Blogi elämästä. Aikuisen naisen arjesta, joka täyttyy ideoista, ilmiöistä, ihmisistä, kirjoista, viineistä, elämän pienistä iloista. Rakkaus Ranskaan kulkee rinnalla arjen keskellä.

Seuraa blogiani Bloglovinissa!
Mon Voyage Facebookissa
Yhteystiedot
jaana.ahl@gmail.com
Jaana Ahl

Son komiaa ku on illalla liivin knappi auki

Blogissa ollut hiljaista, mikä nyt lähinnä tarkoittaa sitä, että koneelle ei ole ollut aikaa istahtaa, kun on osallistunut niin monensorttisiin pienempiin ja suurempiin tapahtumiin. Paperityötä, ja hurjasti meilejä vastattavana, jatkoa varmasti seuraa. Kirjafriikkinä muutamakin kirja on kolahtanut siten, että niistä olen saanut vahvistusta omille ratkaisuille ja päätöksille. Tuntuu uskomattoman hyvältä. Tässä postauksessa palailen viikonverran taaksepäin ja Kyröfesteille.

Rehellisen hifistelyn festari-iltaa juhlistettiin lauantaina 18.08.2018 Kyrö Distilleryn pihapiirissä. Taisipa tuo olla kolmas kerta, kun alueella festari-iltaa juhlitaan. Itse saavuin paikalle jo suht aikaisin, ihan vaan ehtiäkseni hiukan tutustumaan alueeseen ja ylipäätään kokonaisuuteen ennenkuin ”duunari nakki” kolahti. Saihan siinä kaveri kyydin näppärästi samalla, niin ei tarvinnut hänenkään bussin varassa olla. Tottakai hiukan jännitti, että mihinköhän sitä itsensä on taas likoon laittanut, mutta ihan huippufiiliksillä ilta meni. Olihan tuo kuitenkin täysin erityyppinen kuin viinimaailma, joka on itselle jo se kaikista tutuin. Oli jokseenkin jopa eksoottisenkin tuntuinen fiilis, kun ympärillä ihmiset puhuivat lähinnä leviäätti pohojammaan murretta, eikä ruotsinsanaakaan kuulunut. Ikäjakauma selkeästi juurikin oman ikäisiäni, jonka näin jälkikäteen katsottuna uskon olleen pääasiallisin kohderyhmäkin. Toki sekaan mahtui paljon eri-ikäistä ja monenmoista tallaajaa – tästä uskoakseni myös koostui koko ”kaikki varmasti mahtuu mukaan fiilis”  Päällimmäisinä tunnelmina taskuun tarttui juurikin se rentous, pohojalaasuus ja tekemisen meininki.

Puolestakyröttäjät (linkin takaa aiheesta enemmän) oli ihana ja hauska idea – toisaalta sepä tuli ilmi itsellenikin vasta kun muutama tuli kysymään että ”Ookko sä nyt sellaanen pualestakyröttäjä, kun sullon tuallaanen lipares kaulas” – Ikävä kyllä piti vastata etten ole, (enkä kehdannut tunnustaa, etten ole moisesta Puolestakyröttäjästä mitään tiennytkään) joten nopsaan ottamaan selvää mistä on kyse. Ideahan oli mitä loistavin. Kyseessä siis puolestajonottajat, jolloin asiakkailla ei mennyt aikaa turhaan jonoissa kököttämiseen, kun joku muu hoiti sen homman heidän puolestaan.

Tämänverran sitä kuitenkin värillisiä kuvia saattaa tällätä. Näistä kun ei mun taidoilla saa mitenkään hohdokkaita mustavalkoisina. (Muutoinkin kun valokuvaus ei todellakaan ole se mun juttu, saati niiden käsitteleminen) Ylipäätään enhän ole muutakuin heidän omia sivuja seuranneena todennut, että kuvat sinne napsahtelee mustavalkoisina. Yhteisötaideteokset eri vuosilta. 

Eikä muutakuin odottamaan ensi vuoden kyröttäjäisiä.

Linnareissu siitä tuli

Tuossa jokunen viikko sitten, kun vielä lomailin. Matkaan lähdettiin ihan ja vain ainoastaan kolmevuotiaan ehdoilla. Häneltä koko idea matkaan tuli. Suuren suuria sunnitelmia siis ei tarvittu, koska varmasti jo pelkät ratikat ja metro, ja muut uudet kokemukset riittivät aika pitkälle. Hotellin valitsin idealla, että jo se olisi mielenkiintoinen kokemus. Itselle hotelli oli entuudestaan jo kyllä tuttu.

