Blogi elämästä. Aikuisen naisen arjesta, joka täyttyy ideoista, ilmiöistä, ihmisistä, kirjoista, viineistä, elämän pienistä iloista. Rakkaus Ranskaan kulkee rinnalla arjen keskellä.

Seuraa blogiani Bloglovinissa!
Mon Voyage Facebookissa
Yhteystiedot
jaana.ahl@gmail.com
Jaana Ahl

Ärsytystä ja hyvää mieltä

Täysin tyhjää ajatuksissa, mitä blogin suhteen tulee. Kuvia on ja aiheita, mutta jostain syystä asioiden kirjoittaminen ja jokseenkin toisiinsa liittäminen ei vaan luonnistu. Pakkopullana kun ei todellakaan kannata lähteä napsuttelemaan. Tyhjää jorinaa siitä luultavasti vain irtoaisi.(Tanhupallon askasrtelukirja)

Mikä on viimeaikoina ilostuttanut ja mikä ärsyttänyt? Jotain tiettyä rauhaa ovat tuoneet kirjat (ja kirjaston hiljaisuus). On ollut seurana ns. yhdeltä istumalta luettavia, mutta myös paljon aikaa ja keskittymistä vaativia. Erityisesti Hyvän Mielen Taidot kirja on herätellyt monessakin suhteessa, kulkemaan omaa polkua. Kirjastosta siis nappasin Hyvän Mielen Vuosi-kirjan rinnalla kulkemaan Hyvän Mielen Taidot -opuksen. Niihin on hyvä uppoutua silloin kun tuntuu, että kaikki ärsyttää niinkuin viimeaikoina on ihan liikaa tehnyt.

Olen ollut viime aikoina jokseenkin helposti ärsyyntyvää sorttia. Ärsyttää jopa se kun moisen itse tajuaa, mutta silti tilanne ei muutu. Keski-iän kriisi vai vaihdevuodet? Jokseenkin tunne on sitä, että koen olevani väärässä paikassa. Osittain siitä miten helposti takerrun ”heittoihin” ja muiden mielipiteisiin – esimerkiksi tutun (nainen) kommentti viime perjantaipäivältä. Lätkäisi takapuoleeni ja totesi ”tiedätkö sulla on iso perse, voisit tehdä jotain” – Menin täysin sanattomaksi hämmennyksestä – mutisin jotain ”Nooh itseppä takapuoleni kannan”. Asia ei ollut suuren suuri, mutta siitä jäi lähinnä mietityttämään, että missä menee huumorin hyvän maun rajat? Oliko se edes huumoria? Miksi ihmeessä puolitutun kommentti saa ajatukset sekaisin. Eihän tuo ihminen edes tiedä taustoistani yhtään mitään. Miksi muiden mielipiteet vaikuttavat. Onko kyse kuitenkin enemmänkin siitä, että koska en itse ole tyytyväinen nykyiseen fyysiseen kuntooni tai kokooni, niin siksikö tuollainen saa liikaa ajatustilaa? Miten ihmeessä opin sivuuttamaan moiset kommentit, enkä jää niitä tai niiden syitä pohtimaan?  No en sitten kuitenkaan ajatellut alkaa käymään läpi työhistoriaani (liikunnanohjaajana), enkä sitä sitä maailmaa. Tosin hän kyllä tietää että olen jumppia ohjaillut.  Tiedän kyllä itsekin, että jotain tarvitsisi tehdä. Tiedän myös miten, miksi siis moinen sai taas ärsytyskynnyksen nousemaan. Kyseinen henkilö kovasti haluaisi tehdä tuttavuutta, ja kysyy usein josko lähtisin kaveriksi sinne ja tänne, mutta näiden tällaisten juttujen (monia yhtä omintakeisia kommentteja nousee jatkuvasti esiin)  vuoksi itse tahdon pikemminkin vain etäämmälle. Siinäpä sitten tämän tekstin ärsyyntymisosio.

Tanhupallon askartelukirja on onnekseni osoittautunut aivan ihanaksi hyvänmielenkirjaksi. Pelkästään sitä selailemalla tulee kevyt ja kiva fiilis. Ihania askarteluideoita, ja niin yksikertaisia, että niitä tällainen kaiken askartelun suhteen rähmäkäpälä voi heittäytyä. Ideat kaikessa yksikertaisuudessaan ovat helposti toteutettavissa. Ei kaiken tarvitse olla niin monimutkaista – vaan tällainen tapa piristää ihan tavallista päivää. 

