kuuntele ilmaiseksi Suplasta)