Aina ei niin innosta olla kuvattavana

Majoituimme siis Hotel Katajanokalle, vankilahotelliin. Ennen reissuun lähtöä mietin missä vaiheessa, ja miten pienelle kertoa, että kyseessä on entinen vankila. Hyvin sekin saatiin hoidettua, eikä pientä moinen pelottanut, vaan kiinnosti pikemminkin, että mahtaakohan hän nähdä siellä ihka oikean rosvon. Mukana oli myös Haisuli joka on vankilasta karkaamisen mestari, joten hauskaa turvaa saatiin siitäkin.

Kettu olisi ainakin päässyt kaltereiden välistä karkuun

Tiesin mihin olimme menossa, mutta ihan kaikessa hotelli silti ylitti odotukset jälleen kerran. Erityisesti henkilökunnan ystävällisyys ja avuliaisuus, ja varsinkin pienen asiakkaan huomioiminen olivat ihan omaa luokkaansa. Lämmitti mummun sydäntä. Hiljaisuus ja jokin rauha, joka hotellista huokui, sai aikaan todella turvallisen tunteen.

Tutustuttiin hotelliin pidemmän kautta, eli omasta sellistä lähdettiin  kiertelemään, ja löydettiin monen moista pientä ja suurta asiaa. Lapsen silmin varmasti tuntuivat vielä jännittävimmiltä. Lapsen mielenkiinnolla pieni asui rohkeasti sisään sekä selliin, että ryhmätyrmään 1800-luvulta.


Siinä missä pieni ihastui kokonaisuuteen, mummu ihastui moniin pieniin yksityiskohtiin. Sopivasti vankilatunnelmaa – ampumatta silti yli. 

Festarit auringon alla – meren äärellä

No tulihan sieltä tälle kesälle festaria myös mun kohdalle, vaikka tuolla lomalaiskottelussa totesin, ettei ollut yhtään festaria tullut koettua tänä vuonna. Hyvää kannatti odottaa, sillä uskallan täysillä hehkuttaa näitä helteisen auringon alla, ja viilentävän meren äärellä vietettyjä iltoja todella ainutkertaiseksi kokemukseksi. Tämän kesän tapahtumien runsas tarjonta ja upeat puitteet, ovat saaneet kerrankin liikettä vaasalaisten kinttuihin. Lisää tällaista aktiivisuutta, niin herää kaupunki eloon.

Ihan perinteisesti bilettäen, en VaasaFestival festareihin osallistunut, vaan suurimman osan ajastani vietin  Food and Wine Villagen viinitasting teltassa, Astra Wines:n pisteellä apuna. Hyppäsin remmiin todella nopealla varoitusajalla, silti pääsin vihdoin tekemään sitä mistä nautin eniten, eli asiakaspalvelua. Jotain taikaahan tuossa on, nautin todellakin erilaisten ihmisten kohtaamisesta ja tutustumisesta. Jo tuttujen ihmisten kanssa rennosta jutustelusta, hyvien viileiden viinien äärellä. Täydellistä vastapainoa nykyiselle päivätyölleni, ja sitä kautta kaivattu henkireikä arkeen.Sen tarkemmin en noita itse viinejä lähde ”avaamaan” sillä viinejä voi oppia tuntemaan vain maistelemalla, ja luottamalla omiin aisteihin. Kokonaisuuteen kun joka tapauksessa vaikuttaa viinin lisäksi ihan kaikki siinä ympärillä – tunnelmasta ja seurasta lähtien. Siksi kannustankin ihmisiä vain rohkeasti hyppäämään mukaan ja unohtamaan tarkat ”säännöt” -rentoa leppoisaa illanviettoa kavereiden kanssa – viini kun ei todellakaan ole vakava asia.Festareilla lasipuoli oli hoidettu todella harkiten ja samalla jokaista kaatoa helpottaen. Olihan laseissa (muovia), valmiit mittataulukot. Luksusta, ja siitä täydet pisteet.                                                                   (Kuva: VF/Veronica Huhtanen)