Noro vai ei?

Mahatauti alkaa vihdoin olla voiton puolella. Taas tämä kaiken pysäyttävä pöpö pärähti käymään, ja on ihan kaikessa karuuudessaan herättänyt nyt toipumisvaiheessa monenmoista ajatusta.

Ensinnäkin ollakko vai eikö olla. Niinpä niin mahtaako kyseessä olla Noro vai ei. Milloin tuo nimi Noro on putkahtanut avainasemaan. Ennen sitä puhuttiin vaan, joka vuotisesta maha/oksennus/oksu/yrjötaudista joka leviää ärhäkästi. Oireet kun noudattaa niin kauniisti juuri sitä Noron kaavaa, mutta eihän siinä kunnossa ole a) itsellä kykyä/voimia, b) järkevää lähteä oksennuspussi kainalossa odotushuoneisiin tartuttamaan muita, saadakseen diagnoosin, jolle ei kuitenkaan ole mitään lääkehoitoa olemassa. Mistä sen sitten tietää, mikä sen mahan ja elämän muutamaksi päiväksi sekoittaa niin totaalisesti?  Omalla kohdallani juuri se, että oireet ovat kuin suoraan lääkärikirjoista, ja se että kun kerran on sairastanut tuon siten, että on saanut mahataudilleen, kuuluisan Noro nimen, niin yksinkertaisesti sen vain tietää. Toisaalta tarvitseeko sitä edes tietää? Riittaiskö sittenkin vain se, että tietää olotilansa, vaikkei pöpöllä nimeä olekaan?

Omalla kohdalla kyse ei ole mistään ”pari kertaa yrjösin ja se oli siinä” pöpöstä, vaan yksinkertaisesti siinä vilunväristysten, tuskanhien, oksennuksen ja ripulin keskellä sitä on ihan varma, että kuolen tähän varmasti, vessanlattia tulee tutuksi, koska sänkyyn asti ei kuitenkaan ehdi ennen seuraavaa pään pönttöön laittamista. Ok – sen on tottakai jo oppinut, että kesto on sen pari päivää ja sitten kaikki loppuu, ihan yhtä nopsaan kuin alkoikin.

Itselle tuo on tuttu keväinen kaveri. Tosin jostain syystä on näin vanhemmalla iällä alkanut piipahdella, vain joka toinen vuosi. Yleensä se on vain mennyt niin, että flunssa ei sänkyyn kaada, vaan siten kun muut alkavat olla flunssastaan tervehtymässä, niin sitten alkaa se mun jännitys, siitä koska pöpö iskee. Tänä vuonna ehdin olla jo muka nokkela, ja pitää jääkaapissa kokoajan jotain ”helposti oksennettavaa”, mutta pah sen kerran kun sitä jättää moiset ostamatta, niin pöpö hyökkää juuri silloin.

Nooh nyt ollaan jo voiton puolella, ja kaverina on taas kerran huono omatunto. Miksikö? Tauti tosiaan loppuu yhtä nopsaan kuin alkoikin. Tuntuu, että kyllä tässä jo ihan terve on, mutta ei – kotosalla on parempi pystytellä vielä jonkin aikaa, ettei sitten mene töihin tai kaupan kassajonoihin tartuttamaan muita. Huono omatunto on jokatapauksessa, teki sitten niin tai näin – jos pysyy kotona, on kurja kun tietää että muut joutuvat osuuteni töissä tekemään. Toisaalta jos taas töihin menee, niin silloin huono omatunto soimaa, jos joku muu sairastuu samaan pöpöön, koska itse on ihan varma että ”tuo sai sen varmasti multa – mun syytä kaikki”, vaikka asia ei niin olisikaan. Onneksi joku muu tekee päätöksen tuossa asiassa – kotona siis vielä varoaika, oireiden jälkeen 48h.

Tänään vielä kun malttaa pysyä kodin seinien sisäpuolella, niin sitten pitäisi jo varoaikakin olla kituutettuna. Pakko myöntää, että yliannostus SoMea on ainakin kärsitty. Hah – olen jopa pelannut jotain typerää puhelinpeliä – joita siis en yleensä koskaan pelaa (enkä edes halua oppia) . Kloritea kuluu, kun ainakin kovasti yritän pestä pöpöä pois pinnoilta. Pyykkikone laulaa, kun kaikki mahdollinen pyörii pöpöpesussa. Eiköhän tämä tästä taas huomiseen. Ihan kauniilta tuo ylemmän kuvan pöpö näyttää, mutta alemmassa kuvassa sitten iskeekin se karu totuus.