Kaikella tavalla festarit täyttivät odotukset. Itse koin, että kaikki sujui täysin luontevasti, ilman minkäänlaisia haittatekijöitä. oli sitten kyse alueelle saapumisesta, siellä loogisesta ja helposta alueiden löytymisestä, palvelun jouhevuudesta päättyen aina siihen, että kotiin lähtiessä taksiakaan ei tarvinnut jonotella, vaan nopsaan sai kyydin kotiin. Näin jälkeenpäin kun olen ihmisten kanssa jutustellut, niin kaikki ovat olleet samaa mieltä. Kaikki toimi kuin rasvattu, rennosti ja ammattitaidolla. Ehdottomasti lisää tällaista. Tietysti myös itselle lisää vastaavia kokemuksia – huippua huomata, että vaikka ne parhaimmat asiakapalvelutaidot onkin vähän päässeet taustalle,kun niitä ei päivittäin pääse toteuttamaan, niin kyllä ne sieltä pintaan pomppaa. Olihan vieressä selkeästi alansa ammattilaiset, jolta opin paljon siinä kaiken leppoisan illan lomassa. Kiitos järjestäjille, kiitos ihanille asiakkaille, kesähelteelle, upealle kokonaisuudelle ja tunnelmalle. Kiitos, että sain olla mukana.

Seuraavaksi ajatukset suuntaa jo Kyröfestiin 18.08, jonne lähden tutustumaan taas uuteen maailmaan todellakin avoimin silmin ja mielin. Kohti uutta kokemusta. Nähdään siellä.

Arkista aurinkokesää

Heippa sitten vaan hitaat aamut, päikkärit, korut, pitkät kynnet ja laiskat päivät. Paluu arkeen koittanut, ja lomalta jo palauduttu ahkeraan arkeen. Nautin lomastani ihan täysillä. Siitä todellisesta laiskottelusta, kirjoista, auringosta, iltauinneista saunalla, merestä, jääkahvista, jäätelöstä, mansikoista, herneistä, minireissuista ja tärkeistä pohdinnoista kolmevuotiaan ihmetellessä maailman menoa.

Loma meni, mutta kesä ja aurinko pysyvät. Siltä ainakin tuntuu, ripaus toivottua sadetta saatiin perjantaina, vähän lisää sadetta haaveissa ehkä ensi viikolla. Saa nähdä toteutuuko – ellei niin sitten kärvistely helteessä jatkuu. Kaikillehan tuo sää kuitenkin on aina sama, joten turha moisella on päätään vaivata. Eletään sitten vain sen mukaan. Käydään vain useammin uimassa ja kylmässä suihkussa. Käydään torilla tai rannassa jätskillä ja ihastellaan auringonlaskuja – annetaan puhaltimen pauhaa ja toivotaan, että ilma vähän viilenisi, edes yöaikaan. Ihanaahan se sinällään on, kun kerrankin uskaltaa sopia tapaamisia seuraavallekin päivälle, ilman sää/sadevarausta.

Kuten tuo edellisessäkin postauksessa mainittu viisaus osoittaa, niin onhan se hyvä asua lähellä. Jo lomalla, mutta ennen kaikkea nyt kun loma on lomailtu, on hyvä tutustua oman kaupungin ja lähiseudun tarjontaan. Onhan se oikeastaan jo ihan yleisivistystä tietää miksi turistit tänne meille päin saapuvat. Myönnän olen saanut tutustua omaan lähiseutuun hieman perusteellisemmin, työskennellessäni matkailun parissa. Tuolloin meille luonnollisesti kiertoajelulla esiteltiin tärkeimmät kohteet. Tosin itse muistan ihmetelleeni, että paikkoja, joista turistit eniten loppupeleissä kysyivät, ei juurikaan esitelty. Ehkä oletus olikin, että tiedämme nuo kohteet ilman kertaamistakin. Ehkä kyse oli myös ajan rajallisuudesta, joten Stundarsia kauemmas emme matkanneet. Saaristosta puhumattakaan. Nyt ainakin on siis aikaa piipahdella noissa hiukan vielä tutustumista vailla olevissa kohteissa.

Tänä kesänä ei ainakaan paikallisista tapahtumista ole pulaa ollut. Pikemminkin on pitänyt valita monen niin kiinnostavan vaihtoehdon väliltä. Jokseenkin ihanaa myös, että tuntuu, kuin ihmiset osallistuisivat huomattavasti enemmän kuin aiemmin – johtuuko tämä siitä että mökkeilykulttuuri, ei ole yhtä voimakas kuin vanhemmalla sukupolvella, vaan nykyisin sieltä mökiltä voidaan myös olla hetki pois, ja osallistua aktiivisemmin tapahtumiin.

Kirjat joita lomalla kuuntelin toivat sitä kauan toivottua muutosta, stressaava arki sitten näyttääkin vasta konkreettisesti sen miten hyvin asiat olen sisäistänyt. Toivon toki parasta, mutta en myöskään pelkää pahinta. Uskaltaudun hyppäämään oman mukavuusalueeni ulkopuolelle muutoinkin kuin plannerin muodossa.

Laiskaa lomailua

Jos tänä lähes helvetilliset mittasuhteet saaneella someajalla ihmisen kiinnostavuutta mitataan kesäloma- aktiivisuudella, niin mun kiinnostavuus painuu varmasti jonnekin pakkasen puolelle. Ei sitten ainuttakaan ulkomaanmatkaa, eikä festaria ole tullut seikkailtua.

Todellisuus kuitenkin on, että olen nauttinut täydellä sydämellä tästä totaalisesta laiskottelusta, hurjasta määrästä kirjoja ja täydellisistä aurinkoisista päivistä. Kaikessa rauhassa kuunnellut hiljaisuutta ja ihastellut kalenterin tyhjyyttä. Toisaalta näiden viikkojen aikana olen saanut kaikessa rauhassa sisäistettyä ja toivottavasti myös opittua tästä kiireettömyydestä. 

On mullakin ollut aikakausi, jolloin elämää rytmittivät varatut lomamatkat, ja lentolippujen päivämäärät.Jatkuva odotus. Tuolloin se tuntui itsestäänselvyydeltä. Jossain vaiheessa -toki vuosia sitten, tajusin että eihän tämän nyt näin kuulu mennä. Tuttu toteamus muilta elämän osa-alueilta oli ristiriidassa lomareissujeni kanssa. Elämä eletään arjessa. Nuo sanat ovat tänä kesänä olleet ajatuksissa enemmän kuin koskaan. En vain ole kokenut tarvetta lähteä mihinkään tai ladata kalenteria täyteen tapahtumaa. Pari mini reissua kotimaassa ja hyvä niin. Turistina kotikaupungissa on toiminut vallan mainiosti tälle lomalle pohjana. Mikäs se turisteja tänne houkuttelee? Samoja kohteita voi itsekin käydä kokemassa ja palata illaksi (Pingviinisaunan ja iltauinnin kautta) kotiin.

En väitä ettenkö maailmalle lähde jossainvaiheessa, mutta annetaan tuon tulla sitten kun se tuntuu siltä – hypätään koneeseen, kun tarve sille tuntuu. Nyt ei siltä tunnu, joten miksi lähteä ”väkisin”.

Lomaseurana vielä kun on reipas kolmevuotias, niin jokainen hetki eletään vain ja ainoastaan siinä hetkessä, eikä ajatukset karkaile. Kuinka paljon ajatuksia herättäviä keskusteluja onkaan käyty. Samoilla linjoilla taidetaan kuitenkin ajatuksinemme olla ”On hyvä asua jo valmiiksi lähellä, niin ei tarvitse lähteä mihinkään” kuului takapenkiltä.  Mitäpä tuohon lisäämään.

Muumifilosofiaa rakkaudella

Äänikirjat on kyllä olleet viimeaikojen huippujuttu. Käytän StoryTel:ä. Se vaan jäi mukaan oikeastaan helppokäyttöisyytensä vuoksi. Helppous tietysti korostuu kun vain laittaa kuulokkeet korville, ja napsauttaa kirjan päälle, niin siinä sitä voi hääräillä kaikkea muutakin samalla. Keskittyminen toki nousee sitten esiin sellaisten kirjojen kohdalla, jotka sitä erityisesti vaativat. Jatkossa tulen napsuttelemaan tännekin näitä erilaisia kirjakokemuksia. Rakastan kuitenkin kaikkia elämäntaitokirjoja, ja yritän vielä psyykata itseäni uskaltautumaan elämänkertoihin ja romaaneihin.

Kuuntelin myös kirjan (kirjoja), jonka olen lukenut jo useaan otteeseen, mutta siitä löytyy edelleen niin monia tasoja, joita kerta kerran jälkeen hahmottaa ihan uusiksi ulottuvuuksi. Kirjahan on tietenkin tuo Jukka Laajarinteen – Muumit ja olemisen arvoitus. Kirjassa palataan Muumilaaksoon ja tutustutaan kokonaisuuteen sekä yksittäisiin hahmoihin, ja tapahtumiin. varsinkin eksistentalismi nousee suureen rooliin. Vapaus ja arkisen elämän valinnat, käyttäytymismallit sekä suhtautuminen ympäröivään maailmaan. Kirja kertoo värikkästi ihmisitä kutsuen heitä ötököiksi- ötököitähän me itseasiassa taidamme olla. Jokainen omanlaisensa ja omien omituisuuksiensa vankeja.  Näitä tulkitaan filosofian kannalta katsottuna, viitaten tunnettuhen filosofeihin Kiegergaardiin, Heideggeriin ja Sartrenniin.