Onko avantouinti välinelaji?

Talvi tuntuu vihdoin muuttuvan kevääksi. Tavallaan tuntuuhan se ihan pöljältä nillittää pitkästä talvesta, koska en kuitenkaan edes ole mikään kesäihminen. Paljon hyvääkin tähän pidennettyyn talveen kuitenkin mahtuu. Onhan tämä nyt huomattavasti parempi, kuin se ettei talvea varsinaisesti olisi lainkaan. Loska ja kura ne lienee kuitenkin paljon tylsempiä, kuin nämä aurinkoiset pakkaspäivät, joita tänä vuonna on riittänyt.

Avantokausi jatkuu edelleen ja siitä jos mistä nautin. Jouduin  pysähtymään ja pohtimaan omaa asennettani avannolla käyntiin. Ystävä on kiinnostunut kokeilemaan tuota, varsinkin näin aurinkoisina päivinä. Totesin että ei sinne mitään erityistä tarvitse – uikkarit ja pyyhe – siinä se. Kun sitten illalla pakkasin reppuuni mietin kokonaisuutta – niinpä sinne ei tosiaan tarvitse muuta, mutta itsellä jo ”reppu” sillä idealla hankittu, että sinne voi märät pyyhkeet ja uikkarit laittaa. Joskus tosin mukaan tulee napattua Ikean pieni ostoskassi, joka ajaa ihan saman asian. Miksi sitten olen ylipäätään hankkinut koko reppua ollenkaan, kun 0,29€ kassi ajaa saman. En osaa vastata. Miksi olen hankkinut hamam pyyhkeen, vain avannolla käyntiä ajatellen – nooh koska se on tosi näppärä, ja mene pieneenkin tilaan. On uikkaritkin ostettu tuota harrastusta ajatellen. Pefletti, hikipyyhe ja jalkapyyhe myös. Tunnustettava se on  juomapullokin on lasia, ja jälleen kerran erityisesti avannolla käyntiä silmälläpitäen hankittu.

Onko silti kyseessä välinelaji? Itse en käytä edes jalkineita, en hanskoja enkä saunamyssyä. Loppujenlopuksi halutessaan voi siis päästä alkuun hyvin pienin hankinnoin. Toisaalta jos käy niin, että laji vie mennessään, niin tulee hankittua myös näitä oheistuotteita. Jokseenkin tuntuu hassulta se, että miksi sitä on tullut hankittua välineitä, kun kerran ilmankin pärjää. Onko kyseessä vain omat selitykset ostohaluille, on ostettava kun kerran tarvitsen, vaikken oikeasti edes tarvitsisi.

Sain Nhs:ltä testiin lasipullon juurikin tuota tarkoitusta varten, ja kuinka iso ero siinä onkaan onko pullo lasia vai muovia. Kun olen käyttänyt aiemmin muovista pulloa. Veden makuun on tarttunut jokseenkin ”avannon haju” – vaikea selittää, sillä en osaa edes hahmottaa mistä moinen on lähtöisin. Toisaalta muovinen pullo, on helppo, kun sen voi ottaa saunaan mukaan – lasinen sen sijaan jää itsellä ainakin löylyhuoneen ulkopuolelle (muilta lasipullon käyttäjiltä opittu tapa), koska en uskalla ottaa riskiä, siitä miten pintamateriaali kestää kuumutta. Testaamalla se toki selviäisi, mutta en tuota riskiä ole uskaltanut vielä ottaa.

Väriksi on valikoitunut rosa, joka on tuttu ja turvallinen. Edelleen siis keltainen ja (himmeä)rosa vetää puoleensa. Samainen lempeä väri kun kulkee tuon hamampyyhkeen mukana.

 

 

Viiniä ja muistoja

Taas oli viini-illan aika. Käyn tastingeissa kuitenkin ihan liian harvoin. Tässäkin suhteessa näkyy valoa tunnelin päässä, sillä näin säännöllisen rytmin kanssa onkin helpompaa katsoa eteenpäin ja tehdä niitä varauksia kalenteriin. Vihdoin kun on Riedelin ”tasting-bag” hankittuna, niin helpompaa hypätä mukaan. Katsotaan mitä tulevaisuus tuolla rintamalla tuo.

Perjantaille olin jo ajoissa varannut paikan tastingiin, sillä tiesin, että illan tulee vetämään Chateau Carsinin ja Viinilehden – Juha Berglund. Viinit ja/tai sanotaanko tila, entuudestaan tuttuja. Olenhan orjailemassa itsekin käynyt. Sain kunnian viettää iltani erittäin arvokkaassa seurassa, mistä olen todellakin kiitollinen. Jokainen tasting opettaa niin paljon. Oma tapani suhtautua oppimiseen on psykologinen kokonaisuus. Itse tilanne tapahtuu viinien äärellä, mutta taustalla vaikuttaa paljon suurempi psyko-sosiaalinen kokonaisuus. Tästä syystä jokainen kokemus on ainutkertainen ja laaja-alainen oppimistilanne. Kunhan uskaltautuu antautumaan oppimiselle avoimesti. Tunnustan olevani hörhö siinäkin mielessä, että uskon aina kokonaisvaltaisuuteen.

Illan aikana tuli siinä keskustelussa esiin myös Viinistä Viiniin -kirja. Sinällään mielenkiintoista, että se ponnahti esiin juurikin nyt, koska olen plannerini kautta enemmän löytänyt tuota kirjaa. Aiemmin ovat selaamisen jälkeen päätyneet omalle hyllylleen muiden viinikirjojen joukkoon. Olen miettinyt planneriin jotain järkevää pohjaa, jolla viinit saisi ihan omaan pakettiinsa, niin tuo kirja on ollut hyvänä tukena. Kun erillistä pelkkää ”viiniplanneria” olisi vaikea kuljettaa mukana, jotta se olisi aina tarpeenvaatiessa saatavilla, siksi vain oma lohko tärkeimmille viineille mukana kulkevaan planneriin.  Olenhan viinimaailmassa kuitenkin ihan alkumetreillä, mutta toisaalta en myöskään halua uppoutua sinne syövereihin saakka, kyse on kuitenkin vain harrastuksesta, ja siitä ei saa liian totista puurtamista tulla.

Ilta toi mukanaan reilusti uskallusta alkaa laajentamaan alueellisesti omia kiinnostuksen kohteita. Samoin kuin ehkä lisää uskallusta luottaa siihen omaan kokemukseensa. (Kokemus, sillä pelkkä maku tuntuu jokseenkin liian tekniseltä ja ehkä kylmältäkin sanana.)

Illan menu:
Raputartar, kuohkea hummeri-jokirapukeitto ja tilliöljyä
***
Yrtti-valkosipulimarinoitua häränfilettä, peruna-parmesankakkua, paistettuja sieniä ja papuja sekä timjami-punaviinikastiketta
***
Metsämarja-mantelileivos, tyrnikreemiä, paahdettua valkosuklaata ja vadelmasiirappia
***
Kahvi – Tee

 

Ps: Tottakai ilta vei ajatukset myös aikaan jolloin itse olin Carsinilla ottamassa ensiaskeliani viinimaailmaan. 

Saikkua kiitos

”Illan aikana selviää voittaako terveyskeskuslääkäri lääkäreiden suomenmestaruuskilpailut vai korjaako potin Eiran yksityinen plastiikkatohtori. Piipahdamme luomulääkärin vastaanotolla ja kuulemme valepotilaana aktiivisesti toimivan Olavin viimeiset kuulumiset. Sairaalan ylilääkäri ja hänen orkesterinsa Duo Aspirin antaa kaikessa karuudessaan oman mausteensa esitykseen, tulkiten Ismo Leikolan jäljittelemättömällä tyylillä tehtyjä lauluja.”

Tässä lainaus sunnuntai-illan teatteripläjäyksestä. Vierailunäytös Vaasan kaupunginteatterissa. Muutenkin ajankohtainen asia sai varaamaan liput tuohon vierailijanäytökseen, johon nyt vaan sattumalta törmäsin jollain Vaasan tapahtumasivulla. Talvi kun tuntuu vaan jatkuvan ja jatkuvan, niin komedia oli mitä parhain lääke tilanteessa, jossa kesä ja loma tuntuu vain kaukaiselta heijastukselta – epätodelliselta noin ylipäätään.