Uskon, että suurimmalla osalla suomalaisia on jonkinmoinen käsitys ja hahmotelma muumien maailmasta. Itselleni ne ovat jostain syystä tulleet aina vain läheisemmäksi, varsinkin näiden taustoja avaavien kirjojen kautta. Suosittelen todellakin joko lukemaan tai kuuntelemaan (mielummin kuuntelemaan, koska tällöin kirja avautuu aikuiselle omalla vahvalla tavallaan.

Muumeilla on paljon tärkeää annettavaa, kirjoissa on sisällyettynä niin syvää älykkyyttä ja sitä myöden myös voimaa ihan jokaiseen kohtaamiseen, ihmisten kanssa. Kirjassa palataan useimmiten ehkä Muumit ja vaarallinen juhannus elokuvaan. Toki moneen muuhunkin, mutta itse koen, että kirjan palaset loksahtavat parhaiten paikoilleen, kun edes osa jaksoista on tuttuja. Itse suosittelen toki myös katsomaan vaikkapa elokuvan Muumipeikko ja pyrstötähti. Elokuva kertoo ajallisesti laakson tapahtumista, enne varsinaisen lastensarjan alkua. Tuolloin laakson asukkaat vasta tutustuvat. Hemulikin keräilee vielä postimerkkejä kasvien sijaan.

Kuinka pienestä tuo kokonainen muumien olemassaolo onkaan saanut alkunta. Ulkohuussin seinille piirretyt hahmot ovat saaneet täyden elämän, jolla on vaikutusta jokaiseen niihin tutustuneeseen ötökkään.

Muumien maailma on täynnä toinen toistaan ihanampia sanontoja. Niitä voi kurkata vaikkapa täältä.

Ai niin ja vaikka kaikki hahmot merkitsevät paljon, silti Mörkö taitaa olla se itseä eniten kiinnostava, sillä onhan hän mystinen, hieman pelottava, ja samlla niin rakkautta kaipaava. 

Vihdoin loma

Kesälomaa viikko takana, ja vihdoin alkaa tuntua että lomallahan sitä ollaan. Juhannuskin siinä ohimennen vilahti, ilman sen surempia karkeloita. Kaupungissa ja kotona sitä tuli vietettyä – toki myrskyä ja meren/luonnon voimaa kävin ihastelemassa rannalla.

Suuria reissusuunnitelmia ei kuitenkaan näköpiirissä ole, jotain pientä, tietysti kuten aina. Alkua olen nauttinut ihan kotiseudulla, jossa riittää kyllä tapahtumaa ja kokemusta ihan riittämiin, ei aina tarvitse suunnata lentokentän kautta maailmalle. Naperoiden seura on jo itsessään niin lomaa aikuisen arjesta. Bock’s tuossa ihan naapurissa on jo markkinoineen käyty katsastamassa. Voi kuinka toivoisinkaan siihen miljööseen reilut isot keskieurooppalaistyyliset markkinat.

Omituiselta toki tuntuu, että loma alkaa tuntua kunnolla lomalta vasta näin viikko sen alkamisen jälkeen. Itselle kun parhaiten sujuu työstä irti päästäminen näin kesäloman vietolla yhteen putkeen, kuin se että olisin pätkinyt sen moneen pieneen yksittäiseen viikkoon.

Eilen itseasiassa tuli se suuri ihana ahaa elämys jälleen kerran. Kävin aamusta kampaajalla ja tutun kampaajan kanssa turistessa sai ajatuksensa kunnolla lomamoodiin. Kynnet olen saanut pitää pitkinä ja huoliteltuina, kun työpaikan sääntöjä ei tarvitse huomioida. Hassuja sinällään nämä pienet naiselliset (ehkä turhatkin) yksityiskohdat, jotka itselle ovat tärkeitä – esim käsien pitäminen huoliteltuna, varpaankynnet aina kirkkaanpunaisella lakattuina, hampaat hyvin hoidettuina (meneillään, siis hammaslääkäriruljanssi, joka sekin oli helpoin ajoittaa kesäloman aikatauluun, valkaisusta haaveilen). Perusasioita, joista vaan on tullut itselle jostain syystä merkityksellisiä.