Ihan huikea kokemushan se oli. Aikoihin ei ole saanut nauraa niin vedet silmissä. En todellakaan ollut ainut. Salissa raikasi nauru kyllä ihan ensihetkistä lähtien. Tottakai paikalla vaikutti olevan paljon ihmisiä, jotka tavalla tai toisella katsovat sairaalamaailmaa sisältäkäsin. Tällätavoin komedia sai vieläkin syvemmät juuret, ja nauru pulppusi jostain tosi syvältä arjen harmaudesta kaiken SoTe-keskustelun keskellä.

Joitain kohtauksia olisin itse hiukan lyhentänyt. Esim Kukkakaalikratiinisetti, vaikka kaikessa paikallisuudessaan todella hyvä olikin, niin jotain siitä olisin jättänyt pois, ja lyhentänyt. Se nyt tietysti oli vain minun mileipiteeni. Kokonaisuus kuitenkin vakuutuslääkäreineen ja Duo Aspirinin (kyseessä oli toki trio, mutta koska sivareita ei lasketa, niin siksi duo) ”Seuraava” -kappaleineen kunnon komediaa. Nyt ”Lisää saikkua” odottelemaan – onhan sairaalamaailma, ehtymätön komedian lähde vai mitä?(Kuva lainattu netistä tapahtuman sivuilta)

Ajankäyttö hallintaan

Mihin ihmeeseen mun aika karkaa taas, ja mitä ratkaisuja asiaan päätin testata. Kuten jollekin asiasta mainitsinkin, että haluan oppia sen taidon, että osaisin töistä päin lähteä suoraan jonnekin muualle kuin aina kotiin. Tapa tulla aina ensin suoraan kotiin, on jokseenkin ärsyttävä. Se on jäänyt jostain esihistorialliselta ajalta kummittelemaan ja vakiinnuttanut paikkansa ihan liian syvään. Ne päivät jotka olen selkeästi päättänyt kauppakäyntipäiviksi, toimii, tällöin menen suoraan töistä kaupan kautta. Kaikki muu, sitten jääkin jonnekin sinne suunnittelun asteelle. Kuinka helppoa sitä olisikaan mennä suoraan töistä uimahallille, joka nyt sijainniltaan on huippu, noin työmatkoja ajatelle. Silti – ei auto ei vaan suostu suuntaamaan sinne – ei vaikka kaikki tarpeellinen olisi mukana. Aina ensin kotiin ja vasta kotoa muihin menoihin. Säästäisin, aikaa, bensaa, hermoja ja kaikkea muutakin, kun osaisin suunnata suoraan menoihin.

No koska asia on häirinnyt mun ajatuksia jo ties kuinka pitkään, niin laadin tietysti hyvät suunnitelmat. Niiden hyvyydestä en nyt tiedä, mutta edes joitain pikkiriikkisiä ideoita. Nyt kun arki muuten on säännöllistä, niin on aika saada rytmiä ja säännöllisyyttä (toimivuutta myös vapaa-aikaan). Tavoite kuitenkin on etten hurjasti joutuisi lukuharrastuksesta karsimaan. Harkinnassa siis taas tuo BookBeat, siinä kun voisi samalla kuunnella ainakin osaa kirjoista samalla kun käy kävelyllä. Suurinosa kirjoista siellä kuitenkin oli harmittavasti (tämän idean suhteen) lukuversioina.

Ensimmäinen oli testissä – kirjoitin siis blogipostaukset kerralla ja ajastin ne suunnitellusti. Toimii, mutta hmmmmm eipäs se siirrä niitä Faceryhmään, joten se täytynee vielä jotenkin kehittää. Avannolle, mun ei kannata töistäpäin suunnata, koska si nukun parin tunnin päästä ku tukki, ja siinä olisikin si vuorokausirytmi sekaisin (testattu). Kalenteriin siis ”pakkomerkkaukset” ja tarvittavat kamppeet mukaan, niin se taitaa olla vaan se yks keino. – Toimivuutta epäilen, mutta toivoa silti on.

Kalenteri on suuressa osassa siis tässäkin taas, ongelma lähinnä lienee se että pitää päättää asioita reilusti etukäteen, ja sepäs siinä se vaikeus onkin – ns lyödä lukkoon päiviä ja kellonaikoja. se jostain systä pelottaa, vaikken muille kuin itselleni niistä olekaan selitysvelvollinen.

Eiköhän tällä kalenterikrääsä määrällä saada asiat sovitettua oikeille paikoilleen. 

Siivous pääsi vauhtiin

No niitä siivoiluja. Ennenkuin kiskon tavaraa kaapeista ja alan käymään läpi, niin päätinpä siivoilla hiukan myös Facebookia. Tällä kertaa en mitään kaverilistaa lähtenyt rukaamaan, koska siellähän kaikki on sulassa sovussa, jokainen omalla listallaan. Muutoinkin Facen käyttö on muuttanut muotoaan, enemmänkin siellä nykyään törmää ällöhattaraisiin sanontoihin, tai selkesästi puhtaaseen markkinointiin. Niin tuosta syystä Instagram on ollut sopivampi omaan käyttöön. Koska en kuvia juurikaan muokkaile, niin siellä on jokseenkin aidompi tunnelma (joskus siitä alta, valmiista filttereistä löytyy jokunen jossa on parempi valotus, mutta yleensä tavis kuva sinne vaan rennosti), kuin Facen sanontoja rullaillessa. Tokikin seuraajia on huomattavasti vähemmän, joten helpompi julkaista kun tietää katsojakunnan.

No mitäs sieltä sitten karsin, jos en kaverilistaan koskenut? No itseasiassa löysin artikkelin (harmittaa, kun en sitä tähän nyt muista, mutta luultavimmin Trendi-lehdestä, enkä muista kirjoittajankaan nimeä), hän oli toteuttanut tämän samaisen idean, vielä vähän ronskimmalla kädellä. Ottanut ihan kaikki sivutykkäykset pois. Poistin siis tykkäyksiä, jätin jäljelle vain oikeasti tärkeitä sivuja. Saan näin näkyville pääasiassa, kavereiden statuksia, enkä pelkkää mainosvirtaa ja kilpailuhuttua.

Tavallaanhan tuo herätti miettimään enemmänkin noita tykkäysjuttuja. Keskimäärin suomalaisella Facen käyttäjällä oli jutun mukaan hieman yli 200 erilaista sivun tykkäystä. Itsellä sentään jäi alle tuon luvun jo valmiiksi. Siinä karsiessa omia ns. turhia sivutykkäyksiä, niin kyllä niitä sentään sadan tykkäyksen verran lähti. Ehkä jään nyt sitten paitsi jostain hyvästä tarjouksesta, mutta ainakin rauhallisemmalta oma seinä näyttää. Näppärämpi seurata kokonaisuutta, kun on turhat sälät pois sieltä täyttämästä seinää.

Kätevät emännät ja pesukoneen muutto

Kyseinen ”kätevien emäntien päivä” alkoi oikeastaan jo perjantai-iltana. Huomasin kaverin Faceseinällä, että hän lahjoittaa pois ihan ok pyykinpesukoneen. No tiesin myös toisen kaverin, joka moista kapistusta kiperästi tarvitsi, joten ei kun äkkiä varaamaan ja onnistui kuin onnistuikin. Yleensä olen nettikirppareilla tai muussa vastaavassa siellä epätoivojonottajien pettyneiden sakissa. Nyt kuitenkin onnistuin – voi sitä ilon fiilistä.

Lauantaina sitten pähkäiltiinkin päämme puhki, että milläs se kapistus saadaan siirrettyä paikasta a paikkaan b. Kaikki mahdolliset tutut ja kaverit kävin ensin läpi kerjuutyylillä. Kun ei näin lyhyellä varoitusajalla saatu hommaa hoidettua, niin ei muutakun peräkärryä vuokraamaan. Siitähän se varsinainen kätevien emäntien seikkailu sitten alkoi. Sain käteeni ihmeellisen salkun – ja olin ihmeissäni, että en kai mä ny tällä salkulla mitään tee. Kiltisti huoltoaseman mies sitten avasi salkun ja näytti sisällön. Totesin että ”saattaisin ehkä tarvita vähän apua, kärryn kiinnittämiseen” – ja taas kiltti huoltsikan mies tuli opastamaan ja matkaan päästiin. Aikataulutkin oli lähellä totaalista kaaosta, kun eihän siinä matkanvarrella voinut mitään viestiä pukata että tulossa ollaan. Nooh ajoin reteesti pihaan josta kone siis piti hakea – kunnes tajusin että ”ai sisäänkäynti ei olekkaan pihan puolelta vaan kadun puolelta” – niin ja hitto – osaanhan mä tällä vehkeellä eteenpäin ajaa, mutta mitenkäs tällä nyt pitäis peruuttaen pois pihasta päästä. Siinä me istua tönötettiin autossa ja mietittiin moista systeemiä – käänsin sitten minne päin vaan niin aina se kärry oli poikinpäin siellä takan – milloin minnekin suuntaan. Järkeilin että no suoraan vaan niin eihän se voi kääntyä – no mun taidoilla se todellakin kyllä kääntyi. Kaverista ei ajokortittomana ollut juurikaan apua näyttämään minnepäin yrittää tähdätä.