Mikä sitten sai sen eilisen tuntumaan niin ”omalta”? Kun kampaajalta keskustaan suuntasin – hiukan ehkä kiireelläkin. Toivottamaan hyvää ja turvallista matkaa Team Rynkebyläisille. Tuttuja vilisi, tuntui niin moni muukin nauttivan kesälomastaan juuri nyt. Lyhyet kohtaamiset ja keskustelut vahvistivat sitä tunnetta missä koen olevani kotona. Tätä kokemusta kun seuraa sydämellään, niin ei voi kuin löytää oman paikkansa. Piipahdin muutamassa ihanassa putiikissa ja ostin pieniä, mutta sitäkin ihanampia tuotteita. Itseasiassa eilisen voisi kiteyttää ajatukseen, turistina kotikaupungin turvassa, tuttujen ihmisten ympäröimänä.

Postauksia noista yksittäisistä hetkistä siis satelee, koska muutenhan tästä tulisi vallan maratonpostaus, johon ikävä kyllä tiedän omaavani taipumusta jo muutoinkin. 

Pehmeää Chemexillä

Loman alkua ja aamun rauhaa. Vihdoin aikaa testata tuota uutta ihanaa kahvikannua (Chemex). Alunperin kiinnostuin siitä, ihan pinnallisista syistä, koska onhan se todellakin kaunis ja mielellään sen pitää esillä. Onhan se kahvimaailmassa saavuttanut harvinaisen paikan New Yorkin modernin taiteen museossa (MOMA).

(Chemex ja Nicolas Vahèn jääkahvitiivisteet)

Jokseenkin taidan olla vähemmistössä, sillä enhän edes omista tuota lähes jokaisesta suomalaiskodista löytyvää laitetta nimeltään kahvinkeitin. Muutoinkin taivallukseni kahvinjuojaksi on ollut poikkeuksellinen. Kahvia noin ylipäätään olen ensimmäisen kerran maistanut vasta kun ikä kolahteli jo lähellä neljääkymmentä. Jokseenkin suoraan tuon ensikokemuksen jälkeen aloin kiinnostumaan kahvista ja tutustumaan itselleni tyypilliseen tapaan, eli mahdollisimman paljon tietoa ja kaivoin tieni samantien sinne kahvipapujen maailmaan. Muistanpa, miten olen reissannut Helsinkiin, ihan vain saadakseni joitain tiettyjä kahveja tutustuakseni. Nykyisin saman tietysti voi tehdä verkkokauppojen kautta. Haaveena oli baristan paperit, mutta sekään ei kotikaupungissa onnistu, joten jäänyt roikkumaan sinne haaveisiin. Koulun kautta toki olen suorittanut erikoiskahvi ja sikarikurssin. Edelleen ihmettelen miten erikoiskahvit ja sikarit oli yhdistetty saman kurssin sisältöön, mutta tulipa tietoa samalla siis myös sikareista.

Nyt kun tuo kahvinuuttamisen ihanuus on omassa keittiössä, ja olen päässyt sillä kaikessa rauhassa aamukahvini uuttamaan, niin en voi kuin kehua. En olisi uskonut näin pehmeään ja jokseenkin rauhalliseen lopputulokseen. Netti on pullollaan tietoa tuosta kannusta, joten olenkin etsinyt selitystä tuolle pehmeydelle. Tuo pehmeys on tullut vastaan lähes kaikissa kokemuskuvauksissa, ja sanonta ”Chemexillä ei voi saada aikaan kitkerää kahvia” toistuu ja nyt itse tuon kokeneena ei voi kuin olla samaa mieltä. Tuon pehmeyden takaa löytyy normaalia paksumpi suodatinpaperi, joka markkinoijan mukaan suodattaa ”pienimmätkin partikkelit, kitkeryyden, öljyn ja rasvat saaden aikaan kirkkaan ja puhtaan kahvin”  Tosin tässä kohdassa päädyn pohtimaan tuota öljyn ja rasvan suodattamista, sillä nautinhan usein rasvakahvia, joten täytynee ottaa selvää, onko tämä tapa paras sen valmistamiseen.