Pelastava enkeli – talon pihaan kurvasi huoltofirman auto ja huoltomies lunta sieltä oli tulossa luomaan, no sinne vaan reippaasti apua kysymään, ja hän sitten sai auton kärryineen pois pihasta. Vihdoin pesukone kyytiin – ja ”ööööö pitäis kai tämä jotenkin saada tänne myös kiinni – välähdys ”tähän ne salkun liinat tai mitkä lie remmit varmaan on tarkoitettu. Eihän me niitä osattu käyttää – taas tarvittiin miehistä apua. Vihdoin kone kunnolla kiinnitettynä suhaistiin kohti koneen uutta kotia. Siellä onneksi kantoapu valmiina, ja kone turvallisesti uudessa kodissa. Kätevän emännän kauhu iski jälleen – millä mä nyt muka saan tämän auton ja kärryn tästä takaisin tielle. Onneni kukkuloilla, kun kuulin että suoraan ajamalla pystyy kiertämään ja pääsee takaisin tielle. Huh helpotusta.

Loppusilaus saatiin vielä kun palautin kärryn, niin tottakai olin ymmärtänyt väärin sen mihin kärry pitää parkkeerata, joten taas huoltoaseman setä avuksi, ja saatiin vihdoin kärrykin oikeaan kohtaan – vähän se tietysti vaati kärryn liikuttamista miesvoimin. Kone uudessa osoitteessa, kärry vihdoin oikealla paikalla palautettuna.

Kotiin tultuani mietin, että jos siellä joku on sattunut tilannetta seuraamaan kun peruutuksen ihmellisiä saloja hämmästelin – naisen logiikalla tietenkin, niin onhan siinä varmaan makoisat naurut saanut.

Epäilen kyllä että mun nimen kohdalle kärryvuokraukseen on ilmaantunut maininta näistä uskomattoman hienoista taidoista – niin tai ainakin osasin pyytää apua. Onnekseni apua myös oli tarjolla – suuri kiitos heille.

Arjen kuulumisia

Nyt on säännöllistä arkea kuljettu ensimmäisen työvuorolistan verran eli kolme viikkoa. Vihdoin uskallan hengähtää kunnolla, ja suunnitella elämää eteenpäin. Spekulaatiot päivätyön syyhyn, jätän ihan vapaasti spekuloitavaksi niille joita se nyt niin kovasti ihmetyttää. Meillä jokaisella on tarinamme, ja vapautemme kertoa, tai olla kertomatta sitä.

Kirjoja – niitä kerääntyy luettavaksi ahmimiseen asti, tällä hetkelläkin kirjastossa odottelee varattuna kirja, johon haluan päästä uppoutumaan, kunhan tämän hetken lukemisen alla oleva kirja on saatu päätökseen. Kirjat on syyllisiä tähän, että postauksia blogiin on tullut harvemmin. Niin ja voihan avantoakin osittain syyttää, se nappaa jokaisesta illasta aina sen tunnin, ennen nukkumaan menoa.

Tämän hetken kirja on omiin tunteisiin tutustumista. Miksi ihmeessä jokin ärsyttää – mistä pohjimmiltaan on kyse noissa tunteiden kohtaamisessa. Kirjan nimi antaa aivan väärän kuvan, mutta onnekseni luin arvostelun muualta, ja tiesin mitä hakea. Takerrun enemmänkin tuohon ”Tunne elämäsi” (huom ei tunnelämäsi) otsikkoon. Hidasta Elämää kirjoissa on muutoinkin monta mielenkiintoista kapistusta joihin syventyä. 

Kalenterin käyttö, on edelleen haastavaa, kunhan saisin sinne kaikki merkinnät ihan aidosti kirjattua, eikä se täyttyisi vain kauniista tarroista – niin ja tutuista keltaisista Post It lappusista. Kun nyt vaan hyväksyisin sen tosiasian, että se oma käsiala nyt on mitä on – jos ei ole aikaa (eikä hermoja) tutustua ihanaan kalligrafiamaailmaan, niin on tyydyttävä omiin harakanvarpaisiin. Kunhan Jyväskylän reissun jälkeen saan koulun deadlinet kunnolla selville, niin kalenteri alkaa kummasti täyttyä myös niistä. Ihana odottaa innolla taas koulun haasteita.