Tottakai valitulla kahvilaadulla/pavuilla on  iso osallisuutensa – eihän sitä voi sivuuttaa, mutta itse kun teen kahvini pavuista, joten myllytin pavut espressokarkeuteen. Ihan siis samaan tapaan kuin normaalistikin kahvini teen. Jostain syystä on iso kynnys lähteä ostamaan suodatinjauhatusta. Päätinpä sitten käydä ostamassa Makukaupasta muutamaakin erilaista papusorttia pienissä määrissä, ja testailla niitä. Laajin valikoima ja ah niin ihana Kauppahallin tunnelma. Jatkossa siis tulen postaamaan aiheesta, joka lähinnä käsittelee papujen/kahvin vaikutusta makusiirappeja unohtamatta (toistaiseksi olen rakastunut Nicolas Vahén tuotteisiin/kahvisiirapeihin) . Harmikseni olen kuitenkin huomannut, että ihan liian harvoin järjestetään ns. kahvitastingeja, mutta ehkäpä sekin elpyy täällä pikkuriikkisessä kotikaupungissa. Onhan viinilinjalla päästy jo hyvään alkuun. Kahvinkin suhteen siis toivoa on. 

ps. Jos tiedät baristakursseja joko tässä Vaasan lähialueilla, tai vaihtoehtoisesti viikonloppukursseja Helsingissä, niin vinkkaa ihmeessä. Mielelläni osallistuisin.

Nautinnollisia kahvihetkiä.

Miksi piitata p*skaakaan

Jos tuossa jokunen postaus sitten päätin viis veisata, ja kirjan mukaisen vinkinkin jaoin ”Älä ole kusipää”, niin nyt siirryttiin sitten astetta syvemmälle samaiseen aiheeseen. Äänikirjan muodossa toki. Äänikirjoihin hurahdin tuossa, kun nappasin jonkun testausajan, joita mm BookBeat, Elisa ja Storytel tarjoavat. Nooh koukkunhan tietysti jäin. Voiko parempaa tapaa vapaa-ajan viettoon näillä helteillä olla, kuin makoilla aurinkotuolissa terassilla ja kuulokkeissa hyvä kirja. Ei tarvitse miettiä silmien siristelyä auringossa, ei aurinkolaseja – voi todellakin vain rentoutua ja kuunnella.

Sitten siihen hehkuttamaani kirjaan. Mark Manson : Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan. 

Rakastuin kirjan aitouteen, onhan se kuten nimikin kertoo suorasanaista puhetta kaiken höttöisen hattaramaisen sanontamesern keskellä.

Kirjaa on todella vaikea selittää tai avata, se itseasiassa täytyy vain jokaisen joko lukea, tai kuten itse tein, kuunnella. Äänikirjoisa lukijan ääni on itselle todella tärkeä, tosin samaa kranttuutta on tyypillisesti myös esimerkiksi puhuttujen rentoutusharjoitusten kertojan äänet. Muuutama äänikirja jäänyt kuulematta monotonisen lääkärisanelu-tyyppisen lukijakokemuksen vuoksi.

Tämän kirjan kohdalla todellakin suosittelen kuuntelemista, vaikka kirjakaupassa toki selasin myös fyysistä kirjaa, niin silti se ainakin itselle avautui tosi hyvin juurikin kuunneltuna. Kirjailija on bloggaaja, joka on astunut ison askeleen eteenpäin, juurikin asenteensa ja tämän kirjan kautta.

Kirjassa korostetaan yleisesti sitä, että myös kielteisyys ja negatiivisuus kuuluu osana jokaisen elämään – ei elämä ole pelkästään onnellisuuden hehkuttamista, positiivisissa asioissa hattaran lailla leijumista. Parhaiten pääsee käsiksi aitoon arkeen, sillä kun hyväksyy sen, että elämässä kaikki ei aina ole niin ihanaa ja kivaa, ja silti siitä selvitään. Silti elämä on elämisen arvoista. Kirja ei kuitenkaan kannusta ideologiaan ”positiivisuus on perseestä – ja ammattivalittajat ovat vain realistisia” Hyväksyntä siitä että välillä on huonoja päiviä ja aikoja, että ne ovat osa elämää. Tärkeintä on oppia hyväksymään, ettei aina voi onnistua, eikä jokainen päivä ole pelkkää auringonpaistetta ja blingblingiä.  Ei kaikista tule miljonäärejä tai kuuluisuuksia – on paras oppia hyväksymään, että suurin osa meistä on ihan tavallisia tallaajia ja hyvä niin. Kun tämä kaikki on lennokkaasti ja avoimen aidosti kerrottu, niin eihän sitä voi kuin uskoa ja nyökytellä ”näinhän se on”

Kirjassa on itselle juurikin sopivassa suhteessa voimasanoja – oikeisiin kohtiin ripoteltuna. Realisminsa ansiosta kirja on helppolukuinen ja asioihin on todellakin helppo samaistua. Kirja on kuin tehty tämän hetken hektiseen arkeen, ja kun kesälomaa odotellessa stressi työpaikoilla kiristyy. Sillojn kannattaa, siis joko lukea tämä, tai kuten kirjoitin aiemmin niin kuunnella. Hyvä syy testata noita tarjolla olevia ilmaisia kokeilujaksoja. Ei voi kuin suositella ihan maksimi tähtimäärällä.Kalenterissa liikutaan tarrojen suhteen samaisella linjalla, kuin kirjassakin.