To Do-listalla pitkät luettelot kodin siivouksesta ja siitä mitä minäkin päivänä on tarkoitus saada tehtyä. Yritän taas päästä tilanteeseen jossa raivaan ja siivoan kodin samalla idealla, kuin jos muuttaisin. Sillä tavoin pääsee kummasti eroon kaikesta ylimääräisestä. Huone ja kaappi kerrallaan ja iso rulla mustia jätesäkkejä, niin päästään taas eroon kaikesta turhasta ja silloin olo on paljon kevyempi.

Nyt kun tavalliset kuulumishöpinät on paketissa, niin voinkin postailla yksittäisistä aiheista. Lähtökohta on selvillä.

Taikaa Egyptistä

Aikoinaan kun tuote nousi puheenaiheeksi, ja sen kerrottiin tepsivän niin moneen vaivaan, niin jäin harmittelemaan miksi en tuotetta testaillut. Parempi silti myöhään kuin ei milloinkaan. Kurkistetaas löytyykö Egyptin monitoimivoiteesta luvattua taikaa.

Yleensä en niin ole innostunut näistä monitoimivoiteista (all purpose skin creme), jotka lupaavat vähän sitä ja tätä. Tämän tuotteen kohdalla kiinnostuin ihan siitä syystä, että mitään negatiivista en oikeastaan löytänyt kerrottavan. Tuote on tujua ja jähmeää. Sisältö 100% luonnollisista aineosista koottu. (Sisältö : hunajaa, kuningatarhyytelöä, siitepölyä, propolista, mehiläisvahaa sekä oliiviöljyä). Ihan ensireaktio oli purkin avatessani ”hmmmm tuoksuu samalle, kuin -80 luvulla sotilasapteekin huulivoide” Tuntumakin aikalailla samaa luokkaa. En tiedä saako moista Sotilasapteekin tuotetta edes enää, mutta olisihan se kiva verrata näitä keskenään noin muutoinkin. Mielenkintoista miten jokin tuoksu niin nopsaan heitää jonnekin kauas muistoihin.

(Kuva napattu netistä)

En koskaan ole ollut mitenkään riippuvainen huulirasvoista. Liian läheltä nähnyt kuinka monet on koukkuun moiseen jääneet. Itselle tämän tuotteen saapuminen sattui juuri oikeaan kohtaan kuin nenä päähän. Juuri ennakoiden kovia pakkasia, niin ja tuota edelleen järkyttävää yskänrokkoa. Yskänrokon arpivaiheeseen tuote on todellakin huippu. 

Jalkojen kuivat koppurakantapäät, saaneet kyytiä, sillä vaikka säännöllisesti rasvaan jalkani tuolla jo aiemmin hehkuttamallani Pirkan jalkavoiteella, niin 3krt viikossa lisään tämän alle, ja jalat todellakin tykkäävät moisesta yhdistelmästä. Jalkojen kunto kun on itselle tärkeää myös kosmeettisista syistä. Haluan, että jalat on kunnossa käydessäni niin avannolla kuin joogatunnillakin.

Ehkä minäkin uskaltaudun testaamaan tuotetta useampaankin kohteeseen, sillä luvataanhan sen toimivan ainakin : kasvovoiteena, kosteuttavana kasvonaamiona, huulivoiteena, silmänympärysvoiteena, meikinpoistovoiteena, voiteena auringonoton jälkeen, arville, kutisevalle iholle, naarmuille ja pienille palovammoille, helpottamaan ja hoitamaan ihoärsytystä, parranajon jälkeen, hiustenhoitoaineena, käsi- ja kynsinauhavoiteena, halkeilleille kanta- ja kyynärpäille sekä raskausarpien hoitoon. 

Tuote tuli minulle testiin nhs.fi kautta. Hinta tuotteelle 39,90€

Ylipäätään jos luontaistuotteet ja luonnonkosmetiikka kiinnostaa, niin kannattaa piipahtaa noilla sivuilla. Todellakin positiivinen yllätys itselleni. Liian usein sitä haahuilee ympäriinsä.