Omassa kuplassa

Enpä edes muista viimeisintä julkaistua postaustani, kurkistamatta sitä ensin. Kirjoittanut toki olen, mutta tekstit päätyneet roikkumaan luonnoksiin. Syitä on monia, ehkä kaikkea voisi kuvata monien asioiden sekamelskaksi. Mukaan on mahtunut syvällisiä pohdintoja, päätöksenteon vaikeutta, ja ihan tavallista arkea. Avaan noita asioita kunhan ne tulevat ajankohtaisiksi, eivätkä leiju enää vailla lopullista päätöstä.

Elän rauhassa ihan omassa kuplassani. Olen todennut, että asiat jotka minua kiinnostavat, innoittavat ja saavat aikaan tasapainoa. Herättävät niin monissa negatiivista energiaa. Aiemmin koitin puhua aiheista, ja saada muitakin niistä innostumaan. Valitettavasti kuitenkin aiheuttivat lähinnä silmien pyörittelyä ja kommentteja kuten ”Mitä sä nyt tollaikää enää edes mietit opintoja” – Totesin hiljaa mielessäni, että mitä enemmän omia valintojani jouduin muille perustelemaan, sitä enemmän ympäristö kommentoi negatiivisesti vastaan. Heräsin todellisuuteen, turhan paljon negatiivisuutta leijuu muiden mielissä noista itselle tärkeistä asioista, joten avaan keskustelua nykyisin aiheista vain sellaisissa ympyröissä, jossa saan niistä pääasiassa kannustusta tai positiivista keskustelua aikaiseksi. Ei sillä etteikö asioita saisi kyseenalaistaa, vaan se on se tapa jolla keskustelu etenee.

Olen huomannut käytännössä, että opinnot, viinit, kahvi, jooga ja kirjat (ja äänikirjat) on keskustelunaiheena paras säästää sellaisiin paikkoihin, jossa edes joku on samalla linjalla. Muutoin on parempi höpöttää ns.tyhjää. Elän aikalailla omassa kuplassani, ja taidanpa siellä jatkossakin pysyä, ja antaa kuplan kuljeskella muiden samoin leijailevien kuplien läheisyyteen. Olen ajautunut ihan liian kauas tutuista kuvioista ja ryhmistä, joissa jokaisen erilaisuutta pidetään rikkautena, tai ainakin jokainen saa olla ihan omanlaisensa. Ilo ja positiivisuus kuuluu itsestäänselvyytenä isona osana ihan tavallista arkea. Hymyhän on parasta lääkettä varsinkin sellaisina hetkinä, kun vähiten hymyilyttää.

Tiedän olevani täysin ulkopuolella tämän hetken sosiaaliviihteen maailmasta. En osaa ottaa kantaa tosi-tv ohjelmien tapahtumiin, enkä tiedä tuon taivaallista edes tämän hetken kuumimpien näyttelijöiden nimistä. Netflixiä ei ole, koska aikaa sille ei vain löydy, tai no ehkä sitten jäisi lukeminen ja kirjat vähemmälle. Niistä taas en malta luopua. Äänikirjat sentään olen löytänyt tuomaan vaihtelua. Ruokatrendeissä olen jämähtänyt jonnekin nyhtökauran ja lähiruoan keskelle. Eikä edelleenkään ole ilmaantunut keliakiaa tai muuta vastaavaa (toivottavasti ei ilmestykään), eli ei tarvitse noudattaa mitään tiettyä dieettiä, ellei nyt sitten ikuista ylipaino-ongelmaa huomioida.

On ollut todella helpottavaa herätä erottamaan mikä itselle sopii, ja mikä taasen tuntuu olevan kuin vieraalta planeetalta. En vain osaa jämähtää paikoilleni – kauhun hikipisarat nousee otsalle, jos alan miettimään, että olisi aika pysähtyä totaalisesti ja jäädä vain tähän -ja kulkea samoja rutiineja vuodesta toiseen -eläkeikään saakka.  Tiedän, että joskushan on pysähdyttävä ja rutinoiduttava samanlaisiin päiviin, mutta vielä koen, että edessä on paljon aktiivisia vuosia ja mahdollisuuksia, en osaa vielä rutinoitua, ja jämähtää, vaan tahdon paljon erilaisia kokemuksia reppuuni.